tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Yrittäjän kokouspalvelut
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Torstai 29.7.2010
Nimipäiväänsä viettää
Olavi, Olli, Uolevi, Uoti
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Kuusjoen – Muurlan – Perttelin Yrittäjät täytti 25 vuotta

09/2009

Kuusjoen – Muurlan – Perttelin Yrittäjien syyskokous oli tavallista mieleenpainuvampi, sillä samalla todettiin yhdistyksen perustamisesta kuluneen jo 25 vuotta.

- Päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että emme sen kummemmin juhlineet näitä syntymäpäiviä. Kaksikymmentävuotisjuhlat pidettiin ja uskonpa, että kun kolmekymmentä täytyy, järjestämme juhlat, puheenjohtaja Ari Aalto toteaa.

Itse asiassa kaikki nykyisen Salon viisi yrittäjäyhdistystä pitivät syyskokouksen yhtä aikaa omissa tiloissa Salon Seudun Ammattiopiston kaupan ja terveyden yksikössä Karjalankadulla. Kokouksien jälkeen alkoi illan yhteinen osuus, jossa eri yhteistyökumppanit käyttivät puheenvuoron.

Illan aikana esiteltiin myös yhdistyskohtaiset yrittäjäpalkinnon saajat. Teatterihetken tarjosivat Improvisaatiosäätiö Karoliina Blom ja Valtteri Roiha. Noutopöydän teemana oli lähiruoka, ja siitä vastasivat Salon Seudun Ammattiopiston ravitsemisalan opiskelijat. –a-ss.




Kuusjoen – Muurlan – Perttelin Yrittäjien syyskokous korvasi 25-vuotisjuhlat.



Salon yrittäjäyhdistysten yhteisessä illanvietossa muun ohjelman lisäksi esiteltiin yhdistyskohtaiset yrittäjäpalkinnon saajat.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 09/2009

Isokin kivi kastuu kun aikansa sylkee Joulukauppaa odotellessa Yläkanttiin laskettu YEL tuotti pettymyksen Ohjeistusta syytä muuttaa Maatalouskoneita korjataan ennätystahtiin Totta ja tarua Tyytyväinen asiakas tulee toisenkin kerran Kustavi on Suomen yritteliäimpiä kuntia Paremman elämän avain on jokaisen omassa taskussa Käsinetaiteilijasta vuoden Hantvärkkäri Yrittäjyys teki kotiin jäämisen mahdolliseksi Kampaajalle ei pääse hetken mielijohteesta Turkin Ankara Aurajoen rannalla Kutominen vaihtui digilaitteiden korjaamiseen Kirja-alan asiantuntemuksella on aina kysyntää Ammattimallista yrittäjäksi Enemmän aikaa ydinosaamiselle Keiju tarjoaa brändisalaattia lautaselle Kahvilapassi innostaa kesäseikkailuun Markkinointia arkijärjellä ja myönteisellä energialla Mainontaa ja hyväntekeväisyyttä yhdellä klikkauksella Monimuotoiset markkinat auki vahvalle yritykselle Hyvä myyjä ratkaisee ongelmasi Avoimuus ja rehellisyys kantavat vaikeuksissa 2011 on ainutlaatuinen mahdollisuus Turulle Cirque Dracula nojautuu eurooppalaiseen varieteetraditioon Kulttuurimatkailua tuotteistetaan Jatkossa tavataan Kulmalla Tuki elokuvatuotannoille luo mahdollisuuksia myös alueen yrittäjille Leipä sirkushuveista Tapahtumatuottaja vääntyy moneksi Amatsoniprinsessa palaa Turkuun 2011 Yrittäjyyskasvatuksen tuloksia esitellään Forumissa Käytännön oppimisen kautta syttyi yrittäjyyden kipinä Kesätyökilpailu nuorille Mainio mappikauppias Opiskelijasta mediatuotantoyrittäjäksi Turun ammattikorkeakoulusta uusi kasvuyrittäjyysmalli Boost Turku edistää yliopisto-opiskelijoiden yrittäjyyttä Edunvalvonta ja vertaistuki kannustavat yhdistystoimintaan Yrittäjien asioita voivat ajaa vain yrittäjät itse Kustannuslaskennan perusteet on hallittava Vastuullisesta yritysillasta työkaluja vastuulliseen yrittämiseen Tehokkaampi ratkaisu jäteveden käsittelyyn Laitilasta Tavoitteellista tanssin opetusta ja liikunnan riemua Yrityssensseiltä kumppaneita tosi tarkoituksella Varsinais-Suomen Yrittäjäjuhlassa palkittiin ansioituneita yrittäjiä Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajisto ei uudistunut Lapsen kanssa vietetty aika on parasta Aurassa onnistunut joulunavaus Pienet yritykset rakentavat hyvinvoinnin Synttärit ja pikkujoulu samassa paketissa Kuusjoen – Muurlan – Perttelin Yrittäjät täytti 25 vuotta Itälä epäilee Euroopan talouskasvun pysyvän edelleen varsin heikkona Pysähdy ensin ja katso peiliin Sofia Pankin ensimmäinen maakuntakonttori Turkuun Viking Line seilaa myötätuulessa



Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi