Biologin koulutuksen omaavalle henkilölle sorvi on valitettavasti aika utopistinen työväline, ainakin ammattimielessä. Sorvi on erittäin hieno työväline, joka vaatii oman ammattikuntansa, joten meikäläisen täytyy ”sorvata” muilla ominaisuuksilla. Vaikka kertomalla oman mielipiteensä koosta ja sen merkityksestä!

Vanhaa ja jopa vähän kulunutta fraasia ”koolla ei ole väliä” on käytetty mitä erilaisissa yhteyksissä. Ottamatta sen tarkemmin kantaa pitääkö toteamus paikkaansa muissa yhteyksissä, niin ainakin yrityksen koosta puhuttaessa koolla ei välttämättä ole väliä. Tai sitten on, riippuen kenen kannalta ja mistä kulmasta asioita katselee. Pienikin voi kuitenkin ponnistaa pinnalle. Ja pysyä pinnalla, suhdanteen heilahduksista ja taantumista huolimatta.

Kesällä arvostetussa talousalan lehdessä oli artikkeli siitä, miten lama on jo voitettu kanta tai ainakin vahvasti taittumassa, koska nyt perustetaan enemmän uusia yrityksiä kuin aikoihin. Hyvä, jos tieto yritysten perustamisesta pitää paikkaansa. Ja tieto pitänee paikkansa, koska ainakin Espoosta starttirahat lienevät loppuneet jo tähän aikaan vuodesta. Jutun tekijän johtopäätös tapahtumaketjusta vain oli täysin väärä. Ei yrityksiä kuluvana vuonna ole perustettu tai perusteta sen takia että jo menisi niin lujaa, vaan ihan päinvastoin. Edes itsensä työllistäminen, puhumattakaan siitä että voisi muutaman muunkin työllistää siinä ohessa, on parempi vaihtoehto kuin pyöriä työttömyyskortistoissa tai olla pitkään lomautettuna. Jos lapsia syntyy lama-aikana enemmän tai kuluttajat ovat valmiita panostamaan enemmän itseensä kuin aikaisemmin, niin ei näitäkään voi automaattisesti pitää merkkinä siitä että kaikki menee loistavasti. Tai sitä, että opiskelupaikat ovat enemmän kortilla kuin aikaisemmin.

Sukeltamatta sen syvemmin tilastoihin voisi olettaa, että merkittävä osa näistä uusista yrityksistä on nimenomaan pienyrityksiä. Jopa yhden naisen/miehen yrityksiä.

Miltei joka päivä lehdissä saa lukea todisteita siitä, ettei lama vielä ole ohi. Mm. Turun Sanomien 7. lokakuuta pääkirjoituksessa tiivistettiin osuvasti, miten Varsinais-Suomessa ja etenkin Turun seudulla käy kato, kun alueella toimivat suuryritykset, ainakin tusinan verran, ilmoittavat väen vähentämistarpeista. Ja lisää seuraa mm. Turun Sanomissa (21.10) jossa kerrotaan uusita rajuista vähennyksistä Lounais-Suomeen. Varsinais-Suomeen povataan jo 25 000 työtöntä talveksi. Synkkää lukemista.

Ja miksi negatiiviset uutiset aina ylittävät uutiskynnyksen niin helposti, positiiviset eivät? Kun yritys sanoo irti esim. 50 työntekijää, niin varmaan ylittyy uutiskynnys (ja kuuluu näin tehdäkin). Mutta jos perustetaan saman verran työllistäviä pienyrityksiä, niin mistähän tästä voisi lukea, kysyn vaan. Ilmeisesti nämä tapahtumat ovat yksittäistapauksina niin pieniä, etteivät kiinnosta.

Mutta mitä suurimmalla syyllä tarvitsemme siis myös pienyrityksiä tasaamaan notkahduksia, parempia aikoja odotellessa. Yhdessä voisimme jopa ylittää uutiskynnyksen.

Yritystä perustettaessa täytyy muistaa muutamia asioita. Ensinnäkin pitää olla joku bisnesidea – tätä ne ”ammattiauttajat” kuitenkin ensimmäisenä kysyvät! Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, sillä hyvänkin bisnesidean pystyy tyrimään. Ja onhan näistä tyrimisistä esimerkkejäkin. Yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpi, on se että uskoo itseensä ja tekee asiansa mahdollisimman tarkasti. Ja että keskittyy siihen mitä parhaiten osaa. Ja tekee sen parhaalla mahdollisella tavalla. Riittää kun on ”oman alansa paras”, kaikkea ei tarvitse itse hallita. Yrityksen perustamiseen, kirjanpitoon jne. löytyy kyllä helpostikin sen alan ammattiapua. Yrityksen perustamisen tärkein syy, tai edes tärkeimpiä syitä, ei näin ollen myöskään tulisi olla mahdollisen starttirahan saaminen. Viimeistään tässä vaiheessa hakijalta kysytään sitä bisnesideaa.

Kaikista ei olisi yrittäjiksi vaikka mitä tekisivät, mutta toisaalta maakunnista ja kylistä löytyy varmaan myös paljon käyttämätöntä potentiaalia. Ja miksei myös esim. Turun kokoisesta kylästä. Jos luonne on sellainen, että mieluiten nukkuisi aamulla klo 10 saakka ja työpäivän surffailisi läpi siitä mistä aita on matalin, niin tulisi harkita toistamiseen onko se yrittäjyys sittenkään se oikea asia. Mitä pienempi yritys, sen paremmin pystyy kyllä yleensä joustamaan, mutta sen kovemmin tunnollinen yrittäjä on myös kiinni yrityksessään. Kun muut ihmiset jo huhtikuussa, tai viimeistään toukokuussa, käynnistävät sen jokakesäisen (ja välillä tuntuu ainoan) puheenaiheensa ”koska sinulla on kesälomaa?”, niin silloin pienyrittäjän kannattaa sulkea korvansa. Mutta kukahan nyt ihan oikeasti edes kaipaisi pois kotisuomesta tai Turun saaristosta kesäaikana?

Alkukuukaudesta uutisoitiin myös miten yhteisöverot tänä vuonna romahtavat jopa puoleen viime vuodesta. Tilasto taisi perustua alkuvuodesta syyskuun loppuun saakka. Eniten notkahtavat ja odotuksia pettävät laman aikana tässä suhteessa vientivetoiset suuryritykset. Suhteessa paremmin pärjäävät pääsääntöisesti kotimarkkinoilla toimivat pienyritykset. Pienyritysten, varsinkaan yksinyrittäjien, selkäranka ei saa notkahtaa, ei saa napsahtaa poikki. Eli tässäkin yhteydessä pieni koko toimii.

Talousalan lehti uutisoi myös äskettäin miten veronmaksajien tutkimus- ja kehitysrahoja on sysätty metsäteollisuudelle viimeisten parin vuosikymmenen aikana (1990-2008). Rahaa, josta suuri osa on avustusta ja vain pienempi osa lainaa, on lehden mukaan lykätty 150 milj. euroa. Samana ajanjaksona työpaikkojen määrä on kuitenkin tippunut huimat 34 000! Ottamatta kantaa siihen, onko uutisointia tahallaan vääristetty, tai pitävätkö luvut edes täysin paikkaansa, niin luvut ovat aivan käsittämättömän suuret pienyrittäjän näkövinkkelistä katsottuna. Jopa tästä hieman kaunisteltuinakin näyttäisivät rumilta. Mutta toisaalta, olivathan puolustuspuheet vakuuttavat: ”Ilman näitä avustuksia työpaikkoja olisi menetetty vieläkin enemmän…..”

Yksinyrittäjän on paljon helpompi käydä yt-neuvotteluja. Niitä joko käydään tai sitten ei käydä. Allekirjoittaneella on itsensä lisäksi, palkkalistoilla vain ”sihteeri”, joka on kultainen noutaja. Siis ihan oikea koira! Hän tuo minulle postin aamuisin tai ainakin ilmoittaa siitä hyvissä ajoin ennen kuin se tipahtaa luukusta. Jos joskus moitin häntä siitä että laiskottelee kirjoituspöydän alla, niin vastaus on katse kulmakarvojen alta: ”Ruokapalkallahan minä vaan tässä olen…” Niinpä. Pitäisikö minun siis mahdollisessa yt-neuvottelutilanteessa pienentää parhaan ystäväni ruoka-annoksia? Älkää unta nähkö.

Onneksi näitä tilanteita allekirjoittaneen osalta ei ole tullut. Taantumasta tai lamasta (en ole Suomen miinusmerkkisiä vuosineljänneksiä laskenut) huolimatta. Yrittäjyyttä tarvitaan myös jatkossa.

Myös pienyrittäjyyttä!