aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Kalastus kiehtoo useimpia

- Meiltä kysytään ihan kaikkea! Eniten kuitenkin kalastuksesta, Viveca Smeds-Aalto Suomen Saaristovaraus Oy:stä kertoo.

Ohjelmapalveluiden kysynnän kirjoa selittää yrityksen toimiminen laajalla Rengastien ja Kemiönsaaren alueella välittäen monipuolisen yhteistyöyritysverkon palveluita.

- Ihmiset haluavat mukavaa tekemistä. He kertovat, millaisesta ryhmästä on kyse ja me teemme muutaman ehdotuksen aivan pienistä porukoista bussilastillisiin saakka, Smeds-Aalto jatkaa.

Tulijoiden pääajatus on nauttia merestä ja luonnosta. Vesille pääsee vaikka purjehtien, vesijetillä tai supernopealla RIB-veneellä. Suomen Saaristovarauksen oma tuote on Saaristomeren luontokoulu, joka järjestää leirikouluja, opastettuja luontoretkiä sekä erilaisia kursseja sekä talkooleirejä aikuisille.

- Ihmiset haluavat päästä helpommalla, ja majoitusta varattaessa kysytään usein catering-palveluita, Smeds-Aalto lisää.

Suosittuja kalastusmatkoja ovat esimerkiksi leppoisa parin päivän kalastusreissu, extremekalastus RIB-veneestä, ylellisempi täyden palvelun kalastusretki tai Businesstärppi.


Yrityksen toimipaikkaan Paraisten Nauvossa on juuri tullut vino pino uunituoreita esitteitä, joita Viveca Smeds-Aalto asettelee paikoilleen.

–a-ss

Julkaistu 0102/2012        
tukiverkko