aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Tavoitteellista tanssin opetusta ja liikunnan riemua

Jokaiselle löytyy oma tanssilaji, jos niin halutaan, tanssinopettaja Katri Kärpijoki-Elonen sanoo. Hän on toiminut kymmenen vuotta alan yrittäjänä ja opettanut sinä aikana satoja eri-ikäisiä tanssinharrastajia. Nuorimmat oppilaista ovat vasta täyttäneet vuoden.

Piikkiössä ja Mynämäellä toimivan Tanssistudio Pointin antama opetus kuuluu taiteen perusopetuksen piiriin. Se tarkoittaa sitä, että vuosien mittaan opiskelija etenee opetussuunnitelman mukaan ja suorittaa halutessaan tanssitaiteen ensimmäisen ja toisen asteen tutkinnot.

– Tutkinnot eivät vielä tee kenestäkään ammattilaista, mutta niistä voi olla hyötyä kun haetaan jatko-opintoihin, Kärpijoki-Elonen sanoo. Tutkintotavoitteisen opiskelun voi aloittaa 4-5 –vuotiaana.

– Lapset nauttivat musiikin mukana liikkumisesta, mutta tanssi opettaa heille myös kärsivällisyyttä ja kurinalaisuutta. Lasten liikkumista pitäisi tukea kaikin tavoin ja pientenkin lasten pitäisi antaa tutkia ympäristöään mahdollisimman vapaasti. Jos pikkulasta kannetaan aina sylissä, se haittaa hänen motorista kehitystään, Kärpijoki-Elonen toteaa.

Tanssistudio Point liittyi hiljattain Varsinais-Suomen Yrittäjiin. Katri Kärpijoki-Elonen on tutustunut järjestön koulutustarjontaan ja pahoittelee sitä, ettei hänellä iltatyöläisenä ole juuri mahdollisuutta osallistua niihin.

– Varsinkin markkinointikoulutukselle olisi tarvetta. –pv.


Tanssi sopii harrastukseksi kaiken ikäisille, Katri Kärpijoki-Elonen vakuuttaa.


Julkaistu 09/2009        
tukiverkko