aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

YRVA myös valtion päätöksiin

Heikki Mäkinen, varatuomari ja 30.10.2009

Suomen Yrittäjien tavoitteena on, että kunnallisten päätösten vaikutuksia yrityksiin arvioitaisiin jo etukäteen nykyistä systemaattisemmin. Eri puolilla Suomea onkin tehty ja tehdään parhaillaan kovasti töitä sen eteen, että yritysvaikutusten arviointi saadaan osaksi kuntien elinkeinopolitiikkaa.

Syksyn uutisia lukiessa on kuitenkin tullut monta kertaa mieleen, että yritysvaikutusten arviointi pitäisi saada mukaan myös valtion päätöksentekoon.

Esimerkiksi käy ravintola- ja matkailualan työllisyyden tukeminen arvonlisäveroa alentamalla, mutta vasta yhdeksän kuukautta sen jälkeen kun kauppojen arvonlisäveron alennus ruoan osalta on jo astunut voimaan. Tai samaisen arvonlisäveron alennuksen rahoittaminen yleisen arvonlisäverokannan nostolla, joka puree kovasti varsinkin pieniin palvelualan yrityksiin.

Entäpä ruoan arvonlisäveron muuttaminen kahteen kertaan yhdeksän kuukauden välein. Kaksinkertainen työ ja kustannukset, jotka eräiden arvioiden mukaan nousevat jopa 20 miljoonaan euroon. Arvonlisäveron yleisen verokannan muutos osuu lisäksi vielä pahimmoilleen heinäkuun eli kesälomakauden alkuun.

Kansallisten kynnysarvojen kaksinkertaistaminen heikentää taas entisestään pk-yritysten mahdollisuuksia päästä osallisiksi julkisiin hankintoihin. Ministeriön kaipaama kuntien avoimuuden lisääminen vapaaehtoiselta pohjalta ei riitä, koska monellakaan kunnalla ei ole selkeitä menettelytapoja pienhankintojensa varalle.

Suomen Yrittäjien liittokokous puolestaan varoitti päättäjiä yrittämisen verotuksellisten kannusteiden heikentämisestä. Yritysverotusuudistuksen valmistelusta tihkuneet tiedot kun eivät nekään lupaa hyvää.

Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi. Yhteistä näille asioille on tietenkin se, että päätösten vaikutuksia yrityksiin ja yrittäjiin ei edes valtion tasolla joko osata tai välitetä selvittää riittävästi etukäteen.

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jarkko Wuorinen esittikin jo ajatuksen, että lainvalmisteluun tulisi ottaa mukaan osaavia yrittäjiä ja yritysjohtajia. Aidoilla yrittäjäkentän edustajilla olisikin varmasti viisautta nähdä suunniteltujen päätösten käytännön vaikutus yrityksiin jo ennakolta.


Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

tukiverkko