tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Perjantai 3.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Soili, Soile, Soila
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Kasvu pysyy balanssissa, kun kasvaa asiakkaiden mukana

06/2007

Televiestintä on yritykselle sellainen välttämätön paha, jota ilmankaan ei voi tulla toimeen. Voiko nykyään enää kuvitella esimerkiksi toimistoa, jossa ei olisi sähköpostia? Tietoliikenneteknologian ajantasainen ylläpito sinänsä voidaan kokea yrityksissä ylimääräiseksi vaivaksi, ja yhä useammin se jo annetaankin ulkopuolisten hoitoon.

Alalla onkin vilkasta liiketoimintaa. Yksi rajusti kasvanut yritys on turkulainen Tele-yritysverkot Oy, jonka toimitusjohtaja ja perustaja on Ilkka Mäkinen. – Vajaa kaksi vuotta sitten aloitin yksin. Nyt meitä on 12 ja liikevaihto runsaan miljoonan euron luokkaa.

Mäkinen ei silti aloittanut ihan tyhjästä: hän oli ollut Soneralla yli kymmenen vuotta töissä ja yhteistyö entisen työnantajan kanssa jatkuu nyt omassa firmassa. – Olemme palveluittemme lisäksi Soneran tuotteiden jälleenmyyjiä. Ja muutama muukin meidän firmassa on Soneralta lähtöisin. Rekrytoin tänne vanhoja työtovereitani, Mäkinen virnistää.

Siten Tele-yritysverkot Oy voikin mainostaa pitkäaikaista kokemustaan alalta, vaikka itse yritys onkin nuori. Toimintaperiaatteena on tiivis yhteistyö asiakasyrityksen kanssa. – Asiakas haluaa helppokäyttöisen ratkaisun ja me suunnittelemme kokonaisratkaisuja heille heidän omien tarpeidensa mukaan. Me haluamme olla asiakkaan bisneksessä ja prosesseissa mukana, kertoo Mäkinen.

- Ei me olla keksitty mitään uutta, hän myöntää. - Kyse on laadukkaan tietoliikennepalvelun tuottamisesta, joka perustuu asiakkaan tarpeisiin sopeutumiseen ja vilpittömään yhteistyöhön, eikä vain yritetä myydä tuotteita, mistä saisi parhaan katteen.

Filosofia tuntuu pelaavan, sillä yritys on kasvanut voimakkaasti koko olemassaolonsa ajan, ilman yhtäkään lehti-ilmoitusta. – Tai on meillä yksi ollut, toimitusjohtaja korjaa. – Porin Puuvillan kiinteistön omassa lehdessä oli kerran ilmoitus. Ongelmana on, ettei me voida laittaa lehteen, että ”tietoturvaa nyt 5.95”, kun jokaiselle yritykselle räätälöidään oma tuoteportfolio.

Ilkka Mäkiselle yrityksen kasvattaminen on ollut luonteva tapa toimia. – En halunnut olla yhden miehen yritys: se ei ole ollut koskaan tavoite. Uskoin, että noin 10 hengen yritys voisi olla hyvä koko. Se perustui siihen, että silloin voi jo toteuttaa asioita, kun kaikki ei ole muutaman miehen varassa. No, nyt ollaan jo siinä. On selvää, että markkinoilla on tilaa.

- Välistä on tuntunut siltä, että nyt mennään liian lujaa. Mutta nyt en näe estettä, miksemme voisi olla ihan hyvä markkinapelaaja, Mäkinen puntaroi. – Minulla on ihan rauhallinen olo, kunhan vain kasvamme samassa balanssissa asiakkaidemme kanssa.
ap.


Toimitusjohtaja Ilkka Mäkinen, Lauri Ahonen ja Jussi Hovi vertailevat omia ja firman puhelinlaitteita.



Petri Ulmala ja Juuso Salmi ratkovat ongelmatilanteita Tele-yritysverkot Oy:n asiakkaiden puolesta.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 06/2007

Nuoret mukaan Osaavasta työvoimasta edelleen pulaa Talous vakaampi ja avoimempi kuin 20 vuotta sitten Rauno Saari muistuttaa lääninhallitusten ydintehtävästä Yritysten kasvuhaluttomuus voi vaarantaa talouskasvun ”SAK joutuu herättämään itsensä tämän päivän todellisuuteen” Markkinoiden armoilla vanhat konstit eivät enää pure Oletko koskaan miettinyt, mitä tekisit pääministerinä tai SAK:n puheenjohtajana toisin? Syomen Yrittäjien viestintään haetaan uutta linjaa Kaksikymppistä Noora Hellettä viehättää yrittämisessä vapaus Vuoden Nuori Yrittäjä Kurssilehdestä kasvoi nykyaikainen järjestölehti Julkaisija Kulturelli osuuskuntalainen Toimituksen lieksalaisvahvistus Heppahullu viherpeukalo Nettilehden rakentaminen vei kuukausia Jokainen yrittäjä tarvitsee markkinointia Kirjapainon Juhani Seppälä Asiakkaat arvostavat lehden luotettavuutta Varsinais-Suomi ennakoi tulevaa Matkailijan Loimaan seutu löytyy Vihreästä Kolmiosta Puimurin ohjaamosta haudankaivuulaitteisiin Renkipojasta yrittäjäksi Pauli Salminen Yritysasiakkaiden puuhamaa Haaviin havitellaan ulkomaisia turisteja Ruoho vihertää osin yrittäjien tuella Rakenneuudistus huojuttaa Turunmaan seutua Nuori yrittäjä panostaa työtekijöiden viihtymiseen Kehittämistarpeet eivät koskaan häviä Muovituote syntyy tarpeen ja mittojen mukaan Meri-Teijo asettaa odotuksia yrittäjien suuntaan Ratkaisu syntyy alumiinipalikoista Siemenrahasto auttaa uusia yrityksiä alkuun Saunaan ja syömään Kunnonpetraus alkoi Tervehtymisen elementit ovat meissä valmiina Pysähdy miettimään vointiasi Turun Yrittäjillä kuntotestausta Varsinais-Suomeen puuhataan naisresurssikeskusta Ministeri ja kansanedustajat vieraisilla Varamiespalvelussa Vuoden 2008 alusta alkaen yt-lakia sovelletaan myös 20 hengen yrityksissä Kokemukset vuokratyöstä varsin myönteisiä Kasvu pysyy balanssissa, kun kasvaa asiakkaiden mukana Painola tuplasi painokapasiteettinsä Hallitsematon kasvu voi olla sudenkuoppa Menestys muutakin kuin teknologiaa Bioalan uutuuksien kehittäminen ottaa aikaa Arvosta ja kuuntele ihmistä Työnilo ei huuhtoudu viemäriin Kuoleman keskellä korostuu elämä Vauva on tehokas yrityskonsultti Opiskelija robottia kesyttämässä Prototyyppi syntyy nopeasti ja tarkasti Luovuus on uskallusta Tutkimustyön kaupallistaminen vaatii arviointia Mars maailman markkinoita etsimään Keksijä osaa kyseenalaistaa HyTest laajentaa IP-portfoliotaan Luovuutta voi houkutella esiin järjestelmällisesti Saustilassa palataan kreivin aikaan Kaani myy kehyksiä elämälle Saariston syliin halutaan helpommin Euro kannustaa joukkuepeliin Turun seutukunta Sairaalan turvateknologia muuttuu Internet-pohjaiseksi Ilkka Kanerva on nyt unelmatehtävässään Meriklusteri voimistuu yhä Varsinais-Suomessa Yliopistomies katsoo tulevaisuuteen Lehdellä ei haettu taloudellista hyötyä Eurooppalainen Yrittäjyyden Päivä tarjoaa yrittäjälle monipuolista ohjelmaa Rakennusyrittäjä ennustaa lamaa Murtosuojia, lasiseiniä, kaihtimia Puuseppää aina tarvitaan Saako olla itsepuhdistuva katto valmiiksi asennettuna? Kosken Yrittäjillä uusi puheenjohtaja Pyykkitelineen alta Harrods-toimittajaksi Laitilan-Pyhärannan yrittäjillä näyttävä mainoskampanja Pikalainaa ja vaahtobileitä Laitilaan lisää työpaikkoja Mies ja pakettiauto kotiutuivat Laitilaan Yrittäjän äitiysloma on taloudellinen riski Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua Piikkiö kasvaa ja kehittyy kunnan ja yrittäjien yhteistyöllä Aluejärjestö täyttää 30 vuotta, muistoja kaivataan Johtaminen, terveys ja tunteet pk-yrittäjillä Pajamäen kioski etsii uutta omistajaa Yrittäjät kaipaavat lisää tietoa sähköisen kaupan hyödyntämisestä ja mobiiliviestinnästä Salmonstream mahdollistaa interaktiivisen Mobiili-TV:n Rahoittaja uskoo pelialan keskittyvän voimakkaasti Pelifirman on pärjättävä globaalisti Raha liikuttaa musiikkibisnestäkin Neogames julkaisi pelialan vientistrategian Yrityspeliturnaus ammatti-instituuteissa Yrittäjän Kuntoklubi Uutta yritystoimintaa Koski Tl:ssä Lähtökohtana arjen todellisuus Maalaisromantiikkaa Marttilassa Marttilan kunnalla hyvä tonttitilanne Aura vetää väkeä ja yrityksiä Auran Yrittäjät selvittävät kunnan yritysilmapiiriä Pikkujoulut ovat imitaattorin kiireisintä aikaa. Keskiviikko 9. toukokuuta 2007 Luovuudesta Bisnestä Mitä teit 20 vuotta sitten
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi