Milloin viimeksi teit henkisen kuntotarkastuksen?
Erica Selin 15.12.2009 klo 15:32Kategoriassa: Hyvinvointi ja terveys, Yrittäjyys ja yrittäminen
Erica Selin
Erica Selin on turkulainen yrittäjä, liikkeenjohdon konsultti ja yritysvalmentaja, joka
uskoo, että yksikin oivallus riittää muutokseen.Yrityksen johtamisen ja yrittäjyyden haasteet kasvavat muuttuvassa toimintaympäristössä. Oman yrityksen johtamisessa haaste aina kolmiosainen: 1) asioiden tulee sujua, ja jos yrittäjällä on henkilökuntaa, 2) ihmisten tulee voida hyvin ja vielä 3) yrittäjän on itsekin jaksettava mukana muutoksen myllerryksessä. On tärkeää muistaa, ettei kukaan ole suojassa ympäristöstä tulevilta haasteilta ja vahvakin ihminen on lopulta vain ihminen. Moni yrittäjä ja esimies kärsii tällä hetkellä itsekin uupumuksen kourissa, kun on vimmatusti yrittänyt saada asiat ja ihmiset toimimaan mahdollisimman hyvin, ja vauhdissa unohtanut kokonaan itsensä.
Kun yrityksen avainhenkilö joutuu pitemmäksi aikaa pois työnsä äärestä, vaikuttaa se merkittävästi muihin toimijoihin yrityksessä. Jos kyseisen henkilön vastuulla on jokin toiminnan osa-alue, voi olla, ettei kukaan suoraan pysty aukkoa täyttämään. Jos taas kyseessä on esimerkiksi yrittäjä itse, vaatii se usein uudenlaista vastuunottoa ja -kantoa muilta, kun yrittäjä ei olekaan omalla paikallaan totuttuun tyyliin. - Puhumattakaan yksinyrittäjästä, jonka osalta työn tekeminen keskeytyy välittömästi ja jonka osaamista voi olla vaikeaa korvata ulkopuolisella tuuraajalla.
Kyseessä on aina muutos, jota ei välttämättä ole voitu ennakoida. Siksi onkin tärkeää, että yrittäjällä on ns.varasuunnitelma tällaisten tapahtumien varalle, eli mitä sitten, jos jotakin tapahtuu? Miten organisoimme toiminnan, miten huolehdimme loppujoukkueestamme ja miten ylläpidämme omaa henkistä hyvinvointiamme uudessa tilanteessa?
Kun tiedostaa riskit, luo varasuunnitelman ja valjastaa koko joukkueensa mukaan, ei yritystoiminta lyö turhaan tyhjää yllätysten sattuessa. Kaikki tietävät, kuka tekee mitäkin, miten ja milloin ja voivat tarvittaessa olla paremmin myös toistensa apuna. Myös yksinyrittäjä voi turvautua yllätyksiin varmistamalla esim. vakuutusten avulla mahdollisia pitkäaikaisia poissaolojaan työstä ja sen aikana tapahtuvasta tulon menetyksestä.
Mielenkiintoista on, että useimmat autonomistajat huoltavat autojaan säännöllisin väliajoin. Entä yrittäjät ja yritysten henkilöstö? Miten mahtaa olla heidän "huoltonsa" laita? Voisi olla hyvä tehdä "henkinen terveystarkastus" näin joulun alla tai uuden vuosikymmenen alkajaisiksi.
Kategoriassa: Hyvinvointi ja terveys, Yrittäjyys ja yrittäminen
Kommentit
ei kommentteja
Lisää kommentti