aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Kaarinan yhdistys kartoittaa toiveita

Kaarinan yrittäjäyhdistys tekee nettikyselyn jäsenilleen. Tarkoitus on selvittää, mitä ja millaisia tapahtumia yrittäjät toivovat omalta yhdistykseltään, Kaarinan Yrittäjien puheenjohtaja Marja Vaiste kertoo.

– Kysely tehdään Varsinais-Suomen Yrittäjä – lehden nettisivujen kautta.

Yrittäjäyhdistys on parhaillaan uudistamassa omia nettisivujaan. Uudet sivut on tarkoitus ottaa käyttöön kevään kuluessa.

Yrittäjät ovat mukana Kaarinan elinkeino-ohjelman päivittämisessä. Työn alla on erityisesti päätösten yritysvaikutusten arvioinnin saaminen osaksi elinkeinopolitiikkaa.

– Olemme miettineet myös markkinointikoulutuksen järjestämistä. Lisäksi yrittäjät kaipaisivat paljon lisää tietoa palvelusetelien käytöstä – toivomme, että kaupunki voisi järjestää aiheesta koulutusta.

Yhdistyksen kevyempi ohjelma sisältää kulttuuria. Teatteriretkiä on tehty oman Kaarina-Teatterin lisäksi ainakin Uuteenkaupunkiin. Tosin sielläkin tutustuttiin paikalliseen elinkeinoelämään.

24.4. järjestetään perinteinen palkitsemisjuhla, jossa ansioituneille yrittäjille luovutetaan yrittäjäristejä. Kesäkauden avajaiset pidetään Kaarinan torilla toukokuussa.

Kaarinan Yrittäjiin kuuluu noin 370 jäsentä.

– Olemme saaneet hallitukseen uusia, tuoreita voimia, joten katsomme tulevaisuuteen oikein toiveikkaasti, Vaiste sanoo.


Julkaistu 01/2010        
tukiverkko