aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut
Kaarinan keskustan kaunistamisessa uusi vaihde päälle

Kaarina kaunis kaupunki?

Joukko kaarinalaisia on vihdoin tarttunut härkää sarvista ja lähtenyt suunnittelemaan Kaarinan keskustan elävöittämistä ja kaunistamista. – Meitä on sekä yrittäjiä, yksityishenkilöitä että kaupungin työntekijöitä – me olemme halunneet antaa tilaisuuden kaikille, joita asia kiinnostaa, kertoo ideatyöryhmän vetäjä Mirva Mahkonen. - Kaarinan Yrittäjien alkuun saattama hankehan tämä on, itsekin Yrittäjien hallituksessa vaikuttava Mahkonen myöntää.

- Koko homma lähti liikkeelle siitä, että kokoonnuimme 3-4 kertaa ideoimaan. Näistä ajatuksista koottiin sitten neljä erilaista ideapakettia, joista nyt lähdetään karsimaan. Tavoitteena on yhteinen esitys, jota lähdetään sitten esittelemään kaupungin suuntaan – ja myös yritysmaailmalle, taka-ajatuksena on että yrittäjät voisivat hyödyntää näitä ideoita myös omassa toiminnassaan.

Anneli Perkiö

Julkaistu 09/2008        
tukiverkko