tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Painokone
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Perjantai 10.9.2010
Nimipäiväänsä viettää
Kalevi, Kaleva
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Iso panos tulevaisuutta varten

07/2009

Pitkät perinteet suomalaisessa metalliteollisuudessa omaava Högfors Oy avasi aivan uudenaikaisen läppäventtiilitehtaan Salossa maaliskuussa. Kahdeksan miljoonan euron investointi teki yrityksestä yhden maailman tehokkaimman läppäventtiilien valmistajan kaukolämmön ja –kylmän tuotantoon.

Perinteinen konepaja on kasvanut venttiilitehtaaksi. Virtauksen säätämiseen ja estämiseen käytettäviä läppä- ja palloventtiilejä tarvitsee myös teollisuus. Kaikkiaan tuotannosta yli 80 prosenttia menee vientiin. Kolmestakymmenestä maasta vienti painottuu Venäjälle, Kiinaan ja Skandinaviaan.

Uusi koneistuslinja mahdollistaa yhden kappaleen virtausperiaatteen. Automaattivarasto palvelee työstökeskuksia ja tuo joustavuutta valmistukseen. Eli linjalta voisi putkahtaa vaikka sata erilaista kappaletta peräkkäin. Koneiden käyntiin saattamisessa on ollut tehtaasta johtumattomia viiveitä.

Salon tehdas työllistää 80 henkilöä. Taantuman vuoksi väkeä on valitettavasti jouduttu lomauttamaan.

- Meillä on jopa 40 vuotta talossa työskennelleitä koneistajia. Se tarkoittaa, että valtava määrä osaamista on poistumassa eläköitymisen kautta lähivuosina. Ammattikoulutus antaa toki hyvät perusteet, mutta työn oppii vain tekemällä, toimitusjohtaja Mikko Salmela kertoo.

Miesvaltaisella alalla keski-ikä on 50 vuotta. Naisia joukosta on parikymmentä prosenttia.

- Hyväksi koneistajaksi tuleminen vaatii työtä, asennetta, uskoa ja rohkeutta, Salmela lisää.

Kilpailijoita löytyy kotimaasta, Saksasta, Tanskasta ja Yhdysvalloista. Salmela pitää kilpailuetuna hyvää ja laadukasta tuotetta, jonka voi myydä markkinahintaan. Viime vuonna liikevaihdoksi muodostui 15 miljoonaa euroa. Tämän vuoden liikevaihto tippuu, mutta vuosi 2010 vaikuttaa jo paremmalta.

Kaukolämpö ja – kylmä ovat kasvava ala. Ilmastolait vaativat pitämään päästöt kurissa. Tästä näkökulmasta tilauksia ennakoidaan riittävän tulevaisuudessa.

- Emme ole vielä esimerkiksi kaasunjakelussa emmekä off shoressa mukana. Mutta seuraamme valppaasti, mitä ympärillä tapahtuu, Salmela toteaa. –a-ss


Toimitusjohtaja Mikko Salmela huolehtii ammattitaidon säilymisestä yrityksessä. – Porukkaa jää eläkkeelle lähivuosina, ja sitä kautta poistuu valtava määrä tietotaitoa.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 07/2009

Valoa ikkunassa? Ihmisarvoinen elämä ikäihmisille Vanhusten huolto on pääpiirteittäin kohdallaan Palvelusetelin käyttö Paimiossa vasta alussa Julkinen keskustelu ruoskii turhaan kaikkia Perhepalveluissa tilanne uhkaa kärjistyä Reijo Mäen yrittäjäimagoon kuuluvat äijähuumori ja äksyily naistutkimukselle Ekologisuus on tulevaisuudessa vahva myynnin edistäjä Yritystoiminnan saa vihertämään monin konstein Polttamaton saviuurna säästää energiaa ja maatuu Eläkeläiset ja vihreät arvot ohjaavat bisneksiä tulevaisuudessa Palveluiden myyntimaasäännökset muuttuvat Sikaflunssa tulee – oletko valmis? Testauskapasiteetti moninkertaistuu turkulaiskeksinnöllä Käsidesi viedään nyt käsistä Loma vaihtui sairaslomaan Pienyrittäjät kaipaavat tukea terveysasioissa Yrittäjäeläke oikealle tasolle Asenne ratkaisee työssäjaksamisen kehittämisessä Taija Terä puolustaa oikeuttaan olla raittiina Missä h..vetissä se oikea piuha ja kaukosäädin on?! Yrittäjien suurtapahtuma ensi vuonna Turussa Kirjan elinkaari on lyhyt, toimistotarvikkeet pitävät paremmin pintansa Suklaanystävän unelma avasi Myllyssä Muumeista Afrikan Tähteen Raision liikealueet jatkavat kasvuaan Uusia yritystontteja Raumantien varrella Keskikaupungin suunnittelukilpailu kiinnosti Raision keskustassa on 130 toimivaa yritystä Pieniä palveluyrityksiä kootaan kimppaan Mitä naurunpyrskähdys saa maksaa Iso panos tulevaisuutta varten Ostosreissu ei ole pakko vaan kaivattu elämys Kerralla isot systeemit pystyyn Vilkas ja energinen syksy Uudet jäsenet tuulettavat ajatuksia Kaavoitusasioista käydään aktiivista keskustelua Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjät täyttää neljännesvuosisadan Muutos on usein hyvä asia Hyvä ruoka syntyy rakkaudesta Reuna-alueiden huomioiminen on haaste Liedon yrittäjät juhlivat kuusikymppisiään Yrittäjillä ja kunnalla on yhteiset päämäärät Komposiitti korvaa teräksen entistä useammin Tarkastaja sukeltaa säiliöön Teknologiateollisuus Varsinais-Suomessa valmistautuu tuleviin haasteisiin Alhainen tilauskanta ennustaa vaikeaa talvea Elämäntapojen vaikutus näkyy jo kolmikymppisestä Hiuksetkin pitävät kohtuudesta Silmälasit voivat olla myös handsfree –laite Vesikoskitalolla juhlittiin rennoissa tunnelmissa Myönteinen ilmapiiri kannustaa uusikaupunkilaisia yrittäjiä Canon-jälleenmyyjä aloitti Turussa Uudistunut autopesula aloitti Lausteella Maanrakennusalalla riittänyt töitä Anders Innolta uusi laskutustyökalu PK-yrityksille Ville Lahtinen ei säikähtänyt huonoja talousnäkymiä Fennia kutsui kuljettajat koulunpenkille Kansanedustajat tutustuivat telakkateollisuuden näkymiin Turun seudulla Koulu-yritysyhteistyötä Varsinais-Suomessa Miia Kaerala aloitti YES-keskuksessa Klo Design ajaa pienten designyritysten asiaa
Yrittäjän kokouspalvelut


Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi