Hiljaisuus

Olen saanut olla muutaman kerran vetämässä Hiljaisuuden retriittiä, täysin hiljaista viikonloppua. Toisilleen tuntemattomien ihmisten joukko kokoontuu perjantaina ja viipyy yhdessä sunnuntai-iltapäivään puhumatta toistensa kanssa. Vain hiljaisuus puhuu.

Retriitin - vetäytymisen - kuluessa pidetään ns. virikepuheita. Myös musiikilla on keskeinen osuus. Parista hartaushetkestä huolimatta kenenkään ei tarvitse pelätä, että viikonlopun mittaan osallistujille tuputetaan uskontoa. Idea on juuri se, että jokainen saa olla sellainen kuin on. Viikonloppuun osallistuvat voivat halutessaan ottaa ohjaajaan yhteyttä keskustelua varten. Monet tulevatkin keventämään sydäntään, sillä hiljaisuus nostaa esiin paljon tunteita. Jopa niin paljon, ettei se sovi ihmiselle, jonka elämässä on akuutti kriisi.

Tiedän, että monille ajatus retriitistä on outo ja huvittava. Miksi mennä varta vasten olemaan hiljaa, eikö hiihtoreissu Lappiin tai joku muu irtiotto aja saman asian? Ei aja.

Hiljaisuuden retriitti on tilaisuus vapautua kaikista rooleista. Kännykät jätetään kotiin, nimet ja tittelit eivät merkitse kenellekään mitään. On lupa levätä ja olla omana itsenään. Se voi tuntua myös pelottavalta, jos ihminen on siihen saakka satsannut enemmän kaikkeen ulkonaiseen ja vähemmän siihen, mitä oikeasti on ihmisenä.

Hiljainen viikonloppu on antanut minulle itselleni tavattomasti energiaa, joka riittää pitkälle eteenpäin. Kuka tahansa tavallinen, työn rasittama yrittäjä voi uskoakseni löytää hiljaisuuden kautta pieniä ihmeitä. Löytää yhteyden omaan itseensä ja tunteisiinsa. Omien tunteiden tunnistaminen on monille tavallisen arjen keskellä hyvin vaikeaa.

Hiljaisuuden kokemus auttaa myös näkemään muut ihmiset selkeämmin. Suhde puolisoon tai työntekijöihin voi muuttua paremmaksi, kun kerrankin on tilaisuus miettiä, miten itse suhtautuu lähimmäisiinsä.

Retriitin kulku on ainakin minulle ollut aina sama: perjantai-iltana olo on vielä levoton ja mietin, miksi lähdin ja kuinka mukavaa mökillä olisikaan tämän sijasta. Lauantaina mieli tyyntyy ja jossain vaiheessa löytyy yhteys siihen satoja vuosia vanhaan retriittiperinteeseen, jonka kirkkoisät ja filosofit ovat saattaneet alkuun. Sunnuntaina päivä päättyy liian pian ja matkaevääksi jää hyvä, rentoutunut ja tyyni mieli.

Retriitti ei merkitse paastoamista eikä itsensä kiusaamista millään muotoa. Hyvä, kauniisti tarjoiltu ruoka on tärkeä osa viikonloppua. Nälkäisenä on paha syventyä muuhun kuin ruoan miettimiseen.

Seuraava yrittäjille tarkoitettu retriitti on helmikuussa. Ehkä tapaamme siellä?
Antero Aaltonen

Ekonomi, teologi