tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Perjantai 10.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Kalevi, Kaleva
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Käsidesi viedään nyt käsistä

07/2009

Turun keskustassa sijaitsevassa Airiston apteekissa alkoi käsidesi tehdä kauppansa heti, kun H1N1-viruksesta alettiin kohista. Sitä tilattiin heti myös suuria määriä moniin yrityksiin ja työpaikoille.

- Jo elokuulla sitä myytiin niin paljon, että kaikki meni, mitä saatiin. Nyt sitä on taas riittävästi tarjolla. Hengityssuojaimista oli silloin myös kova kysyntä – niitä jopa varastettiin, apteekkari Merja Kahela ihmettelee.

Aikaisemmat influenssakohut eivät aiheuttaneet suuria myyntipiikkejä Airiston apteekissa. - SARSista ei oltu täällä huolissaan. Lintuinfluenssa tosin aiheutti pienen piikin, mutta se saatiin nopeasti kuriin maailmalla.

Kahela ei näe syytä vielä mihinkään hysteriaan, mutta muistuttaa myös, että pandemioita on aina ollut.

- Tämä voi olla hyvä harjoitus oikeaa epidemiaa varten. Täytyy suhtautua asiaan vakavasti. Jos puoletkin väestöstä sairastuu, esimerkiksi tehohoitopaikkoja ei ole riittävästi.

Vaikka apteekissa jopa pöytiä desinfioidaan tällaisena aikana, niin Merja Kahela ei kuitenkaan suosittele käsidesiä säännölliseen kotikäyttöön, muuten kuin ihan poikkeustapauksessa.

- Saippuapesu on ensisijainen torjuntakeino ja kädet pitää myös muistaa kuivata kunnolla. Viisaat ihmiset myös varaavat kuume- ja särkylääkettä kotiinsa: jos tulee kipeäksi, ei tarvitse sitä sitten lähteä hakemaan. –ap.


Käsidesi on hyvä asiakaspalvelussa, mutta säännölliseen kotikäyttöön Merja Kahela ei sitä suosittele.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 07/2009

Valoa ikkunassa? Ihmisarvoinen elämä ikäihmisille Vanhusten huolto on pääpiirteittäin kohdallaan Palvelusetelin käyttö Paimiossa vasta alussa Julkinen keskustelu ruoskii turhaan kaikkia Perhepalveluissa tilanne uhkaa kärjistyä Reijo Mäen yrittäjäimagoon kuuluvat äijähuumori ja äksyily naistutkimukselle Ekologisuus on tulevaisuudessa vahva myynnin edistäjä Yritystoiminnan saa vihertämään monin konstein Polttamaton saviuurna säästää energiaa ja maatuu Eläkeläiset ja vihreät arvot ohjaavat bisneksiä tulevaisuudessa Palveluiden myyntimaasäännökset muuttuvat Sikaflunssa tulee – oletko valmis? Testauskapasiteetti moninkertaistuu turkulaiskeksinnöllä Käsidesi viedään nyt käsistä Loma vaihtui sairaslomaan Pienyrittäjät kaipaavat tukea terveysasioissa Yrittäjäeläke oikealle tasolle Asenne ratkaisee työssäjaksamisen kehittämisessä Taija Terä puolustaa oikeuttaan olla raittiina Missä h..vetissä se oikea piuha ja kaukosäädin on?! Yrittäjien suurtapahtuma ensi vuonna Turussa Kirjan elinkaari on lyhyt, toimistotarvikkeet pitävät paremmin pintansa Suklaanystävän unelma avasi Myllyssä Muumeista Afrikan Tähteen Raision liikealueet jatkavat kasvuaan Uusia yritystontteja Raumantien varrella Keskikaupungin suunnittelukilpailu kiinnosti Raision keskustassa on 130 toimivaa yritystä Pieniä palveluyrityksiä kootaan kimppaan Mitä naurunpyrskähdys saa maksaa Iso panos tulevaisuutta varten Ostosreissu ei ole pakko vaan kaivattu elämys Kerralla isot systeemit pystyyn Vilkas ja energinen syksy Uudet jäsenet tuulettavat ajatuksia Kaavoitusasioista käydään aktiivista keskustelua Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjät täyttää neljännesvuosisadan Muutos on usein hyvä asia Hyvä ruoka syntyy rakkaudesta Reuna-alueiden huomioiminen on haaste Liedon yrittäjät juhlivat kuusikymppisiään Yrittäjillä ja kunnalla on yhteiset päämäärät Komposiitti korvaa teräksen entistä useammin Tarkastaja sukeltaa säiliöön Teknologiateollisuus Varsinais-Suomessa valmistautuu tuleviin haasteisiin Alhainen tilauskanta ennustaa vaikeaa talvea Elämäntapojen vaikutus näkyy jo kolmikymppisestä Hiuksetkin pitävät kohtuudesta Silmälasit voivat olla myös handsfree –laite Vesikoskitalolla juhlittiin rennoissa tunnelmissa Myönteinen ilmapiiri kannustaa uusikaupunkilaisia yrittäjiä Canon-jälleenmyyjä aloitti Turussa Uudistunut autopesula aloitti Lausteella Maanrakennusalalla riittänyt töitä Anders Innolta uusi laskutustyökalu PK-yrityksille Ville Lahtinen ei säikähtänyt huonoja talousnäkymiä Fennia kutsui kuljettajat koulunpenkille Kansanedustajat tutustuivat telakkateollisuuden näkymiin Turun seudulla Koulu-yritysyhteistyötä Varsinais-Suomessa Miia Kaerala aloitti YES-keskuksessa Klo Design ajaa pienten designyritysten asiaa
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi