tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Perjantai 10.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Kalevi, Kaleva
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Pienyrittäjät kaipaavat tukea terveysasioissa

07/2009

Pienetkin pinnalle –hankkeen käytännön työtä tekee yrityksissä Työterveyslaitoksen erikoistutkija, dosentti Paula Naumanen.

- Jokainen hankkeeseen osallistuva yrittäjä ja heidän työntekijänsä arvioi omat työolonsa ja terveytensä. Sen lisäksi jokaisen kanssa keskustellaan työoloista, työstä, terveydestä, elintavoista ja elämästä sekä nostetaan kunkin kohdalla esille työssä ja elämässä jaksamisen kannalta keskeisiä kehittämistoimia, Naumanen kertoo.

Samassa yhteydessä on mahdollisuus mittauttaa verenpaine sekä saada lähete verikokeisiin, joissa selvitetään verensokeri-, rasva- ja maksa-arvot. Ne ovat keskeisiä alkavan diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien ja alkoholin aiheuttamien sairauksien tunnistamisen kannalta.

- Olen jututtanut tähän mennessä Varsinais-Suomessa jo noin 120 henkilöä. Mukana on yksinyrittäjiä, yrittäjäpariskuntia, 1-5 työntekijää työllistäviä yrityksiä ja jokunen 10 hengen yrityskin.

- Ihmiset ovat olleet avoimia ja keskustelut ovat päässeet nopeasti vauhtiin, Naumanen kiittää. - Arvioimme ja tunnistamme yhdessä työhön liittyvät epäkohdat ja mietimme myös kehittämistoimia, joita voitaisiin tehdä. Pienyrityksissä on totuttu vallitseviin olosuhteisiin, eikä yrittäjä itse näe olisiko jotain korjattavaa. Ulkopuolinen asiantuntija on hyvä herättäjä.

- Monet yrittäjät tekevät myös pitkää päivää: on stressiä, väsymystä, nukutaan huonosti. Se näkyy mm. korkeana verenpaineena ja ylipainona, kun ei ole aikaa huolehtia itsestään ja noudattaa terveitä elintapoja – syödään mitä sattuu ja käytetään turhan paljon alkoholia rentoutumiseen, joka sitten pahentaa unihäiriöitä ja jo ennestäänkin olevaa väsymystä, kuvailee Naumanen pienyrittäjän tyypillisiä ongelmia.

- Paljon löytyy pientä ja isompaakin kremppaa: esimerkiksi niska-hartia –vaivoja, kun ei ole tehty työpisteen säätöjä ja työasento on huono. Monet yrittäjät ovat olleet kiitollisia siitä, että joku ulkopuolinen tulee ja muistuttaa näistä asioista. Monelle on löytynyt konkreettista apua ja ratkaisuja, jotka ovat vähentäneet ergonomista kuormitusta. Ratkaisut eivät usein vaadi edes rahaa.

Paula Naumasen käymissä keskusteluissa on käyty läpi hyvin kokonaisvaltaisesti yrittäjien terveystottumuksia ja elämäntapoja, jopa parisuhdeasioita myöten. Lisäksi on neuvottu suojautumista mm. kemiallisilta terveyshaitoilta, korjattu työergonomiaa mm. näyttöpäätetyössä, pohdittu työtilaratkaisuja ja jopa ideoitu eri vaihtoehtoja virkistämään lama-ajan yritystoimintaa.

- Kyllä pienyrittäjät kaipaavat tukea näissä asioissa. Kukaan ei ole sanonut minulle, että keskustelu olisi ollut turhaa, päinvastoin. Ääneen ajattelu on kirkastanut ajatuksia ja pysäyttänyt miettimään omaa henkilökohtaista tilannetta.

Hankkeesta on aikanaan tulossa yhteenveto, mutta sen lisäksi myös jokainen tutkittava – niin yrittäjä kuin työntekijätkin - saavat kirjallisen palautteen omasta henkilökohtaisesta tilanteestaan. Siinä on myös konkreettisia ohjeita jatkoa varten.

