tuakk.fi 230 x 60 blinddesign.fi lahettiykkönen.fi Yrittäjän kokouspalvelut
logo y-lehti.fi | Tapahtumat | Varsinais-Suomen Yrittäjät | Suomen Yrittäjät | ISSN 1458-445X | RSS
Torstai 29.7.2010
Nimipäiväänsä viettää
Olavi, Olli, Uolevi, Uoti
Juttuvinkki Tilaa uutiskirje
Mediatiedot Pyydä tarjous


Mika Hellstén urakoi kahdessa kuorossa

01/2010

Tänä päivänä, kun kuorolaulamisesta tehdään toinen toistaan vauhdikkaampia tosi-tv –kisoja, voisi ehkä ajatella, että kuorolaulu elää nyt kukoistuskauttaan. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Suomi on ollut kuorolaulun suurvalta jo pitkään. Meiltä on ainakin sadan vuoden ajan löytynyt kuoro lähes joka kylästä, ja parhaasta kaksi.

Turussakin vaikuttaa kymmeniä eritasoisia harrastuskuoroja, joista pitkäikäisimpiä alkaa olla perinteikäs Mieskuoro Laulun Ystävät, joka perustettiin jo 96 vuotta sitten.

Joukossa laulaa myös turkulainen yrittäjä Mika Hellstén, jonka nuoruudessa alkanut musiikkiharrastus alkoi etsiä uusia muotoja ja ajoi hänet reilut kymmenkunta vuotta sitten kokeilemaan kuorolaulua.

- Minulla ei ole mitään musiikkikoulutusta, mutta olen pienestä pitäen soittanut koskettimia ja kitaraa. Nuoruudessa soitin jossain nuorisotalobändissäkin ja kouluaikoina lauloin pienessä kamarikuorossa. Sen jälkeen olen soittanut ja laulanut lähinnä itsekseni. Vaimo kannustikin minua liittymään kuoroon.

Ihan ensi kerrasta Hellstén ei kuorolauluun hurahtanut.

- Minulla se vaati kasvamista. Kesti noin vuosi pari päästä tähän sisälle, mutta nyt tästä harrastuksesta olisi vaikea luopua. Tämä on niin hyvää vastapainoa työlle. Voi sanoa, että sen ajan, mitä tähän satsaa, saa moninkertaisena takaisin parantuneena hyvinvointina. Harjoitusten jälkeen tuntee olonsa pirteäksi.

- Liityin kuoroon ennen kuin minusta tuli yrittäjä. Perustin vakuutusmeklari- ja sijoituspalveluja tarjoavan Finanssiaura Oy:n vuonna 2001. Palvelemme riskienhallinta- ja vakuutusasioissa lähinnä keskisuuria yrityksiä, sijoittaja-asiakkaita on kaikista asiakasryhmistä. Koko 2000-luku on ollut hyvin työntäyteistä aikaa ja yritys on kasvussa.

Taiteen tekeminen kiinnostaa

Harjoituksia Laulun Ystävillä on joka maanantai, mutta konserttien lähestyessä pidetään myös ylimääräisiä harjoituksia ja viikonloppuisin laululeirejä. Esiintymisiä on noin kymmenen vuodessa.

- Kuoroon on tullut uusia laulajia ja otamme edelleen uusia kykyjä mukaan, etenkin tenoreita, joista on aina pula.

Tenoria laulavan Mika Hellsténinkin on uusi kuoronjohtaja Teemu Honkanen houkutellut myös toiseen kuoroon, jota hän johtaa.

- Key Ensemblessa laulan vain satunnaisesti tietyissä projekteissa, kuten esimerkiksi Rahmaninovin Vigiliassa. Key Ensemble edustaa korkeatasoista osaamista. Kuorossa laulaa useita musiikin ammattilaisia.

- Tosin myös Laulun Ystävissä vaatimustaso on kasvanut. Nykyinen johtaja vaatii meiltä laulajilta enemmän. Hän on tuonut paljon erilaista musiikkia, ja harjoitustahti on kova. Harjoituksissa ei ole enää aikaa pulista turhia.

- Pidän toisaalta siitä, että laulu on haasteellinen ja siinä on jokin juju, Hellstén pohtii. Hänelle onkin muodostunut tärkeäksi harrastuksen taiteellinen puoli.

- On kiinnostavaa päästä musiikkiin syvemmälle sisään ja ymmärtää, mikä on ollut säveltäjän idea. Mieluisinta ohjelmistoa minulle kaikki klassinen musiikki ja myös moderni menee, joksi esimerkiksi Einojuhani Rautavaaran Ave Maria oli luokiteltu joulukonsertissakin.

Kohottavimpina elämyksinä mieleen ovat painuneet kuitenkin heti kuoroon liittymisen jälkeen pidetyt joulukonsertit Turun tuomiokirkossa sekä Cherubinin Requiemin esittäminen Turun filharmonisen orkesterin kanssa.

- Toisaalta upeita ovat myös pienryhmäkeikat jossain kivassa tilaisuudessa, jossa yleisö ottaa meidät hyvin vastaan. Meiltähän voi tilata esimerkiksi kvartetin johonkin omaan juhlatilaisuuteensa, muistuttaa tällä hetkellä kuoron taloudenhoitajanakin toimiva Mika Hellstén.


Mika Hellsténillä ei ole mitään musiikkikoulutusta, mutta pienestä pitäen hän silti soittanut koskettimia ja kitaraa.



Mieskuoro Laulun Ystävien kuoronjohtaja Teemu Honkanen pitää harjoituksissa kovaa kuria.



Pikku vinkkinä: Laulun Ystäviin haetaan koko ajan uusia laulajia.









Varsinais-Suomen Yrittäjä 01/2010

Ihmeelliset sairauslomat Yrittäjä joutuu maksumieheksi uudessa tilanteessa Pihaparlamentti kokoontuu nyt verkossa 86 – vuotias kirjautui Facebookiin Hankinnat helpommiksi SY kyseenalaistaa hankintojen keskittämisen Yhä useampi tarjouspyyntö tehdään kuntien yhteistyönä Palvelusetelit saatava nopeasti käyttöön Sairaanhoitopiiri laatii valintaperusteet tapaus kerrallaan Talousrikostutkija tarvitsee rehellisen yrittäjän apua Talousrikolliseksi päätyy, kun jättää asiansa hoitamatta Suomen Yrittäjät toivoo kotitalousvähennystä myös uudisrakentamiseen Yrityksissä varovaista uskoa parempaan Yrittäjyysnäkökulman sisäistäminen vei kymmenen vuotta Ajatuksesta on lyhyt matka kehitykseen Vuoden 2009 rahoituspäätökset kasvoivat kautta linjan Laaksonen haluaa tuntea asiakkaansa Uusi kuntosaliketju Varsinais-Suomeen Miehet herkempiä kysymään numeroita Valtionhallinnon uudistus keskitti yrityspalvelut samalle luukulle Laakeri hakee ratkaisuja työelämän ja oppilaitosten yhteistyöhön Kun töitä on vähän, on aikaa opiskella Yrityshautomo perehdyttää suomalaiseen työelämään Hyvä myyjä on herkkävaistoinen moniosaaja Yrittäjien yhteiskunnallinen aktiivisuus on tärkeää koko kunnan hyvinvoinnille, kaupunginjohtaja Harri Virta sanoo Kaarinan yhdistys kartoittaa toiveita Anna Sankari nauttii yksinyrittäjyydestä Maratonhaasteessa kymmenen yrittäjää Kehitys käy kohti isompia kokonaisuuksia Telakkatyöryhmä esittää tukipakettia Krossin kevättempaus huhtikuussa Carmeninae-kuoro Piikkiö Päivillä LogiCityn alueella valmistaudutaan parempiin aikoihin Satu Silventoisen uima-asut toivat ykkössijan suunnittelukilvassa Turun Yrittäjät kasvatti jäsenmääräänsä Suomen Kelitieto päivystää ja ennustaa Kosteusvahinko voi syntyä jo rakentamisvaiheessa Paikallinen toiminta on todellinen etu Putkimiestä kysytään aina Katse paikallisiin palveluntuottajiin Yrittäminen on tapa hallita omaa elämää Kiinaan rakentuu kaikkien aikojen suurin maailmannäyttely Projektinhallinnassa kulttuurierot eivät vaikuta Mika Hellstén urakoi kahdessa kuorossa Kosketus hoitaa myös sielua Varsinais-Suomen Vuosi Yrittäjänä NY aluemessut Turussa 22.1.2010 40-vuotinen yhdistys muisteli menneitä vuosia Yrittäjille täsmäkoulutusta 1000 eurolla Yrittäjä voi yletä duunariksi Yrittäjät ja SAK hakevat yhteistyöllä osaamista Pilateksella saa vahvat vatsalihakset Arjessa kuntoon –kurssi käynnistyy maaliskuussa Muutamat arkielämän välttämättömyydet Tunnelman hinta on korvaamaton Kalastusmatkailu on kehittyvä toimiala Eräopas tasoittaa tietä luontoon Palvelu kruunaa tai tuhoaa kokonaisuuden Annos on taideteos Hyvän ravintola ei tyydytä ainoastaan nälkää Tarkkaan harkittuja valintoja Syksyllä useita isoja tapahtumia Puitteet mahdollistavat massiiviset kokoukset Työrauha auttaa tuloksiin



Yrittäjänmuotokuva
konttorimarket.fi
tukiverkko delta aquamatic.fi