tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Perjantai 3.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Soili, Soile, Soila
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Ruoho vihertää osin yrittäjien tuella

06/2007

Paraisille tulee tekonurmikenttä, jonka urheiluseura Piffen rahoittaa kaupungin takaamalla lainalla, avustuksilla ja keräysvaroin. Jalkapallojaoston puheenjohtaja Erik Sumelius on havainnut kehityssuunnan, jossa pienyrittäjät ovat keskeisessä asemassa. Pienyritysten sosiaalinen vastuu kasvaa.

- Jo yrittäjäyhdistyksessä toimiessani huomasin, ettei kaupunki pysty kaikista velvoitteistaan huolehtimaan. Toimintoja ulkoistetaan. Esimerkiksi iltapäiväkerhot ovat pitkälti yhdistysvetoisia, CEN Oy:n yrittäjä Sumelius kertoo. Yhdistykset taas eivät pysty toimimaan ilman sponsoreita. – Partekin tapaisia suuryrityksiä, ja viime vuosisadan tapaista toimintamallia paikkakunnan kehittäjänä ei enää ole. Homma kaatuu yhä enemmän pienyrittäjille.

Markkinavoimat ovat vieneet isot pörssiin, ja siinä tuloksentakomisessa kotipaikkakunnan asiat eivät entiseen malliin jaksa kiinnostaa.

Kenttä on vuokrattu kaupungilta. Lainaa otettiin 180 000 euroa. – Hanke on meidän kautta aikain suurin, ja Aktia on vahvasti mukana, Sumelius ja projektinvetäjänä toimiva yrittäjä Lars P. Holmberg huomauttavat. Heinäkuun loppuun mennessä ruoho on vihreämpää Paraisilla.

Haluja tukemiseen löytyy. Hankkeen katsotaan lisäävään paikkakunnan viihtyvyyttä ja vetovoimaa. Täysikokoinen, 104 kertaa 62 metrin kenttä tuo tapahtumia, jotka jättävät rahaa paikkakunnalle. Miesten suunnitelmissa siintää kenttämainoksia, lippuja, mahdollisia sponsoriturnauksia, ja käypä kenttä myös suurten asiakastilaisuuksien pitopaikaksi. – Olemme valmiita keskustelemaan uusista ideoista.
a-ss.


Lars P. Holmberg ja Erik Sumelius tarkastelevat tulevalle tekonurmikentälle juuri ajettua kivituhkaa. Miehet muistuttavat, että myös koulut hyötyvät kentästä.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 06/2007

