tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Perjantai 3.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Soili, Soile, Soila
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Kotipalveluilla kysyntää

02/2008

Turkulainen kotipalveluyritys Onnen Koti avasi toimiston Salossa. Pirjo Lehtosen vuonna 2004 perustama yritys on laajentunut vauhdilla ja toimintaa on Turun ja Salon lisäksi myös Espoossa. Yritys työllistää 9 työntekijää.

- Varsinkin Espoon suunnalla kysyntää olisi todella paljon. Siellä kotipalvelujen käyttö on edellä Turun seudusta, missä vasta parin viime vuoden aikana on herätty, Lehtonen kertoo.

Onnen Kodille on rakenteilla toimisto myös Turkuun. Tilat tulevat tarpeeseen, sillä toimisto- ja varastotilojen lisäksi tarvitaan myös koulutustiloja.

- Koulutamme kaikki työntekijät itse. Koulutusta tarvitaan, vaikka uudella työntekijällä olisi jo siivouskokemusta. Aineet ja menetelmät ovat kehittyneet ja ne pitää hallita. Uudet pintamateriaalit asettavat myös haasteita työntekijöille. Uutena tuleva työntekijä voi olla myös toiselta alalta. Sillä ei niinkään ole väliä, kunhan tärkein, asiakaspalveluasenne on kunnossa, Lehtonen painottaa.

Kotipalveluyritys tekee paljon muutakin kuin siivoaa. Repertuaariin kuuluvat muun muassa mattojen ja patjojen pesu, vaatehuolto ja kaupassa käynti. Suurin osa asiakkaista muodostuu lapsiperheistä.

- Kotitalousvähennys on tehnyt kotipalvelujen käytöstä edullista. Lapsiperheissä arvostetaan yhä enemmän yhteistä vapaa-aikaa. Eräskin isä huokaisi sopimuksen kirjoittamisen jälkeen onnellisena, että ihanaa, nyt meillä alkoivat vapaat lauantait! Voihan vapaapäivänsä tosiaan käyttää mukavamminkin kuin siivoamalla.

Yksityistalouksien ohella Onnen Kodin asiakkaina on myös yrityksiä.
Pirkko Varjo


Pirjo Lehtonen laajentaa yritystään vastavirtaan, Turusta Helsinkiin päin. Uusi toimisto avattiin Saloon ja toiminta on lähtenyt käyntiin myös Espoossa. Pääpaikka tulee kuitenkin säilymään Turussa, Lehtonen lupaa.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 02/2008

Yksinyrittäjä – verkostoituja vai perinteinen työnantaja Kulttuuripääkaupunkivuoteen enää kolme vuotta aikaa Kulttuuripääkaupunkiohjelmaa aletaan koota Yrittäjiä kiinnostaa ympäristötietoisuus kilpailuetuna Tarkkana puhelimessa Tilaajavastuulaki toimii Varsinais-Suomi Kasvuun? Tavoitteena suurempia yrityksiä ja uusia työpaikkoja Ystävää muistetaan kukin ja kortein Nuori yrittäjä haluaa kehittää ja laajentaa toimintaansa Varsinais-Suomen Yrittäjät syntyi yrittäjien tarpeista Yrittäjän päivä Suunnittele hyvä kokous Kokoustarjoilu sisältää kevyttä ja pienen yllätyksen Naantalin Kylpylästä paras kokoushotelli 2008 Kokouksiin halutaan oheisohjelmaa Ala-Lemun kartanolla merkkivuosi Leipyölin vieraista yli puolet ulkomailta Kesäviikonloput kysyttyjä Paikka pitkän kaavan kokouksille Liikkumaan, saunaan, syömään! Ulkosaaristo pysäyttää kiireen Naapurista löytyy seikkailua ja luksusta Kärrynpyörä ruokkii fyysistä ja henkistä hyvinvointia Sadastuhannes jäsen Suomen Yrittäjiin Y1 - yhteistyösopimus vuodelle 2008 allekirjoitettiin Viimeisen palveluksen ammattilaiset Aurinko antaa tomaatille maun Haaveissa palveluyritykset Kemiöntien varteen Vierailut paikallisiin yrityksiin avaavat silmiä Maaseutuneuvoja auttaa monimutkaisten selvitysten ja anomusten teossa Maalämmön suosio kasvussa Mynämäellä opetellaan uutta toimintakulttuuria Keittiöremonttia turha pelätä Nettifiksuuttaan voi laajentaa Hyvä työasento löytyy satulatuolissa MindFit Consulting etsii yrityksesi erikoisosaajat Liike on lääke Vaikka usko tulevaisuuteen onkin luja… Levytysstudio ja ohjelmatoimisto Da njet! Kotipalveluilla kysyntää Kolmastuhannes maskulainen Octopus valmistui Super-PALIKOISTA rakentaa ekotalon Humakista apua hankehakuun Taide on työtä
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi