Puunhakkaajayrittäjäksi

Pihalta kaadettiin pari viikkoa sitten kuusi lähes parikymmenmetristä paksua puunrunkoa. Ammattilaiskaataja saatiin paikalle melko yllättäen, joten en ehtinyt varautua puutavaran jälkikäsittelyyn. Valtavan kokoiset oksat pitää kuljettaa pois ja rungot pätkiä, mieluiten saunan pesään sopiviksi klapeiksi asti. Naapuri vinkkasi tutun metsätyömiehen, joka vastasikin puhelimeen ja lupasi tulla hoitamaan hommat. Yritin kalenteri kädessä sopia työn tekemisen ajankohtaa tai edes viisiminuuttista, jonka aikana katsastaisimme runkojen paikat ja polttopuun sijoittelusuunnitelman. Soitin kolmena päivänä. Metsuri lupasi tehdä työn, mutta ei tiennyt milloin.

Viikon päästä väsyin odotukseen enkä enää halunnut tavata naapureita, jotka varmaankin ihmettelivät pyörätielle saakka ulottuvia tukkejani. Etsin netistä mökkitalkkarin, jonka kotiosoite näytti olevan vain muutaman sadan metrin päässä puutavarastani. Talkkari antoi välittömästi lupauksen homman hoitamisesta, ilmoitti tuntihinnan ja alv:n osuuden sekä kannusti käyttämään kotitalousvähennystä. Pyysin arviokäyntiä, jotta tietäisin, miten monesta tunnista joutuisin suurin piirtein maksamaan. Talkkari lupasi käväistä jo seuraavana päivänä. Odotin kotona puunrunkojeni seurassa koko päivän. Ilman talkkaria.

Miksi ihmeessä nuorten miesten ja naisten työvoimakoulutuksessa ei täytetä tätä männynrungon mentävää aukkoa? Puunpilkkojayrittäjälle tai klapikoneen käyttäjälle näyttää olevan töitä enemmän kuin kukaan heistä ehtii tehdä. Moottorisahan käyttäjäkoulutus ja halkaisukirveen heiluttajavalmennus onnistuvat aivan varmasti muutamassa kuukaudessa. Ja yrittäjä pääsee alkuun hyvin pienillä investoinneilla. Ja me korkokenkäistyneet kaupunkilaistädit tonteillamme ja mökeillämme olemme valmiit pilkkojalle maksamaan.

Polttopuuyrittäjäkoulutuksen tärkeäksi osaksi kannattaa kuitenkin nostaa asiakaspalvelu. Palvelua ei kannata luvata, jos sitä ei pysty antamaan. Siinä tulee itku lyhyestä ilosta ja työtarjoukset saattavat hiljalleen hiipua kuten hiillos saunan klapittomassa pesässä.

Julkaistu 24.07.2012 Kommentteja 5 kpl        

Kommentit

Hurja 01.08.2012 klo 11:57
Hieno ajatus Anne. Sopisi todella hyvin yritteliäälle henkilölle. Pääsisi
pienellä pääomalla mukaan ja voimaakaan ei hirveesti tarvita jos vielä investoisi halon halkaisuprässin (muutama satanen).

Sirkkeli 01.08.2012 klo 13:21
Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä isot edellä, sitä pienet perässä: tärkeintä on hienot puheet, aina kannattaa luvata, vaikka ei olisi tietoakaan, miten lupaus pidetään. Käsityöammateissa hyvä palvelu syntyy tekemällä - alusta loppuun asti. Ja hyvä maksaa. Taitaa olla niin, että moni luulee antavansa hyvää palvelua, kun puhuu sitä, mitä uskoo asiakkaan haluavan kuulla. Tai sitten, kiireisellä yksinyrittäjällä on tilausten vastaanotossa tiedonhallintaongelma...

Vain suorien puiden kaatoa 14.08.2012 klo 12:41
Tuttu tilanne, meillä on 5 haarainen puu lähellä isoa ulkorakennusta. Löysimme marketin seinältä ilmoituksen puunkaatajasta, joka kaataa myös hankalatkin puut. Soitimme ja sovimme ajan ja kaataja saapui pihallemme. Katsoi siinä puutamme ja totesi, että he kaatavat vain suoria puita!
ihmettelin kovin kun mainoksessa oli hankalien puiden kaatoa, mutta onkohan sitten suora puu niitä hankalia joita he kaatavat ;-))

Anne Pentti 14.08.2012 klo 12:59
Itse ajattelen, että kun yrittäjän kalenteri on täynnä ja uusia tilauksia olisi jatkuvasti tarjolla, olisi erinomaista asiakaspalvelua neuvoa asiakasta kääntymään jonkun toisen, hyväksi tunnetun saman alan yrittäjän puoleen ja antaa suoraan yhteystiedot. Uskon, että tuollainen yhteistoiminta hyödyttäisi pitkällä tähtäimellä kumpaakin samoista asiakkaista kilpailevaa yrittäjää. Ja ennen kaikkea se olisi hyvää asiakaspalvelua - sillähän ne maksavat asiakkaat pidetään, että heitä autetaan ratkaisemaan ongelmansa, oli sitten kyse sen hankalan puun kaatamisesta tai minkä tahansa muun palvelun tai tuotteen ostamisesta.

aaposka 05.03.2013 klo 15:57
Hyvä ajatus Anne; Turussa on juuri loppusuoralla projekti jossa 14 samanhenkistä yrittäjää päätti verkostoitua. Olemme eri ammattialojen edustajia ja meitä yhdistää asiakaskuntamme joka koostuu pääasiassa kuluttajista elikkäs tuotamme erilaisia palveluja kotiin.
Koska osaamme oman alamme ja haluamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, päätimme koota verkoston josta voimme suositella asiakkaallemme jonkin toisen alan yrittäjän palveluita. Laitoin edellisellä viikolla Yrittäjäsanomien juttuvinkki-osioon tietoa tästä verkosto-projektista mutta en ole saanut sen tiimoilta mitään yhteydenottoa lehdestä. Mielestäni tämä pilottihanke ansaitsee julkisuutta jotta muutkin rohkenisivat lähteä mukaan. Emme koe olevamme kilpailijoita vaan yhteistyökumppaneita elikkäs partnereita ja saamme varmasti enemmän tyytyväisiä asiakkaita verkoston kanssa kuin ilman sitä!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Anne Pentti

Anne Pentti

Anne Pentti on naantalilainen sivutoiminen yrittäjä, jonka intohimona on kirjoittaminen.

Tuloskiinteistöt Oy

Tuloskiinteistöt Oy

Kiinteistönvälitystä