Yritysmuodon valintaan vaikuttavista tekijöistä
03/2005
Yleistä
Yritystä perustettaessa ja myös myöhemmin yrityksen kasvaessa yritysmuodon valinnalla on paljon tulevaisuuteen vaikuttavia tekijöitä, joita alkava tai jo pidempään toimintaa harjoittanut yrittäjä ei tule ajatelleeksi. Yrittäjä ei edes osaa ajatella erilaisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa erilaisiin vastuisiin ja erityisesti niiden laajuuksiin, joista hän saattaa vastata yllätyksekseen jopa kaikella henkilökohtaisella omaisuudellaan. Yrittäjä useimmiten pohtii lähinnä verotukseen liittyviä kysymyksiä ja erityisesti millä kaikin keinoin voi välttää ja minimoida veroja. Verotukseen liittyviä asioita kannattaa miettiä, mutta vasta toissijaisesti. Ensisijaisesti tulisi ratkaista vastuukysymykset, joihin vaikuttavat yritystoiminnan laajuus: yksinyrittäjä, toiminta toisen henkilön kanssa tai yrityksen laajempi omistuspohja. Myös yrityksen tarvitsemalla pääomalla, yritystoiminnan laajuudella, arvioidulla liikevaihdolla ja yrityksen työntekijöiden määrällä on suuri merkitys valittaessa yritysmuotoa. Jälkeenpäin vastuiden mahdollisesti toteutuessa ”virheratkaisuja” on lähes mahdotonta korjata.
Yksityinen elinkeinonharjoittaja
Yritystoimintaa luonnollinen henkilö harjoittaa omissa nimissään ns. yksityisliikkeenä joko ammatin- tai liikkeenharjoittajana. Yksityisliikkeenä toimintaa harjoittava henkilö on itse omalla omaisuudellaan suoraan vastuussa kaikista tekemistään sitoumuksista ja toiminnassa mahdollisesti syntyvistä muista vastuista. Toiminimi soveltuu yhtiömuotona pienimuotoiseen yritystoimintaan, jossa yrittäjä toimii yksin ja jossa yritystoiminnan taloudellinen riski on vähäinen.
Avoin Yhtiö
Avoimessa yhtiössä kaksi tai useampi henkilö sopivat yhdessä yritystoiminnan harjoittamisesta. Avoin yhtiö kuten kommandiittiyhtiö ovat ns. henkilöyhtiöitä, joissa olennaista on toisaalta yhtiömiesten henkilökohtainen osallistuminen yhtiön toimintaan ja toisaalta yhtiömiesten henkilökohtainen rajaton vastuu yhtiön velvoitteista. Avoimessa yhtiössä kaikki yhtiömiehet ovat oikeutettuja toimimaan yksin yhtiön puolesta yhtiötä sitovin oikeusvaikutuksin. Yhtiömiehillä on henkilökohtainen vastuu yhtiön sitoumuksista ja muista velvoitteista. Yhtiömies vastaa yhtiön ohella kaikista yhtiön velvoitteista kaikella henkilökohtaisella varallisuudellaan.
Avoin yhtiö soveltuu yhtiömuotona pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joissa on vähän osakkaita ja joiden toimintaan ei liity suurta taloudellista riskiä. Hallinnollisesti ja päätöksenteon kannalta yhtiömuoto on joustava.
Kommandiittiyhtiö
Kommandiittiyhtiössä on kahdenlaisia yhtiömiehiä: yksi tai useampi rajoittamattomalla henkilökohtaisella vastuulla toimiva vastuunalainen yhtiömies ja yksi tai useampi rajoitetulla vastuulla toimiva äänetön yhtiömies. Vastuunalaisilla yhtiömiehillä on henkilökohtainen vastuu yhtiön sitoumuksista ja muista velvoitteista. He vastaavat yhtiön ohella kaikista yhtiön velvoitteista kaikella henkilökohtaisella varallisuudellaan. Äänetön yhtiömies vastaa yhtiön velvoitteista ainoastaan yhtiöön sijoittamallaan pääomalla.
Kommandiittiyhtiö soveltuu yhtiömuotona samoin kuin avoin yhtiökin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joissa on vähän osakkaita ja joiden toimintaan ei liity suurta taloudellista riskiä. Kommandiittiyhtiö on yhtiömuotona sopiva tilanteissa, joissa vastuunalainen yhtiömies osallistuu henkilökohtaisesti yhtiön toimintaan ja äänettömät yhtiömiehet haluavat olla mukana vain pääomapanostuksella ja haluavat välttää henkilökohtaisen vastuun. Hallinnollisesti ja päätöksenteon kannalta yhtiömuoto on joustava.
Osakeyhtiö
Osakeyhtiössä osakkeenomistajat vastaavat yhtiön velvoitteista vain yhtiöön sijoittamallaan pääomalla samoin kuin kommandiittiyhtiön äänettömät yhtiömiehet. Näin osakeyhtiössä ei omistajille synny samanlaista henkilökohtaista vastuuta yhtiön velvoitteista kuin avoimissa ja kommandiittiyhtiöissä. Tässä mielessä vastuiden kannalta se on turvallinen yhtiömuoto, koska osakas tietää, että hän voi menettää ainoastaan yhtiöön sijoittamansa pääoman. Osakeyhtiön perustamiseen tarvittava minimiosakepääoma on 8.000 euroa. Aloittavasta yrittäjästä summa saattaa tuntua suurelta, mutta on muistettava, että osakepääoma voidaan kokonaisuudessaan käyttää yrityksen tuotantovälineiden hankkimiseen.
Osakeyhtiötä käytetään kaikentyyppisessä yritystoiminnassa kuten ns. yhden osakkeenomistajan yhtiöissä, perhe- ja sukuyhtiöissä sekä suuryhtiöissä, joissa saattaa olla satoja tuhansia osakkeenomistajia. Osakeyhtiö soveltuu yhtiömuotona yrityksiin, joihin liittyy suuri taloudellinen riski. Hallinnollisesti ja päätöksenteon kannalta yhtiömuoto on kankeampi kuin henkilöyhtiöt.
Yritysmuodon valinnasta
Yritysmuodon valintaan vaikuttavat hyvinkin monenlaiset tekijät. Yritysmuoto, joka soveltuu naapurille, ei ehkä sovellukaan itselle. Kuitenkin ensisijaisesti yritysmuotoa valittaessa tulisi kiinnittää huomiota ja valita yrityksen toiminnan laajuuteen nähden oikea yhtiömuoto. Yhtä tärkeä tekijä on yrittäjän henkilökohtaiset riskit ja vastuut. Näihin seikkoihin tulisi erityisesti kiinnittää huomiota, koska aina yritys ei menesty ja eteen saattaa tulla myös henkilökohtaiset velkavastuut ja omaisuuden menettäminen. Kuten jo alussa todettiin, verotuskysymykset ovat myös tärkeitä, mutta ensisijaisesti niiden perusteella ei yritysmuotoa pitäisi ratkaista. Myös muilla tekijöillä kuten yhtiön hallinnon rakenteella, päätöksenteon joustavuudella ym. on merkitystä yritysmuotoa valittaessa. Yritysmuoto voidaan yrityksen elinkaaren aikana muuttaa toiseen, kehitystä ja muuttuneita tilanteita paremmin palvelevaan yritysmuotoon.
Juha Bang
asianajaja, varatuomari