tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Torstai 9.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Eevert, Isto
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Suklaanystävän unelma avasi Myllyssä

07/2009

Kauppakeskus Myllyssä avattiin kesäkuussa belgialaisia Leonidas -suklaatuotteita myyvä kahvila Suklaaunelma. Yrittäjä Sirpa Knubb sai idean omasta suklaapuodista käydessään Belgiassa.

– Siellä oli paljon vastaavia ihania kahviloita ja sanoinkin miehelleni, että tällainen pitäisi saada Suomeen. Kun sitten tuli tilaisuus, tartuin siihen, Knubb kertoo.

Ennen oman yrityksen perustamista Knubb on työskennellyt pitkään kemistinä teollisuudessa sekä peruskoulun matemaattisten aineiden opettajana. Kuukausipalkasta luopuminen ei kuitenkaan pelottanut.

– Olen tottunut tekemään aina paljon töitä, ihan nuoresta tytöstä asti. Nyt hoidan suklaapuotia yksin eli kesälläkin olin täällä joka päivä. Muuten olen tyytyväinen Myllyyn ja omaan sijaintiimme täällä, mutta sunnuntaiaukioloista yrittäjien pitäisi voida päättää itse, Knubb sanoo. Alun perin puodin paikkaa etsittiin Turun keskustasta, mutta sopivaa ei löytynyt.

Leonidas on lähes satavuotias belgialaisyritys, jolla on 1400 nimeään kantavaa suklaapuotia ympäri maailman. Merkin hallussa on kuusikymmentä prosenttia Belgian suklaamarkkinoista. Kaikki Leonidas-puodit ovat itsenäisiä yrityksiä, mutta ne sitoutuvat myymään vain tehtaan omaa suklaata ja tilaamaan sitä suoraan Belgiasta parin viikon välein.

– Se on osa tuoreustakuutamme, tehdas toimittaa suklaat kylmäkuljetuksina, Knubb selventää.

Asiakkaat ovat löytäneet uuden liikkeen hyvin. 18-paikkaisessa kahvilassa voi nauttia tavallista tai erikoiskahvia – tietysti suklaan kera - lisäaineetonta belgialaisjäätelöä tai suklaakakkuja, jotka valmistetaan Raumalla.

– Vasta Raumalta löysimme konditorian, jonka tuotteet kelpasivat tehtaan belgialaisedustajalle! –pv.


Sirpa Knubin käsissä on suklaasta valmistettu kenkä. Pienijalkaiselle makean ystävälle sopiva jalkine ei ole myytävänä, mutta vitriinistä löytyy kaikkea muuta suklaahyvää. Vitriinit ovat kaikissa maailman Leonidas-liikkeissä samanlaisia.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 07/2009

Valoa ikkunassa? Ihmisarvoinen elämä ikäihmisille Vanhusten huolto on pääpiirteittäin kohdallaan Palvelusetelin käyttö Paimiossa vasta alussa Julkinen keskustelu ruoskii turhaan kaikkia Perhepalveluissa tilanne uhkaa kärjistyä Reijo Mäen yrittäjäimagoon kuuluvat äijähuumori ja äksyily naistutkimukselle Ekologisuus on tulevaisuudessa vahva myynnin edistäjä Yritystoiminnan saa vihertämään monin konstein Polttamaton saviuurna säästää energiaa ja maatuu Eläkeläiset ja vihreät arvot ohjaavat bisneksiä tulevaisuudessa Palveluiden myyntimaasäännökset muuttuvat Sikaflunssa tulee – oletko valmis? Testauskapasiteetti moninkertaistuu turkulaiskeksinnöllä Käsidesi viedään nyt käsistä Loma vaihtui sairaslomaan Pienyrittäjät kaipaavat tukea terveysasioissa Yrittäjäeläke oikealle tasolle Asenne ratkaisee työssäjaksamisen kehittämisessä Taija Terä puolustaa oikeuttaan olla raittiina Missä h..vetissä se oikea piuha ja kaukosäädin on?! Yrittäjien suurtapahtuma ensi vuonna Turussa Kirjan elinkaari on lyhyt, toimistotarvikkeet pitävät paremmin pintansa Suklaanystävän unelma avasi Myllyssä Muumeista Afrikan Tähteen Raision liikealueet jatkavat kasvuaan Uusia yritystontteja Raumantien varrella Keskikaupungin suunnittelukilpailu kiinnosti Raision keskustassa on 130 toimivaa yritystä Pieniä palveluyrityksiä kootaan kimppaan Mitä naurunpyrskähdys saa maksaa Iso panos tulevaisuutta varten Ostosreissu ei ole pakko vaan kaivattu elämys Kerralla isot systeemit pystyyn Vilkas ja energinen syksy Uudet jäsenet tuulettavat ajatuksia Kaavoitusasioista käydään aktiivista keskustelua Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjät täyttää neljännesvuosisadan Muutos on usein hyvä asia Hyvä ruoka syntyy rakkaudesta Reuna-alueiden huomioiminen on haaste Liedon yrittäjät juhlivat kuusikymppisiään Yrittäjillä ja kunnalla on yhteiset päämäärät Komposiitti korvaa teräksen entistä useammin Tarkastaja sukeltaa säiliöön Teknologiateollisuus Varsinais-Suomessa valmistautuu tuleviin haasteisiin Alhainen tilauskanta ennustaa vaikeaa talvea Elämäntapojen vaikutus näkyy jo kolmikymppisestä Hiuksetkin pitävät kohtuudesta Silmälasit voivat olla myös handsfree –laite Vesikoskitalolla juhlittiin rennoissa tunnelmissa Myönteinen ilmapiiri kannustaa uusikaupunkilaisia yrittäjiä Canon-jälleenmyyjä aloitti Turussa Uudistunut autopesula aloitti Lausteella Maanrakennusalalla riittänyt töitä Anders Innolta uusi laskutustyökalu PK-yrityksille Ville Lahtinen ei säikähtänyt huonoja talousnäkymiä Fennia kutsui kuljettajat koulunpenkille Kansanedustajat tutustuivat telakkateollisuuden näkymiin Turun seudulla Koulu-yritysyhteistyötä Varsinais-Suomessa Miia Kaerala aloitti YES-keskuksessa Klo Design ajaa pienten designyritysten asiaa
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi