Salla-Maria Platania 04.02.2012 klo 12:29
Salla-Maria Platania
Salla-Maria Platania on nuori yliopisto-opiskelija, joka on heittäytynyt pizzabisnekseen italialaisen miehensä kanssa.Yrittäjä on titteli, jonka kaikki voivat saada. Se ei ole samanlainen titteli kuin vaikkapa filosofian maisteri tai valtiotieteiden tohtori, joista paistaa läpi vuosikausien opiskelu ja tutkimustyö. Se ei kerro mitään ihmisen taustasta, mutta luonteesta se kertoo paljonkin.
Yrittäjä on rohkea, vähintäänkin yhtä rohkea kuin trapetsitaiteilija. Yrittäjäkin nimittäin tasapainoilee jatkuvasti ohuella langalla. Ketterimmät saavat paljon yleisöä. Kehnommat jäävät varjoon. Joillakin onnekkailla on allaan tukiverkko, johon pudota. Jotkut sen sijaan pamahtavat suoraan kovalle lattialle.
Yrittäjän oltava myös hiukan hullu. Osa yrittäjistä on luovia hulluja, osa puolestaan tekee vain hulluja päätöksiä. Usein jo pelkkä yrittäjäksi ryhtyminen on hullu päätös.
Tärkein yrittäjän ominaisuus lienee kuitenkin kekseliäisyys. Ilman kekseliäisyyttä ei nimittäin synny liikeideaa, eikä ilman liikeideaa synny yrittäjää. Norjalaisnuoret keksivät ommella hupparin ja collegehousut yhteen. Nyt OnePiece-haalareita käytetään Hollywoodissa asti.
Vaikka olenkin kotoisin eräästä pienestä keskisuomalaisesta kylästä, jossa yrittäjyys on arvossaan, myönnän, etten ole koskaan aikaisemmin ihaillut yrittäjiä. Vasta nyt, kun olen puolivahingossa päätynyt yrittäjäksi, olen alkanut ymmärtää, miksi yrittäjyys on niin hienoa ja tavoiteltavaa.
Toisaalta minua kauhistuttaa jokapäiväinen paperimyrsky ja hektisyys, joista olen viime aikoina saanut hyvän käsityksen. Toisaalta taas olen elementissäni kun juoksen tapaamisesta toiseen, vertailen eri vaihtoehtoja ja teen päätöksiä. Odotan jo malttamattomana avajaiskaaosta ja ensimmäisiä kohtaamisia asiakkaittemme kanssa. Innolla odotan myös ensiviikkoisia työhaastatteluita.
Tämähän on ihanaa! Yrittäjällä on nimittäin mahdollisuus vaikuttaa melkein kaikkeen! Voin omalla työlläni ja valinnoillani edistää monia niin arkisia kuin yhteiskunnallisiakin asioita. Voin ostaa vihreää energiaa, kierrättää, antaa hyvän työkokemuksen nuorelle, muuttaa ihmisten käsitystä italialaisesta pizzasta… Mahdollisuuteni ovat loputtomat!
Pikku hiljaa alan vakuuttua siitä, että yrittäjä on parempi titteli kuin mikään muu. Yrittäjä voi halutessaan muuttaa maailmaa.
Kategoriassa: Hyvinvointi ja terveys, Yrittäjän mietteitä, Yrittäjänuoret, Yrittäjyys ja yrittäminen | Kommentteja 5
Kommentit
#1
Tatu Patronen kirjoitti 05.02.2012 klo 13:28:Onneksi olkoot yrittäjäksi tulemisesta! Hulluutta tässä hommassa tarvitaan koska ei tähän hommaan voi lähteä oikein rahan perässä.
#2
Salla-Maria Platania kirjoitti 05.02.2012 klo 14:45:Kiitos Tatu! Pelkän rahan takia ei tosiaan kannata yrittäjäksi ryhtyä, mutta hyvänä kannustimena se varmasti toimii yritystoiminnan alettua!
#3
jartsa kirjoitti 07.02.2012 klo 17:03:Tosiaan, onneksi olkoon, hauska kuulla vaikkapa vuoden parin päästä miten hommat oikeasti ovat menneet, parasta toivottelen ja ...
#4
Riitta -58 kirjoitti 08.02.2012 klo 00:11:Hei tuore yrittäjä, älä tarjoa tuotteitasi City Dealin lahjakorteilla, jos et ole paikan päällä lunastamassa lupauksiasi! Ostamani lahjakortin alkupäivä oli 18.1.2012, voimassa arkisin ja lauantaisin, mutta kun menin hakemaan pizzoja la 21.1.12, paikka olikin suljettu, lappu luukulla! Sitten vasta rumba alkoi, kun rupesin numerotiedotuksen kautta selvittämään "Kauniin Keittiön" puhelinnumeroa saadakseni selville, milloin kyseisestä paikasta voi ostaa jotain jopa 26 € arvoisella lahjakortilla. Seinällä riippuneen ruokalistan mukaan ei ole edes tarjolla sen hintaisia tuotteita.Tällaisella "palvelulla" tai ennemminkin sen puuttumisella ette taida kovin paljon tyytyväisiä asiakkaita saada. Jos joskus onnistun ne pizzat saamaan, toivoisin , että ne ovat firmastanne CD:n sivuilla olleiden kehujen arvoisia. Terveisin 30v ravintola-alalla työskennellyt, nykyään hoitoalalla oleva yrittäjä.
#5
Salla-Maria Platania kirjoitti 08.02.2012 klo 18:25:Riitta -58, pahoittelen, että sinulle on käynyt näin, mutta kyseessä ei ole meidän pizzeriamme, sillä avaamme toimipaikkamme vasta maaliskuun lopussa. Meidän pizzapaikkamme nimi on Pizzarium ja me emme aio jättää asiakkaitamme tyytymättömiksi. Voit tutustua nettisivuihimme osoitteessa www.pizzarium.fi.
Lisää kommentti
Yrittäminen on vain itsestäsi kiinniTatu Patronen 04.01.2012 klo 10:34Aidon pizzan lähettiläätSalla-Maria Platania 01.01.2012 klo 12:29Onko yrittäjä aina sodassa?Tatu Patronen 08.12.2011 klo 16:20Kuinka epäonnistuin yritykseni kanssaTatu Patronen 13.10.2011 klo 09:46Vapaaehtoistyö on itsensä kehittämistäTatu Patronen 27.09.2011 klo 10:41Miksi tuhlata aikaa ja rahaa markkinointiin?Tatu Patronen 15.08.2011 klo 12:08Onko pakko verkostoitua?Tiina Jaatinen 03.07.2011 klo 22:40Myyjäisiä ja myyjäisiäJ-P Harju 09.12.2010 klo 12:24Huokaamo ja pe ......!J-P Harju 04.11.2010 klo 13:57Potkua yrittäjyyteen korkeakouluistaTiina Jaatinen 07.09.2010 klo 14:32ISO 9001:2008 laatujärjestelmästandardistaJarmo Selin 28.02.2010 klo 10:34Hyvä vai paha sosiaalinen media? Erica Selin 25.02.2010 klo 14:52Onko työn tuottavuuden mittaaminen tärkeää?Jarmo Selin 15.12.2009 klo 15:37Milloin viimeksi teit henkisen kuntotarkastuksen?Erica Selin 15.12.2009 klo 15:32Pitkäjänteinen taloudenpito ja ympäristöasiat kulkevat käsi kädessäKata Kiviluoto 20.02.2009 klo 15:38Säästö se on pienikin säästöKirsi-Marja Salonen 09.02.2009 klo 18:19Blogittaako?J-P Harju 02.12.2008 klo 18:48