- Ensi vuoden puolella otamme yhteyttä hankkeessa mukana oleviin yrityksiin uudelleen ja tiedustelemme, miten asiat ovat lähteneet kehittymään, lupaa Naumanen. –ap.


Paula Naumanen virkistyy työpäivän jälkeen itse iltakävelyllä. Turussa käydessä jokiranta on tullut tutuksi.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 07/2009

Valoa ikkunassa? Ihmisarvoinen elämä ikäihmisille Vanhusten huolto on pääpiirteittäin kohdallaan Palvelusetelin käyttö Paimiossa vasta alussa Julkinen keskustelu ruoskii turhaan kaikkia Perhepalveluissa tilanne uhkaa kärjistyä Reijo Mäen yrittäjäimagoon kuuluvat äijähuumori ja äksyily naistutkimukselle Ekologisuus on tulevaisuudessa vahva myynnin edistäjä Yritystoiminnan saa vihertämään monin konstein Polttamaton saviuurna säästää energiaa ja maatuu Eläkeläiset ja vihreät arvot ohjaavat bisneksiä tulevaisuudessa Palveluiden myyntimaasäännökset muuttuvat Sikaflunssa tulee – oletko valmis? Testauskapasiteetti moninkertaistuu turkulaiskeksinnöllä Käsidesi viedään nyt käsistä Loma vaihtui sairaslomaan Pienyrittäjät kaipaavat tukea terveysasioissa Yrittäjäeläke oikealle tasolle Asenne ratkaisee työssäjaksamisen kehittämisessä Taija Terä puolustaa oikeuttaan olla raittiina Missä h..vetissä se oikea piuha ja kaukosäädin on?! Yrittäjien suurtapahtuma ensi vuonna Turussa Kirjan elinkaari on lyhyt, toimistotarvikkeet pitävät paremmin pintansa Suklaanystävän unelma avasi Myllyssä Muumeista Afrikan Tähteen Raision liikealueet jatkavat kasvuaan Uusia yritystontteja Raumantien varrella Keskikaupungin suunnittelukilpailu kiinnosti Raision keskustassa on 130 toimivaa yritystä Pieniä palveluyrityksiä kootaan kimppaan Mitä naurunpyrskähdys saa maksaa Iso panos tulevaisuutta varten Ostosreissu ei ole pakko vaan kaivattu elämys Kerralla isot systeemit pystyyn Vilkas ja energinen syksy Uudet jäsenet tuulettavat ajatuksia Kaavoitusasioista käydään aktiivista keskustelua Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjät täyttää neljännesvuosisadan Muutos on usein hyvä asia Hyvä ruoka syntyy rakkaudesta Reuna-alueiden huomioiminen on haaste Liedon yrittäjät juhlivat kuusikymppisiään Yrittäjillä ja kunnalla on yhteiset päämäärät Komposiitti korvaa teräksen entistä useammin Tarkastaja sukeltaa säiliöön Teknologiateollisuus Varsinais-Suomessa valmistautuu tuleviin haasteisiin Alhainen tilauskanta ennustaa vaikeaa talvea Elämäntapojen vaikutus näkyy jo kolmikymppisestä Hiuksetkin pitävät kohtuudesta Silmälasit voivat olla myös handsfree –laite Vesikoskitalolla juhlittiin rennoissa tunnelmissa Myönteinen ilmapiiri kannustaa uusikaupunkilaisia yrittäjiä Canon-jälleenmyyjä aloitti Turussa Uudistunut autopesula aloitti Lausteella Maanrakennusalalla riittänyt töitä Anders Innolta uusi laskutustyökalu PK-yrityksille Ville Lahtinen ei säikähtänyt huonoja talousnäkymiä Fennia kutsui kuljettajat koulunpenkille Kansanedustajat tutustuivat telakkateollisuuden näkymiin Turun seudulla Koulu-yritysyhteistyötä Varsinais-Suomessa Miia Kaerala aloitti YES-keskuksessa Klo Design ajaa pienten designyritysten asiaa
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi