Someron keskusta uudistuu

Someron kaupungin pääkadun saneeraus on alkamassa. Suuruudeltaan 2 miljoonan euron hankkeessa uusitaan kadun päällysteet, valot ja istutukset sekä rakennetaan kevyen liikenteen väylät.

– Tavoitteena on edistää keskustan liiketoimintapaikkojen vetovoimaa sekä parantaa keskustan toimivuutta ja viihtyisyyttä, kaupunginjohtaja Leo Haltsonen sanoo.

Noin kilometrin mittaisen tieosuuden molempiin päihin rakennetaan kiertoliittymät.

Somerolaisia yrityksiä palvelee jatkossa myös uusi seutuasiamies, jonka tehtäviin kuuluu Salon seutukunnan rajakuntien elinkeinoneuvonta.

Kesällä saatiin päätökseen Joensuun ala-asteen remontti sekä palloiluhallien rakennustyöt.

– Hankkeen arvo oli 5 miljoonaa euroa. Uusitut tilat otettiin käyttöön koulujen alkaessa, Haltsonen kertoo.

Someron yrittäjillä toimelias juhlavuosi

Someron yrittäjillä on takanaan aktiivinen kesä. Keväällä järjestettiin konserttitapahtuma yhdessä Espoon puhallinorkesterin kanssa. Yrittäjäjärjestön 70-vuotisjuhlatilaisuuden yhteydessä julkaistiin myös yhdistyksen historiikki.

– Hallitus teki kesäretken Nauvoon ja Rymättylään, ja samalla myös pohdittiin tulevaa toimintaa, yhdistyksen puheenjohtaja Mauri Salo kertoo.

Someron yrittäjillä oli kesäkioskitoimintaa Baddingin äidin vanhassa kioskissa.

Somerolla tehdään yhteistyötä myös muiden Salon seudun yrittäjien kanssa. Yhdistysten puheenjohtajat tapaavat 6–7 kertaa vuodessa, ja kanssakäyminen on muutoinkin aktiivista.

Katseet kääntyvät piakkoin myös ensi kesään, jolloin Somerolla järjestetään elinkeinomessut, jotka vuoden välein järjestetään Somerolla, Salossa ja Forssassa.

Loppuvuodesta Someron Yrittäjät järjestää joulukonsertin sekä itsenäisyydenpäivän aaton perinteiset pikkujoulujuhlat yhdessä paikallispankkien kanssa.


Mauri Salo selailee 70-vuotisjuhlan yhteydess? julkaistua Someron Yritt?jien historiikkia.

– mm

Julkaistu 09/2005        
KK-AutoTeam Oy

KK-AutoTeam Oy

Autojen merkkihuoltoa, Autovuokrausta, Liikenneasema, Merkkikorjaamo, Varaosamyynti

Uusin digilehti

5/2013


Varsinais-Suomen Yrittäjä
to 14.5.2013