Nuoret mukaan Osaavasta työvoimasta edelleen pulaa Talous vakaampi ja avoimempi kuin 20 vuotta sitten Rauno Saari muistuttaa lääninhallitusten ydintehtävästä Yritysten kasvuhaluttomuus voi vaarantaa talouskasvun ”SAK joutuu herättämään itsensä tämän päivän todellisuuteen” Markkinoiden armoilla vanhat konstit eivät enää pure Oletko koskaan miettinyt, mitä tekisit pääministerinä tai SAK:n puheenjohtajana toisin? Syomen Yrittäjien viestintään haetaan uutta linjaa Kaksikymppistä Noora Hellettä viehättää yrittämisessä vapaus Vuoden Nuori Yrittäjä Kurssilehdestä kasvoi nykyaikainen järjestölehti Julkaisija Kulturelli osuuskuntalainen Toimituksen lieksalaisvahvistus Heppahullu viherpeukalo Nettilehden rakentaminen vei kuukausia Jokainen yrittäjä tarvitsee markkinointia Kirjapainon Juhani Seppälä Asiakkaat arvostavat lehden luotettavuutta Varsinais-Suomi ennakoi tulevaa Matkailijan Loimaan seutu löytyy Vihreästä Kolmiosta Puimurin ohjaamosta haudankaivuulaitteisiin Renkipojasta yrittäjäksi Pauli Salminen Yritysasiakkaiden puuhamaa Haaviin havitellaan ulkomaisia turisteja Ruoho vihertää osin yrittäjien tuella Rakenneuudistus huojuttaa Turunmaan seutua Nuori yrittäjä panostaa työtekijöiden viihtymiseen Kehittämistarpeet eivät koskaan häviä Muovituote syntyy tarpeen ja mittojen mukaan Meri-Teijo asettaa odotuksia yrittäjien suuntaan Ratkaisu syntyy alumiinipalikoista Siemenrahasto auttaa uusia yrityksiä alkuun Saunaan ja syömään Kunnonpetraus alkoi Tervehtymisen elementit ovat meissä valmiina Pysähdy miettimään vointiasi Turun Yrittäjillä kuntotestausta Varsinais-Suomeen puuhataan naisresurssikeskusta Ministeri ja kansanedustajat vieraisilla Varamiespalvelussa Vuoden 2008 alusta alkaen yt-lakia sovelletaan myös 20 hengen yrityksissä Kokemukset vuokratyöstä varsin myönteisiä Kasvu pysyy balanssissa, kun kasvaa asiakkaiden mukana Painola tuplasi painokapasiteettinsä Hallitsematon kasvu voi olla sudenkuoppa Menestys muutakin kuin teknologiaa Bioalan uutuuksien kehittäminen ottaa aikaa Arvosta ja kuuntele ihmistä Työnilo ei huuhtoudu viemäriin Kuoleman keskellä korostuu elämä Vauva on tehokas yrityskonsultti Opiskelija robottia kesyttämässä Prototyyppi syntyy nopeasti ja tarkasti Luovuus on uskallusta Tutkimustyön kaupallistaminen vaatii arviointia Mars maailman markkinoita etsimään Keksijä osaa kyseenalaistaa HyTest laajentaa IP-portfoliotaan Luovuutta voi houkutella esiin järjestelmällisesti Saustilassa palataan kreivin aikaan Kaani myy kehyksiä elämälle Saariston syliin halutaan helpommin Euro kannustaa joukkuepeliin Turun seutukunta Sairaalan turvateknologia muuttuu Internet-pohjaiseksi Ilkka Kanerva on nyt unelmatehtävässään Meriklusteri voimistuu yhä Varsinais-Suomessa Yliopistomies katsoo tulevaisuuteen Lehdellä ei haettu taloudellista hyötyä Eurooppalainen Yrittäjyyden Päivä tarjoaa yrittäjälle monipuolista ohjelmaa Rakennusyrittäjä ennustaa lamaa Murtosuojia, lasiseiniä, kaihtimia Puuseppää aina tarvitaan Saako olla itsepuhdistuva katto valmiiksi asennettuna? Kosken Yrittäjillä uusi puheenjohtaja Pyykkitelineen alta Harrods-toimittajaksi Laitilan-Pyhärannan yrittäjillä näyttävä mainoskampanja Pikalainaa ja vaahtobileitä Laitilaan lisää työpaikkoja Mies ja pakettiauto kotiutuivat Laitilaan Yrittäjän äitiysloma on taloudellinen riski Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua Piikkiö kasvaa ja kehittyy kunnan ja yrittäjien yhteistyöllä Aluejärjestö täyttää 30 vuotta, muistoja kaivataan Johtaminen, terveys ja tunteet pk-yrittäjillä Pajamäen kioski etsii uutta omistajaa Yrittäjät kaipaavat lisää tietoa sähköisen kaupan hyödyntämisestä ja mobiiliviestinnästä Salmonstream mahdollistaa interaktiivisen Mobiili-TV:n Rahoittaja uskoo pelialan keskittyvän voimakkaasti Pelifirman on pärjättävä globaalisti Raha liikuttaa musiikkibisnestäkin Neogames julkaisi pelialan vientistrategian Yrityspeliturnaus ammatti-instituuteissa Yrittäjän Kuntoklubi Uutta yritystoimintaa Koski Tl:ssä Lähtökohtana arjen todellisuus Maalaisromantiikkaa Marttilassa Marttilan kunnalla hyvä tonttitilanne Aura vetää väkeä ja yrityksiä Auran Yrittäjät selvittävät kunnan yritysilmapiiriä Pikkujoulut ovat imitaattorin kiireisintä aikaa. Keskiviikko 9. toukokuuta 2007 Luovuudesta Bisnestä Mitä teit 20 vuotta sitten
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi