tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Perjantai 10.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Kalevi, Kaleva
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Raision keskustassa on 130 toimivaa yritystä

07/2009

Keltaiset krysanteemit hehkuvat Raision ydinkeskustan liikkeiden edustalla. Viisikymmentä täsmälleen samanlaista kukkaruukkua on eräs osoitus yrittäjien tekemästä yhteistyöstä.

– Kaupunki säästi tänä vuonna julkisissa kukkaistutuksissa ja niinpä päätimme hankkia kukat talkoilla, Raision Kauppakeskus Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen kertoo.

Kolmatta vuottaan aktiivisesti toimivaan Raisiokeskuksen kauppiasyhdistykseen kuuluu 80 jäsentä. Kaikkiaan alueella toimii 130 yritystä. Yhtiön tavoitteena on kehittää ja pitää keskusta elävänä kauppapaikkana. Salosen mukaan siinä on onnistuttu, joskin töitä riittää edelleen.

– Esimerkiksi tori on selvästi vilkastunut, tänä kesänä torilla on käyty kauppaa joka päivä. Pieniä liiketiloja ei juuri ole tyhjänä, mutta pariin isompaan vanhaan market –tilaan tarvittaisiin toimintaa. Niihin sopisi hyvin vaikka jokin kauppahallimainen toiminta, pienten liikkeiden keskittymä. Päivittäin asiakkaat Raisiokeskuksessa kyselevät kenkä- tai vaatetusliikkeen perään. Myös vanhaa kunnon sekatavarakauppaa kaivataan.

Raision Kauppakeskus on alueen keskeisten kiinteistönomistajien ja Raision kaupungin omistama kehitys- ja markkinointiyhtiö. –pv.


Yhteiset markkinointitempaukset ovat osa Raision Kauppakeskuksen toimintaa. Lähes koko hallitus oli mukana järjestämässä varttuneille asiakkaille suunnattua Numerojahti-tapahtumaa, joka keräsi yli 300 osallistujaa. Kuvassa oik. Kauppakeskuksen toimitusjohtaja Jari Salonen, Aleksi Siirtola, Kari Kurila, hallituksen puheenjohtaja Sanna Lassila sekä Jari Salonen.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 07/2009

Valoa ikkunassa? Ihmisarvoinen elämä ikäihmisille Vanhusten huolto on pääpiirteittäin kohdallaan Palvelusetelin käyttö Paimiossa vasta alussa Julkinen keskustelu ruoskii turhaan kaikkia Perhepalveluissa tilanne uhkaa kärjistyä Reijo Mäen yrittäjäimagoon kuuluvat äijähuumori ja äksyily naistutkimukselle Ekologisuus on tulevaisuudessa vahva myynnin edistäjä Yritystoiminnan saa vihertämään monin konstein Polttamaton saviuurna säästää energiaa ja maatuu Eläkeläiset ja vihreät arvot ohjaavat bisneksiä tulevaisuudessa Palveluiden myyntimaasäännökset muuttuvat Sikaflunssa tulee – oletko valmis? Testauskapasiteetti moninkertaistuu turkulaiskeksinnöllä Käsidesi viedään nyt käsistä Loma vaihtui sairaslomaan Pienyrittäjät kaipaavat tukea terveysasioissa Yrittäjäeläke oikealle tasolle Asenne ratkaisee työssäjaksamisen kehittämisessä Taija Terä puolustaa oikeuttaan olla raittiina Missä h..vetissä se oikea piuha ja kaukosäädin on?! Yrittäjien suurtapahtuma ensi vuonna Turussa Kirjan elinkaari on lyhyt, toimistotarvikkeet pitävät paremmin pintansa Suklaanystävän unelma avasi Myllyssä Muumeista Afrikan Tähteen Raision liikealueet jatkavat kasvuaan Uusia yritystontteja Raumantien varrella Keskikaupungin suunnittelukilpailu kiinnosti Raision keskustassa on 130 toimivaa yritystä Pieniä palveluyrityksiä kootaan kimppaan Mitä naurunpyrskähdys saa maksaa Iso panos tulevaisuutta varten Ostosreissu ei ole pakko vaan kaivattu elämys Kerralla isot systeemit pystyyn Vilkas ja energinen syksy Uudet jäsenet tuulettavat ajatuksia Kaavoitusasioista käydään aktiivista keskustelua Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjät täyttää neljännesvuosisadan Muutos on usein hyvä asia Hyvä ruoka syntyy rakkaudesta Reuna-alueiden huomioiminen on haaste Liedon yrittäjät juhlivat kuusikymppisiään Yrittäjillä ja kunnalla on yhteiset päämäärät Komposiitti korvaa teräksen entistä useammin Tarkastaja sukeltaa säiliöön Teknologiateollisuus Varsinais-Suomessa valmistautuu tuleviin haasteisiin Alhainen tilauskanta ennustaa vaikeaa talvea Elämäntapojen vaikutus näkyy jo kolmikymppisestä Hiuksetkin pitävät kohtuudesta Silmälasit voivat olla myös handsfree –laite Vesikoskitalolla juhlittiin rennoissa tunnelmissa Myönteinen ilmapiiri kannustaa uusikaupunkilaisia yrittäjiä Canon-jälleenmyyjä aloitti Turussa Uudistunut autopesula aloitti Lausteella Maanrakennusalalla riittänyt töitä Anders Innolta uusi laskutustyökalu PK-yrityksille Ville Lahtinen ei säikähtänyt huonoja talousnäkymiä Fennia kutsui kuljettajat koulunpenkille Kansanedustajat tutustuivat telakkateollisuuden näkymiin Turun seudulla Koulu-yritysyhteistyötä Varsinais-Suomessa Miia Kaerala aloitti YES-keskuksessa Klo Design ajaa pienten designyritysten asiaa
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi