aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Palvelusetelin käyttö Paimiossa vasta alussa

Paimiossa on kuluva vuosi totuteltu palveluseteleihin. Kaupunki myöntää niitä lähinnä vanhusten kotipalveluihin.

Palveluntuottajaksi hyväksytään kaikki kriteerit täyttävät tuottajat.

- Saimme hyvän kuvan palveluntuottajista kartoittamalla heidät. Tuottajien lukumäärä jää alle kymmenen, sosiaali- ja terveysjohtaja Iiro Pöyhönen kertoo.

Tänä vuonna kaupunki varasi palveluseteliin 6 000 euroa. Ensi vuodelle Pöyhönen ennakoi suurempaa summaa.

Asiakkaat ovat olleet varsin varovaisia setelin käyttöönotossa.

- Varovaisuutta ja arkuutta on ollut havaittavissa. Pienessä kunnassa ehkä luotetaan kunnan palveluihin, Pöyhönen arvioi. –a-ss.


Julkaistu 07/2009        
tukiverkko