Ärsyttääkö?

Kun yliopistossa lehtikirjoittamisen kurssilla opetettiin pakinan kirjoittamista, meitä opiskelijoita varoitettiin siitä, että ironiaa ei Suomessa ymmärretä. Nyt olen sen huomannut. Viimeisimmästä kirjoituksestani saatiin aikaan melkoinen myrsky, vaikka minun oli tarkoitus kirjoittaa vain siitä, kuinka vaikea pienyrittäjän on pärjätä suurten ketjujen valtaamilla markkinoilla.

 Lukiessani saamiani kommentteja olen kuitenkin pohtinut myös sitä, pitääkö yrittäjän kaikin keinoin pyrkiä miellyttämään kaikkia? Voiko kaikkia edes miellyttää? Ei tietenkään voi. Toiset asiakkaamme sanovat, että myymämme pizzapalat ovat valtavia. Joku söisi pizzapalojamme vaikka kolme. Jotkut eivät pidä italialaisesta pizzasta, vaan syövät mieluummin suomalaista versiota. Joillekin hinta on liian korkea, joillekin se on sopiva. Joidenkin mielestä se on edullinen. Kaikki on suhteellista ja tällä alalla vertailukohtia löytyy pilvin pimein.

Minusta yrittämisessä pitää olla jotain ideaa. Jos yrittää miellyttää kaikkia, koko yrittämisen idea katoaa. Meidän liikeideamme on valmistaa aitoa roomalaista pannupizzaa. Aitoon roomalaiseen pannupizzaan eivät kuulu jauheliha tai ananas. Eikä aito roomalainen pannupizza ole pyöreä, vaan suorakulmion muotoinen. Pyöreitä pizzoja saa joka paikasta, joten miksi meidänkin pitäisi valmistaa niitä? Roomalaista pannupizzaa ei myöskään syödä haarukalla ja veitsellä, vaan sormin. Eihän kukaan syö hampurilaistakaan haarukalla ja veitsellä.

Oikeastaan meidän valmistamallamme pizzalla ei ole mitään tekemistä pyöreän pizzan kanssa. Se on aivan eri asia. Myös Italiassa. Valitettavasti en kuitenkaan ole niin nokkela, että keksisin tuotteellemme aivan oman nimen. Jos olisin kutsunut tuotettamme vaikkapa nimellä ”pannuzza”, olisimme luultavasti säästyneet monelta väärinkäsitykseltä.

Joka tapauksessa, vaikka olenkin viimeisimmällä kirjoituksellani tahattomasti loukannut joitakin lukijoita, olen sitä mieltä, että eri alojen yrittäjien on tärkeää tuoda näkökulmansa esiin. Ei yrittäjien kuulu tyytyä lajittelemaan kuittejaan pimeydessä, vaan osallistua aktiivisesti keskusteluun yrittäjien aseman parantamiseksi.

Meillä pienyrittäjillä on kuitenkin loppujen lopuksi kaikilla sama haaste: kuinka löytää asiakkaita jättiketjujen valtaamilla markkinoilla?

Julkaistu 26.04.2012 Kommentteja 11 kpl        

Kommentit

Mervi 27.04.2012 klo 10:29
Oivoi, nyt alkoi kiinnostaa...Kirjoituksessa viittaat johonkin mielenkiintoiseen juttuusi, mutta mihin se on hävinnyt? Jäljelle on jäänyt vain sitä koskevat kommentit.

Salla-Maria Platania 27.04.2012 klo 21:18
Koska monet lukijat ovat tulkinneet tekstiäni aivan väärin, olen nähnyt parhaaksi poistaa kirjoituksen kokonaan. Minun ei ollut tarkoitus loukata suomalaisia, olenhan itsekin suomalainen, ja rakastan muuten suomalaistakin ruokaa. Lisäksi pidän japanilaisesta, intialaisesta ja thaimaalaisesta ruoasta. Se, mistä en sen sijaan pidä, ovat einekset. Mutta nämä ovat makuasioita.

Helen 27.04.2012 klo 22:03
Steven Elop haukkui johtamansa yrityksen tuotteet, tämä tyttö yrityksensä asiakkaat. Reipasta toimintaa!

Salla-Maria Platania 27.04.2012 klo 23:32
Anteeksi nyt vaan, mutta minä olen aina kiittänyt ja ylistänyt asiakkaittamme. Jokainen asiakas on meille tärkeä!

Viivi 28.04.2012 klo 13:47
En kyllä keksinyt, miten Salla-Maria olisi haukkunut yrityksensä asiakkaat.

Mari 22.05.2012 klo 14:44
Reipasta meininkiä! Jatkakaa samaa rataa! Kun yhdelle kumartaa, pyllistää samalla toiselle. Näin se maailma pyörii!
Terveisin eräs lähiruokayrittäjä Varsinais-Suomesta :)

Apila 28.05.2012 klo 12:08
Olisin jo kertaalleen ollut tulossa pizzalle teille, mutta en löytänyt mistään tietoa missä oikein sijaitsette.. Onko teillä olemassa nettisivuja tms?

Ovatko pizzanne nimenomaan lisäaineettomia? Nimittäin laadusta olen valmis maksamaan. Entä jos miehesi kerran aamuyöstä alkaa tekemään pizzoja, niin saako illansuussa tuleva asiakas vielä tuoretta pizzaa vai millainen konsepti teillä on?

Salla-Maria Platania 28.05.2012 klo 22:33
Kiitos taas (rohkaisevista) kommenteista! Erilaisuus ei ole koskaan helppoa.

Apila: Löydät meidät Hansakorttelin uudistuneesta Kultatalosta. Helpoiten meille pääset kun astelet sisään Aurakadun sisäänkäynnistä ja tulet hissillä kolmanteen kerrokseen. Sijaitsemme aivan hissin edessä.

Meillä on toki myös kotisivut (joita olemme uudistamassa pian!) osoitteessa www.pizzarium.fi. Löydät meidät myös Facebookista osoitteesta www.facebook.com/pizzariumturku ja blogiamme voi lukea osoitteessa http://pizzaasydamella.blogspot.com/

Mieheni herää aamulla aikaisin valmistamaan taikinoita, mutta pizzoja paistetaan pitkin päivää, joten tuotteemme ovat takuulla tuoreita! :) Ja pizzamme ovat nimenomaan lisäaineettomia, tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista valmistettuja.

Odotamme kaikkia asiakkaitamme hymyssä suin! Tervetuloa!

Apila 29.05.2012 klo 21:02
Kiitos vastauksesta!

Ilmankos ei google löytänyt, kun hain pizzerium sanalla..
No mutta nyt tiedän missä olette, niin seuraavan kerran kun haluamme syödä ulkona, tulemme siis teille! :)

McDonalds 04.06.2012 klo 22:55
"Eihän kukaan syö hampurilaistakaan sormin" ???? Eikö? Haarukalla ja veitsellä vai?
Olisipa mielenkiintoista kuulla, miten yrittäjien tarina jatkuu. Ei hyvää blogiputkea kannata pienen kritiikin takia katkaista!

Salla-Maria Platania 05.06.2012 klo 22:35
Hyvä pointti McDonalds! Unettomien öiden vaikutus näkyy tekstissä :D Blogiputki ei ole katkeamassa... Uusi teksti on ollut työn alla jo kauan, mutta uudella yrittäjällä hommaa riittää! :)

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Salla-Maria Platania

Salla-Maria Platania

Salla-Maria Platania on nuori yliopisto-opiskelija, joka on heittäytynyt pizzabisnekseen italialaisen miehensä kanssa.

Virpakka Tmi

Virpakka Tmi

Kangaskauppoja