tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Torstai 9.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Eevert, Isto
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Loma vaihtui sairaslomaan

07/2009

Kun pienyrittäjä sairastuu äkillisesti, voi se pahimmassa tapauksessa lopettaa vaikka koko liiketoiminnan. Laitilalaisella lasialan yrittäjällä Kalevi Koistisella kävi kuitenkin omasta mielestään tuuri, sillä hän sairastui viime kesänä juuri kun kesäloma oli alkamassa.

- Me ollaan pyritty pitämään aina kunnon kesäloma. Loman piti alkaa perjantaina heinäkuun kolmas, kun torstaina tämä sitten sattui. Oli hirveän kuuma päivä ja muistan, kuinka työkalupakki tuntui raskaalta. Tuli voimaton olo ja toisen puolen puutuminen. Kerroin siitä sitten vaimolleni, mutta ajattelin kuitenkin lähteä vielä ajamaan.

- Hän tietysti huolestui ja lähetti minut heti lääkäriin, vaikka vastustelinkin. Onneksi vaimo piti päänsä: Pulssissa todettiin infarkti ja saman tien jouduin TYKSiin, jossa tehtiin kaksi pallolaajennusta. Kolmaskin piti tehdä, mutta lääkärit päättivät tehdä sen vasta kuukauden päästä.

Tänä syksynä 64 vuotta täyttävällä Kalevi Koistisella ei ollut aikaisempia terveysongelmia, joten tilanne tuli täytenä yllätyksenä. Neljän sairaalapäivän jälkeen oli mietittävä, mitä nyt tehtäisiin.

Laitilan Rakennuslasi Ky työllistää yrittäjäpariskunnan lisäksi yhden työmiehen, mutta asennustöistä yksi mies ei selviä. Lasi painaa yhtä paljon kuin kivi, joten jotkin isot ikkunaelementit voivat olla 300 kilonkin painoisia. Vaikka apuvälineitä käytetään, pitää työssä lähes aina olla kaksi miestä. Pientäkään lasia ei saa yksin paikalleen, jos se on hankalassa paikassa.

- Meillä on yleensä lomankin alkamisen jälkeen jotain rästitöitä, jotka jäivät nyt kyllä tekemättä. Kaveri oli varannut matkan, ja minä pystyin tekemään vain jotain paperitöitä. Työteho oli vähän heikko, yleensä 10-12 –tuntisia työpäiviä tekevä Koistinen kertoo.

Neljän viikon loman jälkeen hänen sairaslomansa vielä jatkui, joten sijainen otettiin Varamiespalvelusta.

- Saatiinkin oikein hyvä kaveri, jolla oli asenne paikallaan, vaikkei hän ammattimies ollutkaan. Pikkasen me jäätiin töistä jälkeen, mutta ei me suurempia haukkuja saatu. Joillekin töille oli kuitenkin pakko sanoa ei.

Elokuussa Kalevi Koistinen meni sitten kolmanteen pallolaajennukseen ja sairasloma jatkui vielä kolmella viikolla. Nyt hän pystyy jo kaikkiin töihin, eivätkä myöskään lääkärit antaneet siihen enempiä rajoituksia.

- Lopun ikää syön kyllä lääkkeitä ja seurannassa olen muutaman vuoden.

- Ei meillä tietysti ollut mitään vakuutuksia, ihan niitä pakollisia lukuun ottamatta. Pienyrittäjällä kun on aina rahasta pulaa, niin ei sitä ota mitään ylimääräisiä vakuutuksia. Ei varaudu siihen, että voi sairastuakin. Jos olisi tullut vaikka puolen vuoden sairasloma, se olisi kyllä kyykistänyt tällaisen pajan. Sehän pysähtyy silloin se homma.

- Nyt sitä huomasi, kuinka haavoittuvainen oikein on. Jos minun sairastumiseni olisi tullut normaaliin aikaan, eikä juuri lomaksi, taloudelliset vaikutukset olisivat olleet todella merkittäviä, Kalevi Koistinen toteaa.


