tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Yrittäjän kokouspalvelut
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Torstai 29.7.2010
Nimipäiväänsä viettää
Olavi, Olli, Uolevi, Uoti
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Käytännön oppimisen kautta syttyi yrittäjyyden kipinä

09/2009

NY-Vuosi yrittäjänä on ohjelma, jossa perusasteella ja toisella asteella opiskelevat nuoret perustavat lukuvuoden ajaksi oikealla rahalla toimivia harjoitusyrityksiä, jotka tuottavat palveluja tai tuotteita. Nuoret suunnittelevat itse yrityksensä liikeidean ja toteuttavat sen mukaista miniyritystoimintaa lukuvuoden ajan. Harjoitusyritys toimii näin oppimisen polkuna, jonka kautta yrittäjyydessä ja muussakin työelämässä tarvittavat taidot kehittyvät käytännön kautta. Jokaisella harjoitusyrityksellä on liike-elämästä neuvonantaja, jonka tehtävänä on tukea nuoria omalla kokemuksellaan ja näkemyksillään. Näin nuoret tutustuvat oman toiminnan kautta liike-elämään ja omaan yrittäjyyteensä.

Lohjan Yhteislyseon lukion oppilaat Oskari Illman ja Laura Hanhikoski ovat ohjelman suorittaneet ja ovat kokemaansa erittäin tyytyväisiä. Sekä Oskari, joka on saanut jo opintonsa päätökseen että Laura, ovat myös vasta perustetun NY alumni –yhdistyksen hallituksen jäseniä. Yhdistykseen voivat kuulua NY-Vuosi yrittäjänä ohjelman suorittaneet

- Me perustimme kolmen hengen yrityksen, jonka tavoitteena oli alun perin myydä joulukuusia, mutta matkan varrella yritys muutti luonnettaan, ja lopulta meillä oli henkilöstövuokrausta harjoittava yritys, Oskari kertoo

- Opimme ohjelman aikana yrittäjyydestä todella paljon. Opettajat olivat hyvin mukana ja tekeminen oli muutenkin mielenkiintoista ja hauskaa. Kaiken kruunasi, kun saimme lopuksi työn tuloksena pankista 200 euroa, Oskari naurahtaa.

Laura perusti kahden muun tytön kanssa Tutot NY –nimisen yrityksen.

- Kyseessä ei varsinaisesti ollut yritys, vaan olimme opettajan apuna messutapahtumissa. Vuosi yrittäjänä –ohjelma oli hieno kokemus, ennen kaikkea yhteistyö yrittäjien kanssa. Se oli ihan oikeasti oppimista, Laura toteaa.

- Vaikka yrittäjyys monessa mielessä haasteellista onkin, me tykkäämme siitä niin paljon, että eiköhän meistäkin yrittäjiä tule, Laura ja Oskari hehkuttavat. -ps.


Yrittäjyys on tulevaisuudessa meidän juttu, vakuuttavat Laura ja Oskari.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 09/2009

Isokin kivi kastuu kun aikansa sylkee Joulukauppaa odotellessa Yläkanttiin laskettu YEL tuotti pettymyksen Ohjeistusta syytä muuttaa Maatalouskoneita korjataan ennätystahtiin Totta ja tarua Tyytyväinen asiakas tulee toisenkin kerran Kustavi on Suomen yritteliäimpiä kuntia Paremman elämän avain on jokaisen omassa taskussa Käsinetaiteilijasta vuoden Hantvärkkäri Yrittäjyys teki kotiin jäämisen mahdolliseksi Kampaajalle ei pääse hetken mielijohteesta Turkin Ankara Aurajoen rannalla Kutominen vaihtui digilaitteiden korjaamiseen Kirja-alan asiantuntemuksella on aina kysyntää Ammattimallista yrittäjäksi Enemmän aikaa ydinosaamiselle Keiju tarjoaa brändisalaattia lautaselle Kahvilapassi innostaa kesäseikkailuun Markkinointia arkijärjellä ja myönteisellä energialla Mainontaa ja hyväntekeväisyyttä yhdellä klikkauksella Monimuotoiset markkinat auki vahvalle yritykselle Hyvä myyjä ratkaisee ongelmasi Avoimuus ja rehellisyys kantavat vaikeuksissa 2011 on ainutlaatuinen mahdollisuus Turulle Cirque Dracula nojautuu eurooppalaiseen varieteetraditioon Kulttuurimatkailua tuotteistetaan Jatkossa tavataan Kulmalla Tuki elokuvatuotannoille luo mahdollisuuksia myös alueen yrittäjille Leipä sirkushuveista Tapahtumatuottaja vääntyy moneksi Amatsoniprinsessa palaa Turkuun 2011 Yrittäjyyskasvatuksen tuloksia esitellään Forumissa Käytännön oppimisen kautta syttyi yrittäjyyden kipinä Kesätyökilpailu nuorille Mainio mappikauppias Opiskelijasta mediatuotantoyrittäjäksi Turun ammattikorkeakoulusta uusi kasvuyrittäjyysmalli Boost Turku edistää yliopisto-opiskelijoiden yrittäjyyttä Edunvalvonta ja vertaistuki kannustavat yhdistystoimintaan Yrittäjien asioita voivat ajaa vain yrittäjät itse Kustannuslaskennan perusteet on hallittava Vastuullisesta yritysillasta työkaluja vastuulliseen yrittämiseen Tehokkaampi ratkaisu jäteveden käsittelyyn Laitilasta Tavoitteellista tanssin opetusta ja liikunnan riemua Yrityssensseiltä kumppaneita tosi tarkoituksella Varsinais-Suomen Yrittäjäjuhlassa palkittiin ansioituneita yrittäjiä Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajisto ei uudistunut Lapsen kanssa vietetty aika on parasta Aurassa onnistunut joulunavaus Pienet yritykset rakentavat hyvinvoinnin Synttärit ja pikkujoulu samassa paketissa Kuusjoen – Muurlan – Perttelin Yrittäjät täytti 25 vuotta Itälä epäilee Euroopan talouskasvun pysyvän edelleen varsin heikkona Pysähdy ensin ja katso peiliin Sofia Pankin ensimmäinen maakuntakonttori Turkuun Viking Line seilaa myötätuulessa



Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi