Viimeisen palveluksen ammattilaiset

Kuolemaa pelätään, koska se on viety kauas elämästä. Markku ja Marjo Kotamäki Paimion Hautaustoimisto Ky:stä kertovat, että ennen kuoltiin kotona, nyt hoitolaitoksessa. ”Kotikäynnit” ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

Aukioloajat on, mutta käytännössä Kotamäkien hautaustoimisto on auki ympäri vuorokauden ja vuoden. Joku asiakas tulee sielu säpäleinä, toinen reippaana ja terävänä. Markku mainitsee ihmistuntemuksen olevan yksi 40 vuoden työrupeaman suurimmista opeista.

Kuntakohtaisen yrittäjäpalkinnon 2007 saaneen Paimion Hautaustoimiston tarina alkaa jo 1920-luvulta. Markun isovanhemmat perustivat yrityksen 1931. – Homma luiskahti yhden sukupolven yli minulle, mies tiivistää.

18-vuotias nuorimies opetteli työhön isoäitinsä opastuksella. Nyt Kotamäkien poika Eemeli kulkee isänsä jalanjäljissä. Vanhemmat toivovat, että hän jatkaisi työtä Juho-veljen avulla. Jo nyt lapset hoitavat toimistoa tukiverkon avulla vanhempien lomaillessa.

Arkut verhoillaan itse

Omaisen hautaamista ei voi harjoitella. Vaikka takana olisi pitkä sairaus, kuolema yllättää lopulta aina. Voimiensa ja halujensa mukaan järjestelyt voi hoitaa pitkälti itse, tai antaa hautaustoimiston hoitaa kaiken.

- Täyden palvelun toimistot ovat vieraannuttaneet kuoleman elämästä. Mekin hoidetaan kaikki, jos asiakas niin haluaa. Mutta me myös neuvomme ja opastamme, mitä itse voi tehdä, Markku selvittää.

Liikkeen yhteistyökumppaneita ovat muun muassa kiviliike, kukkakauppa, pitopalvelu ja lakiasiaintoimisto. Markku ja Eemeli hoitavat arkkujen verhoilun, vainajan arkkuun laittamisen ja kuljetukset. Marjo tekee arkkujen sisustat, ompelee kuolinpaidat ja tekee kirjanpidon.

Toimituksia on vuosittain 100-150. Lähimmät muut hautaustoimistot ovat Salossa ja Kaarinassa. Palveluita ei juuri mainosteta, ihmisillä on taipumus valita lähin ja tutuin toimisto.

Teknisesti työ ei ole juuri muuttunut. – Autoissa on sentään rullakärryt. Ennen kannettiin käsipelillä pitkät matkat. Ihmisten koko on kasvanut, pariskunta pohtii. Valkoinen tai helmenharmaa on yleisin arkun väri. Musta arkku tilataan kerran pari vuodessa. Omiin vaatteisiin puetaan kymmenisen vainajaa vuosittain. – Tai sitten heille puetaan jotain omaa, huivi tai vaikka villasukat, Marjo mainitsee.

Luottamus kaiken perusta

Yrittäminen on Markun mukaan jatkuvaa kädenvääntöä verottajan kanssa. Tämä ei ymmärrä tulonmuodostuksen epätasaisuutta. – Verottaja ajattelee, että tulot ja liikevaihto kasvavat joka vuosi. Minkäs teet. Emme voi vaikuttaa siihen, missä tahdissa ihmiset kuolevat, Markku napauttaa.

Ilman huumoria ei kukaan jaksa. Markulla on työminä ja olominä. Jälkimmäinen mennä liipostaa, laulaa ja näyttelee, kuuluu Kohtuullisen Hutikan Pyhään Veljeskuntaan. Marjo toimii aktiivisesti Paimion Yrittäjänaisissa.

Palkinto sävähdytti. – Me ajateltiin, että ne menee isoille ja aktiivisille. Me ollaan pieni perheyritys. Olemme erittäin otettuja.

Muuten palkitsevinta on se, kun saa autettua surevaa, ja myöhemmin tullaan kiittämään hyvästä palvelusta. Vaikeinta on, jos arkkuun laitetaan pieni lapsi. – Siihen ei totu 40 vuodessakaan. Sitä miettii, että miksi, Markku sanoo.

Toiminnan perusta on luottamus. – Se me opetetaan myös jälkipolville. Me ollaan ihmisiä. Ei me odoteta mustassa puvussa kovat kaulassa.
Anna-Silja Suutarinen

Isä ja poika, Markku ja Eemeli Kotamäki verhoilevat arkkua. Äiti Marjo ompelee kuolinpaitoja.