Anneli Perkiö


Sairasloman aikana Kalevi Koistinen joutui tyytymään paperihommiin.



Lasiliikkeen töissä tarvitaan lähes koko ajan kaksi miestä.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 07/2009

Valoa ikkunassa? Ihmisarvoinen elämä ikäihmisille Vanhusten huolto on pääpiirteittäin kohdallaan Palvelusetelin käyttö Paimiossa vasta alussa Julkinen keskustelu ruoskii turhaan kaikkia Perhepalveluissa tilanne uhkaa kärjistyä Reijo Mäen yrittäjäimagoon kuuluvat äijähuumori ja äksyily naistutkimukselle Ekologisuus on tulevaisuudessa vahva myynnin edistäjä Yritystoiminnan saa vihertämään monin konstein Polttamaton saviuurna säästää energiaa ja maatuu Eläkeläiset ja vihreät arvot ohjaavat bisneksiä tulevaisuudessa Palveluiden myyntimaasäännökset muuttuvat Sikaflunssa tulee – oletko valmis? Testauskapasiteetti moninkertaistuu turkulaiskeksinnöllä Käsidesi viedään nyt käsistä Loma vaihtui sairaslomaan Pienyrittäjät kaipaavat tukea terveysasioissa Yrittäjäeläke oikealle tasolle Asenne ratkaisee työssäjaksamisen kehittämisessä Taija Terä puolustaa oikeuttaan olla raittiina Missä h..vetissä se oikea piuha ja kaukosäädin on?! Yrittäjien suurtapahtuma ensi vuonna Turussa Kirjan elinkaari on lyhyt, toimistotarvikkeet pitävät paremmin pintansa Suklaanystävän unelma avasi Myllyssä Muumeista Afrikan Tähteen Raision liikealueet jatkavat kasvuaan Uusia yritystontteja Raumantien varrella Keskikaupungin suunnittelukilpailu kiinnosti Raision keskustassa on 130 toimivaa yritystä Pieniä palveluyrityksiä kootaan kimppaan Mitä naurunpyrskähdys saa maksaa Iso panos tulevaisuutta varten Ostosreissu ei ole pakko vaan kaivattu elämys Kerralla isot systeemit pystyyn Vilkas ja energinen syksy Uudet jäsenet tuulettavat ajatuksia Kaavoitusasioista käydään aktiivista keskustelua Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjät täyttää neljännesvuosisadan Muutos on usein hyvä asia Hyvä ruoka syntyy rakkaudesta Reuna-alueiden huomioiminen on haaste Liedon yrittäjät juhlivat kuusikymppisiään Yrittäjillä ja kunnalla on yhteiset päämäärät Komposiitti korvaa teräksen entistä useammin Tarkastaja sukeltaa säiliöön Teknologiateollisuus Varsinais-Suomessa valmistautuu tuleviin haasteisiin Alhainen tilauskanta ennustaa vaikeaa talvea Elämäntapojen vaikutus näkyy jo kolmikymppisestä Hiuksetkin pitävät kohtuudesta Silmälasit voivat olla myös handsfree –laite Vesikoskitalolla juhlittiin rennoissa tunnelmissa Myönteinen ilmapiiri kannustaa uusikaupunkilaisia yrittäjiä Canon-jälleenmyyjä aloitti Turussa Uudistunut autopesula aloitti Lausteella Maanrakennusalalla riittänyt töitä Anders Innolta uusi laskutustyökalu PK-yrityksille Ville Lahtinen ei säikähtänyt huonoja talousnäkymiä Fennia kutsui kuljettajat koulunpenkille Kansanedustajat tutustuivat telakkateollisuuden näkymiin Turun seudulla Koulu-yritysyhteistyötä Varsinais-Suomessa Miia Kaerala aloitti YES-keskuksessa Klo Design ajaa pienten designyritysten asiaa
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi