tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Torstai 9.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Eevert, Isto
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Kurkun sopimusviljelijöille olisi kysyntää, Sauvon Säilykkeen toimitusjohtaja Tom Saurén sanoo

06/2009

Kun neljä miljoonaa kiloa kurkkua säilötään viipaleina, kuutioina tai kokonaisina maustekurkkuina, ei säilöntäliemen keittoon riitä mikään pikkukattila. Sauvon Säilykkeen hallilla Kaarinassa maustelientä kuumennetaan 20 000 litran erissä. Kahdessa vuorossa puurtavat säilöjät käsittelevät tunnissa parhaimmillaan noin kymmenen tonnia kurkkuja.

Avomaankurkun tie pellolta purkkiin kestää 2-4 vuorokautta. Kurkut on säilöttävä viimeistään viikon kuluttua poiminnasta, muuten pääasiassa vettä sisältävä vihannes pilaantuu. Valtaosa Suomessa viljellyistä avomaankurkuista tuotetaan Pori-Helsinki –akselin eteläpuolella. Suurimpia viljelyalueita ovat Salon, Eurajoen ja Huittisten seutu. Tällä vuosituhannella viljelyalat ovat kasvaneet, samoin sadot.

– Vielä 15 vuotta sitten meillä oli noin sata sopimusviljelijää, jotka tuottivat 20-30 tonnia kurkkuja per hehtaari. Nyt viljelijöitä on parikymmentä ja satoa saadaan jopa 60-80 tonnia hehtaarilta. Tähän ovat vaikuttaneet taimien esikasvatus kasvihuoneessa sekä tihkukastelu ja –lannoitus. Tehokkuuden kasvusta huolimatta meillä olisi tarvetta lisätä sopimusviljelijöiden määrää, Sauvon Säilyke Oy:n toimitusjohtaja Tom Saurén kertoo.

Monet tutut merkit tehdään Piikkiössä

1962 perustettu yritys työllistää sesonkiaikana 80 työntekijää. Ympärivuotisesti tehtaalla ahkeroi 25 ihmistä. Kaarinassa, entisen Piikkiön puolella, tuotetaan noin 1/3 kaikesta Suomessa syötävästä säilykekurkusta. Oman tuotemerkin lisäksi yritys tuottaa säilykkeitä muun muassa Eldorado- ja Rainbow –merkkien alla. Kurkun lisäksi säilötään punajuuria, sieniä ja porkkanoita. Suurin osa raaka-aineista ja pakkausmateriaaleista on kotimaista alkuperää, mutta esimerkiksi osa sieniraaka-aineesta on muun muassa satovaihteluista johtuen tuontitavaraa. Erilaisia sieniä, lähinnä kantarelleja ja herkkusieniä, käsitellään miljoona kiloa vuodessa.

– Sienten keruuseen tarvitaan ahkeria poimijoita. Vielä toistaiseksi Suomessakin on jonkun verran poimijoita, mutta miten mahtaa käydä, kun he vanhenevat, Saurén pohtii. Tehtaallekaan ei tahtonut löytyä tarpeeksi työntekijöitä vielä jokin aika sitten, mutta nyt tilanne on kääntynyt toisin päin.

Säilyketehtaalla otettiin tänä kesänä käyttöön uudet henkilökunnan taukotilat sekä kahdentuhannen neliön raaka-ainehalli. Saurén myöntää, että rakentamista olisi lykätty, jos taantuma olisi ollut tiedossa, mutta on kuitenkin tyytyväinen uusiin tiloihin.

– Nyt tontti alkaa olla täyteen rakennettu. Kasvun tarvetta tosin tullee jatkossakin ja sitten on taas löydettävä jostain tilaa.
Pirkko Varjo


Tehtaalla käsitellään vuosittain noin neljä miljoonaa kiloa avomaankurkkuja, toimitusjohtaja Tom Saurén kertoo.



