tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Perjantai 10.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Kalevi, Kaleva
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Raision liikealueet jatkavat kasvuaan

07/2009

Taantuma ei ole pahasti yllättänyt muilta osin kuin että uusia kohteita tulee vireille hitaammin kuin vuosi sitten, Raision kaupunginjohtaja Kari Karjalainen kertoo.

Kuninkojalle avattiin vastikään Jysk ja pian avataan Gigantti. Myllyn laajennus on valmistumassa ja sekä Myllyn että Ikean alueet kasvavat. Karjalaisen mukaan hankkeet ovat edenneet kohtuullisen hyvin niin suunnittelu-, rakentamis- kuin käyttöönottotasoilla.

– Telakkateollisuus alihankkijoineen on luonnollisesti koko kaupunkiseutua koskeva huolenaihe, kaupunginjohtaja toteaa.

Raisiokeskuksen toiminta sujuu Karjalaisen mukaan hyvin. Kauppiasyhdistys otti järjestääkseen ensi vuonna pidettävään, lajissaan ensimmäiseen Suomen Kitarasankari –tapahtumaan liittyvän Raisiokeskus rokkaa –toritapahtuman.

– Kaksipäiväisen tapahtuman uskotaan tuovan seudulle paljon väkeä, sillä kyseessä on Suomen mittakaavassa ihan uudenlainen kisa.

Kauppiasyhdistys ja kiinteistönomistajien Raision kauppakeskus Oy ovat tehneet yhteistyötä, mikä näkyy muun muassa keskustan turvallisuutena ja siisteytenä, Karjalainen kertoo.

– Raisiokeskuksen yhteiset markkinointiponnistukset kantavat myös satoa, ihmiset tuntevat keskustan palvelut muun muassa koteihin jaetuista palveluhakemistoista ja tietävät, mitä kaikkea on tarjolla ihan lähellä. Myös entisen Anttilan remontti on syytä mainita, sillä nyt saman katon alla on ruokakauppa, posti ja apteekki.

Marjamäen kaavaa koskeva valitus hylättiin hallinto-oikeudessa. Mikäli kaava tulee lainvoimaiseksi, 139 hehtaarin aluetta päästään rakentamaan vielä tänä vuonna. Ensimmäiset alueelle toteutettavat kohteet ovat jo suunnittelupöydillä.

Yritysvaikutusten arviointi tärkeää

– Raision elinkeinopoliittisessa ohjelmassa määritellään, että kaupungin johto ja yrittäjät kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa. Näin on myös tapahtunut, seuraava kokoontuminen on tänä syksynä. Itse haluaisin keskustella ainakin siitä, miten kaupunki voisi entistä paremmin ottaa huomioon tekemiensä päätösten vaikutukset yrityksiin, Raision Yrittäjien puheenjohtaja Timo Mattila sanoo.

Raision yrittäjäyhdistykseen kuuluu 325 jäsentä. Yhteiset jäsenillat ovat Mattilan mukaan tärkeitä yhteishengen kannalta.

– Totta kai jäsenet haluavat yhdistykseltä muutakin kuin vain jäsenmaksulapun, puheenjohtaja toteaa.

Mattila kiittelee Raision keskustan kauppiasyhdistystä, joka on puhaltanut uutta henkeä koko alueelle.

– Keskustan ja Myllyn kauppiasyhdistykset eivät millään tavalla kilpaile keskenään. –pv.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 07/2009

Valoa ikkunassa? Ihmisarvoinen elämä ikäihmisille Vanhusten huolto on pääpiirteittäin kohdallaan Palvelusetelin käyttö Paimiossa vasta alussa Julkinen keskustelu ruoskii turhaan kaikkia Perhepalveluissa tilanne uhkaa kärjistyä Reijo Mäen yrittäjäimagoon kuuluvat äijähuumori ja äksyily naistutkimukselle Ekologisuus on tulevaisuudessa vahva myynnin edistäjä Yritystoiminnan saa vihertämään monin konstein Polttamaton saviuurna säästää energiaa ja maatuu Eläkeläiset ja vihreät arvot ohjaavat bisneksiä tulevaisuudessa Palveluiden myyntimaasäännökset muuttuvat Sikaflunssa tulee – oletko valmis? Testauskapasiteetti moninkertaistuu turkulaiskeksinnöllä Käsidesi viedään nyt käsistä Loma vaihtui sairaslomaan Pienyrittäjät kaipaavat tukea terveysasioissa Yrittäjäeläke oikealle tasolle Asenne ratkaisee työssäjaksamisen kehittämisessä Taija Terä puolustaa oikeuttaan olla raittiina Missä h..vetissä se oikea piuha ja kaukosäädin on?! Yrittäjien suurtapahtuma ensi vuonna Turussa Kirjan elinkaari on lyhyt, toimistotarvikkeet pitävät paremmin pintansa Suklaanystävän unelma avasi Myllyssä Muumeista Afrikan Tähteen Raision liikealueet jatkavat kasvuaan Uusia yritystontteja Raumantien varrella Keskikaupungin suunnittelukilpailu kiinnosti Raision keskustassa on 130 toimivaa yritystä Pieniä palveluyrityksiä kootaan kimppaan Mitä naurunpyrskähdys saa maksaa Iso panos tulevaisuutta varten Ostosreissu ei ole pakko vaan kaivattu elämys Kerralla isot systeemit pystyyn Vilkas ja energinen syksy Uudet jäsenet tuulettavat ajatuksia Kaavoitusasioista käydään aktiivista keskustelua Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjät täyttää neljännesvuosisadan Muutos on usein hyvä asia Hyvä ruoka syntyy rakkaudesta Reuna-alueiden huomioiminen on haaste Liedon yrittäjät juhlivat kuusikymppisiään Yrittäjillä ja kunnalla on yhteiset päämäärät Komposiitti korvaa teräksen entistä useammin Tarkastaja sukeltaa säiliöön Teknologiateollisuus Varsinais-Suomessa valmistautuu tuleviin haasteisiin Alhainen tilauskanta ennustaa vaikeaa talvea Elämäntapojen vaikutus näkyy jo kolmikymppisestä Hiuksetkin pitävät kohtuudesta Silmälasit voivat olla myös handsfree –laite Vesikoskitalolla juhlittiin rennoissa tunnelmissa Myönteinen ilmapiiri kannustaa uusikaupunkilaisia yrittäjiä Canon-jälleenmyyjä aloitti Turussa Uudistunut autopesula aloitti Lausteella Maanrakennusalalla riittänyt töitä Anders Innolta uusi laskutustyökalu PK-yrityksille Ville Lahtinen ei säikähtänyt huonoja talousnäkymiä Fennia kutsui kuljettajat koulunpenkille Kansanedustajat tutustuivat telakkateollisuuden näkymiin Turun seudulla Koulu-yritysyhteistyötä Varsinais-Suomessa Miia Kaerala aloitti YES-keskuksessa Klo Design ajaa pienten designyritysten asiaa
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi