Pihalta kaadettiin pari viikkoa sitten kuusi lähes parikymmenmetristä paksua puunrunkoa. Ammattilaiskaataja saatiin paikalle melko yllättäen, joten en ehtinyt varautua puutavaran jälkikäsittelyyn. Valtavan kokoiset oksat pitää kuljettaa pois ja rungot pätkiä, mieluiten saunan pesään sopiviksi klapeiksi asti. Naapuri vinkkasi tutun metsätyömiehen, joka vastasikin puhelimeen ja lupasi tulla hoitamaan hommat. Yritin kalenteri kädessä sopia työn tekemisen ajankohtaa tai edes viisiminuuttista, jonka aikana katsastaisimme runkojen paikat ja polttopuun sijoittelusuunnitelman. Soitin kolmena päivänä. Metsuri lupasi tehdä työn, mutta ei tiennyt milloin.

Viikon päästä väsyin odotukseen enkä enää halunnut tavata naapureita, jotka varmaankin ihmettelivät pyörätielle saakka ulottuvia tukkejani. Etsin netistä mökkitalkkarin, jonka kotiosoite näytti olevan vain muutaman sadan metrin päässä puutavarastani. Talkkari antoi välittömästi lupauksen homman hoitamisesta, ilmoitti tuntihinnan ja alv:n osuuden sekä kannusti käyttämään kotitalousvähennystä. Pyysin arviokäyntiä, jotta tietäisin, miten monesta tunnista joutuisin suurin piirtein maksamaan. Talkkari lupasi käväistä jo seuraavana päivänä. Odotin kotona puunrunkojeni seurassa koko päivän. Ilman talkkaria.

Miksi ihmeessä nuorten miesten ja naisten työvoimakoulutuksessa ei täytetä tätä männynrungon mentävää aukkoa? Puunpilkkojayrittäjälle tai klapikoneen käyttäjälle näyttää olevan töitä enemmän kuin kukaan heistä ehtii tehdä. Moottorisahan käyttäjäkoulutus ja halkaisukirveen heiluttajavalmennus onnistuvat aivan varmasti muutamassa kuukaudessa. Ja yrittäjä pääsee alkuun hyvin pienillä investoinneilla. Ja me korkokenkäistyneet kaupunkilaistädit tonteillamme ja mökeillämme olemme valmiit pilkkojalle maksamaan.

Polttopuuyrittäjäkoulutuksen tärkeäksi osaksi kannattaa kuitenkin nostaa asiakaspalvelu. Palvelua ei kannata luvata, jos sitä ei pysty antamaan. Siinä tulee itku lyhyestä ilosta ja työtarjoukset saattavat hiljalleen hiipua kuten hiillos saunan klapittomassa pesässä.