tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Yrittäjän kokouspalvelut
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Torstai 29.7.2010
Nimipäiväänsä viettää
Olavi, Olli, Uolevi, Uoti
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Sofia Pankin ensimmäinen maakuntakonttori Turkuun

09/2009

Vanhaan Suomen Pankin taloon Turussa on avattu jälleen pankki. Kunniakkaita perinteitä jatkaa Suomen pankkimaailman uusin tulokas, kotimainen Sofia Pankki, joka aloitti toimintansa tämän vuoden tammikuussa Helsingissä.

Turun yksikkö on Sofia Pankin ensimmäinen maakuntakonttori. Se avattiin syyskuussa ja sitä hoitavat turkulaisille muista yhteyksistä tutut Timo Moilanen ja Christian Holmqvist.

– Haluamme olla lähellä asiakasta ja konttorimme on avoinna asiakkaille jokaisena arkipäivänä, Timo Moilanen vakuuttaa. Sen lisäksi toimintaa on usein myös iltaisin: uusi pankki pyrkii verkostoitumaan paikkakunnalla järjestämällä tapahtumia – esimerkiksi sijoitusiltoja ja käynnistämällä yhteistyötä muun muassa Varsinais-Suomen osakesäästäjien kanssa.

Sofia Pankin ideana on tarjota yksilöllisesti räätälöityä palvelua.

- Esimerkiksi varainhoitopalvelumme on omista rahastoista riippumaton, joten asiakkaalle pyritään aina löytämään markkinoilta parhaat mahdolliset ja juuri hänelle sopivat ratkaisut. Välityspalvelumme tarjoaa asiakkaille osakkeet, joukkovelkakirjalainat, johdannaiset, warrantit, ETF:t ja hyödykkeet. Sofia Pankin erikoisosaamisaluetta sijoitustoiminnoissa ovat aktiivinen varainhoito, rahasto- ja ETF-analyysipalvelut.

– Esimerkiksi ETF:t, pörssilistatut indeksiosuusrahastot, mahdollistavat varsin kulutehokkaan sijoittamisen eri maantieteellisille alueille, eri toimialoille tai vaikkapa raaka-aineisiin, Moilanen innostuu.

Sofia Pankki on kuitenkin myös ihan tavallinen pankki, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki pankkipalvelut käyttötileistä luottoihin ja talletuksiin.

– Luulen, että juuri erittäin hyvien talletuskorkojen takia meillä on tällä hetkellä jo yli 5000 asiakasta Suomessa - talletusten määrä ylitti 200 miljoonaa euroa jo kesällä. Turun konttorin osuus näistä on noin kymmenen prosentin luokkaa. Tarjoamme jatkuvasti eripituisia ja erikokoisia talletuksia sekä yksityis- että yritysasiakkaille.

– Joustavuus on meidän kilpailuetumme. Meillä on hyvät edellytykset tehdä paikallisia päätöksiä ja haluamme aktiivisesti tehdä yhteistyötä paikallisten tahojen kanssa – olla osana paikallista liike-elämää, Timo Moilanen sanoo.

Sofia Pankin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja on Seppo Sairanen ja toimitusjohtajana toimii Taina Ahvenjärvi. Pankki työllistää yli 70 kokenutta pankkialan ammattilaista. Toimintaa valvoo Finanssivalvonta ja Sofia Pankki on myös Suomen Talletussuojarahaston ja Sijoittajien Korvausrahaston jäsen. –ap.


Christian Holmqvist ja Timo Moilanen saivat käynnistää Sofia Pankin Turun toiminnan todella perinteikkäissä puitteissa Suomen Pankin talossa.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 09/2009

Isokin kivi kastuu kun aikansa sylkee Joulukauppaa odotellessa Yläkanttiin laskettu YEL tuotti pettymyksen Ohjeistusta syytä muuttaa Maatalouskoneita korjataan ennätystahtiin Totta ja tarua Tyytyväinen asiakas tulee toisenkin kerran Kustavi on Suomen yritteliäimpiä kuntia Paremman elämän avain on jokaisen omassa taskussa Käsinetaiteilijasta vuoden Hantvärkkäri Yrittäjyys teki kotiin jäämisen mahdolliseksi Kampaajalle ei pääse hetken mielijohteesta Turkin Ankara Aurajoen rannalla Kutominen vaihtui digilaitteiden korjaamiseen Kirja-alan asiantuntemuksella on aina kysyntää Ammattimallista yrittäjäksi Enemmän aikaa ydinosaamiselle Keiju tarjoaa brändisalaattia lautaselle Kahvilapassi innostaa kesäseikkailuun Markkinointia arkijärjellä ja myönteisellä energialla Mainontaa ja hyväntekeväisyyttä yhdellä klikkauksella Monimuotoiset markkinat auki vahvalle yritykselle Hyvä myyjä ratkaisee ongelmasi Avoimuus ja rehellisyys kantavat vaikeuksissa 2011 on ainutlaatuinen mahdollisuus Turulle Cirque Dracula nojautuu eurooppalaiseen varieteetraditioon Kulttuurimatkailua tuotteistetaan Jatkossa tavataan Kulmalla Tuki elokuvatuotannoille luo mahdollisuuksia myös alueen yrittäjille Leipä sirkushuveista Tapahtumatuottaja vääntyy moneksi Amatsoniprinsessa palaa Turkuun 2011 Yrittäjyyskasvatuksen tuloksia esitellään Forumissa Käytännön oppimisen kautta syttyi yrittäjyyden kipinä Kesätyökilpailu nuorille Mainio mappikauppias Opiskelijasta mediatuotantoyrittäjäksi Turun ammattikorkeakoulusta uusi kasvuyrittäjyysmalli Boost Turku edistää yliopisto-opiskelijoiden yrittäjyyttä Edunvalvonta ja vertaistuki kannustavat yhdistystoimintaan Yrittäjien asioita voivat ajaa vain yrittäjät itse Kustannuslaskennan perusteet on hallittava Vastuullisesta yritysillasta työkaluja vastuulliseen yrittämiseen Tehokkaampi ratkaisu jäteveden käsittelyyn Laitilasta Tavoitteellista tanssin opetusta ja liikunnan riemua Yrityssensseiltä kumppaneita tosi tarkoituksella Varsinais-Suomen Yrittäjäjuhlassa palkittiin ansioituneita yrittäjiä Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtajisto ei uudistunut Lapsen kanssa vietetty aika on parasta Aurassa onnistunut joulunavaus Pienet yritykset rakentavat hyvinvoinnin Synttärit ja pikkujoulu samassa paketissa Kuusjoen – Muurlan – Perttelin Yrittäjät täytti 25 vuotta Itälä epäilee Euroopan talouskasvun pysyvän edelleen varsin heikkona Pysähdy ensin ja katso peiliin Sofia Pankin ensimmäinen maakuntakonttori Turkuun Viking Line seilaa myötätuulessa



Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi