Parannuksia yrittäjän työttömyysturvaan tulossa

Jo edellisellä hallituskaudella aloittanut Työ- ja elinkeinoministeriön vetämä työryhmä on selvitellyt free lancereiden ja Yel-vakuutettujen yrittäjien asemaa työttömyyden kohdalla. Työryhmässä on ollut myös edustajat Sosiaali- ja terveysministeriöstä, Elinkeinoelämän keskusliitosta, SAK:sta, Akavasta, STTK:sta, ja Suomen Yrittäjien edustajana toimi lainopillinen asiamies Harri Hellstén.

Tärkeimmät mahdollisesti tulossa olevat muutokset ovat seuraavat:

Ennen työttömyysturvan saamisen edellytyksenä oli joko yritystoiminnan lopettaminen tai sen keskeyttäminen todistettavasti vähintään neljän kuukauden ajaksi. Nyt vaatimus keskeyttämisestä mainituksi ajaksi poistuu, ja yritys voi jäädä edelleen kaupparekisteriin vaikka toiminta katsottaisiin työttömyysturvassa lopetetuksi.

Yrittäjän lomautettu perheenjäsen voi tietyssä tilanteessa päästä työttömyysetuuden piiriin, mikä ei ennen ole ollut mahdollista.

TE-toimisto on tähän saakka vaatinut toimitettavaksi myyntivoittolaskelman, mutta tästä vaatimuksesta luovuttaisiin, joten jatkossa myönteisen lausunnon työttömän työnhakijan edellytysten täyttymisestä voi saada aikaisemmasta ajankohdasta laskien.

- Kyseessä ovat isoimmat parannukset yrittäjän työttömyysturvaan vuosiin. Pienempiäkin muutoksia on tulossa esimerkiksi sivutoimisen yrittäjän määritelmään, Hellstén kertoo.

Virallinen jatkomietintö on tulossa. Tarkoitus on antaa hallituksen esitys eduskunnalle alkusyksystä, ja lakimuutokset tulisivat voimaan aikaisintaan alkuvuodesta 2013.

anna-silja.suutarinen@y-lehti.fi

Julkaistu 05/2012        
Planlasse Oy

Planlasse Oy

Toimistotarvikkeita, Tulostintarvikkeita

Uusin digilehti

5/2013


Varsinais-Suomen Yrittäjä
to 14.5.2013