aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Raisiossa rakennetaan tulevaisuudessakin

Raision Kuninkojalla jatkuvat uudet kaavoitustyöt, vaikka alueella vietetään yksin maaliskuussakin peräti kuuden liikkeen avajaisia. – Itäniityntien eteläpuolen pelloille kaavoitetaan uusia alueita, sinne on tulossa mm. Kodin Terra –myymälä ja muuta tilaa vievää kauppaa – samoin uutta toimintaa tulee Vahdontien kolmioon, kertoo Raision kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Seuraava alue, johon Raisiossa tullaan syventymään, on Valtatie 8:n varteen rakennettava uusi Marjamäen yritysalue, jonne tulee myös asuntoja. – Siellä on nyt useita projekteja vireillä, mutta niistä ei voi vielä julkaista mitään. Ainoastaan ABC-asema on jo varma. Alue saadaan toivon mukaan pian rakennuskelpoiseksi, sanoo Karjalainen.

8-tien varsi saattaa olla muutenkin Raision tulevaisuuden suunta, sillä kaupunki on tehnyt esityksen uudesta 50 000 asukkaan kuntaliitoksesta. – Olemme saaneet jonkinasteista sitoutumista hankkeeseen. Jonkinasteinen lähentyminen Mynämäen ja Nousiaisten suuntaan etenee palvelurakenneselvityksen kautta ensi vuonna, mutta Ruskon ja Vahdon kanssa alkaa kuntaliitosselvitys jo tänä vuonna, Kari Karjalainen uskoo. –ap.


Julkaistu 03/2008        
tukiverkko