Säilöntä vaatii paljon käsityötä, sesonkiaikana tehdas työllistää noin 80 työntekijää. Siivutettua kurkkua käsittelemässä vas. Nina Kanerva, Anna Rumpunen ja Petra Rehvonen.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 06/2009

Ruoan alv asiassa vihdoin ratkaisu Uusien innovaatioiden kehittäminen veisi vaikean ajan yli Yrityksissä varovaista toiveikkuutta Remontteja tehdään entiseen tahtiin Starttiraha riittänee Varsinais-Suomessa Käsityön hinta halutaan pitää kohtuullisena Katu auki, pinna kireällä? Kaani Oy:n Jazz-tuoteperhe on ainutlaatuisen suosittu Kurkun sopimusviljelijöille olisi kysyntää, Sauvon Säilykkeen toimitusjohtaja Tom Saurén sanoo Potkurissa ennätysmäärä uusia yrityksiä Cadmatic leviää nyt voimakkaimmin Aasiassa Merkkejä taantuman taittumisesta haetaan innokkaasti Taantuma ei jyrsi kynsiä Motivaation parantaminen voi olla pienestä kiinni Nyt myös ympäristöalan hankkeisiin tukea Finnpartnership-ohjelmasta Asiakkaat haluavat yksilöllisiä ratkaisuja Kassakuitista uusi mainosalusta Night Club Marilyn on yökerhobisneksen erikoinen menestystarina Uudet yrittäjät jatkavat Anteriorin toimintaa Kaani laajentaa tuotantoaan lifestyleen Yritysalueita kasvatetaan Raadelman suuntaan Matkailuun haetaan panoksia Ammatinvaihdos ohjasi yrittäjäksi Perinneveneellä kiiruhdetaan hitaasti Isoäiti on erikoisempi harrastuskaveri Leivän ehtona palvelu ja jatkuva kehitystyö Terve epäily ruokkii luovuutta Yhteistyö naapurin kanssa kasvaa Uusia hankkeita ja tapahtumia suunnitellaan jo Muoti vaihtuu tiuhaan kynsissä ja huulipunissa Maailmankaikkeus on pyydystetty Tuorlaan Lämpöpumppujen suosio jatkuvassa kasvussa Asianmukainen jätteiden lajittelu nostaa yrityksen imagoa Oikeaoppinen saneeraus säilyttää kiinteistön arvon Palkittu yrittäjä Esa Runola on yksi viime laman uhreista Tilauskeskuksiin siirtyminen heikentää asiakaspalvelua, kustavilaiset taksiyrittäjät pelkäävät Metalli muotoutuu moneen käyttöön Koulutuksesta saatu kipinä sysäsi Storm Motorin kasvuun Täsmäkoulutuksia tuetaan nyt voimakkaasti "Kannatti tulla, vaikka ensin epäröin" - ja varsinkin taantuman aikana Jatkajakoulu jatkuu Turun ammattikorkeakoulussa Mynämäen oppilaitos täyttää 100 vuotta ja vaihtaa nimeä Päätösten yritysvaikutuksia vaikea arvioida isoissa kaupungeissa Turun Yrittäjät haluavat hankinta-asiamiehen Neljäkymppiä lasissa sai miehen yrittämään Telakan auttamiseksi tehdään kaikki voitava Forum Marinumissa koet merellisiä elämyksiä Seuraavaksi toimintaa laajennetaan muuhun elämys- ja tapahtumatuotantoon Tukiverkkoon yli 700 yhteydenottoa Avainlippu on tunnettu alkuperämerkki Suhdannerahoitusta myönnetty reilut kuusi miljoonaa Selkeän ja muokattavan verkkosovelluksen voi rakentaa 32 000 kävijää tarjosi huomattavan asiakaskontaktipinnan Yrityssarjan voitto Turku Energialle Kontaktimessut maaseutuyrittäjille ensimmäistä kertaa Syksyllä kietoudutaan tummiin väreihin ja jalokivisävyihin
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi