Päivitellen

Kun Suomi oli vielä nuori, tarkoitti päivittely jotakin semmoista, mitä kuuli naapurin emännän suusta: ”Kuka kehveli on taas voidellu kananpaskalla noi mein pojan polkupyöränkettingit!”

Sittemmin, kun lähes me kaikki olemme saaneet oman kirjoituskoneen kotipöydälle tai kainaloon, on päivittelystä tullut jotakin aivan muuta. Koemme aivan luonnollisena sen, että ottaessamme taas kirjoituskoneen käyttöön, se ilmoittaa, että päivitykset ovat valmiina ladattavaksi, aloita klikkaamalla tästä. Hetken kuluttua tulee ilmoitus, että jatka vaan ihan normihommaa, päivitykset latautuvat itsestään.

Se, että kahvitaukoni aikana kone käynnistyy uudelleen ja keskeneräinen työni huuhtoutuu näytönsäästäjän raaka-aineeksi, on vain normaalia ominaisuuksista johtuvaa lievää haittaa.

Vanhat kepulaiset jäärät, jotka vieläkin haikailevat agraariyhteiskunnan kyläverkoston turvallisuutta, eivät ehkä ole havainneet, että vanhan ajan huolehtiminen on muuttunut toiseen muotoon ja meistä todella pidetään hyvää huolta.

Paitsi työpöydällemme tulvivien ohjelmistopäivitysten muodossa, meitä muistavat myös lehtimyyjät. He soittavat juuri oikeaan aikaan ja kyselevät aidon kiinnostuneina, miten päivämme on mennyt.

Mutta nostaisin sittenkin yhden ryhmän ylitse muiden – luettelomyyjät. Nämä rivitietojen kauppaajat jaksavat soittaa varsinkin meille pienyrittäjille kolmen päivän välein ja keskustella kanssamme. Heidän osallisuutensa ja huolehtimisensa on sydäntä liikauttavaa. Ja he haluavat pyyteettömästi päivittää luetteloissaan olevat tietomme lähes ilmaiseksi.

Olenkin usein ajatellut, että jos kansanterveyteen suunnattaisiin yhtä paljon huolta ja huolehtimista kuin luettelotietojen oikeana pysymiseen, voisi se olla salainen aseemme kilpailukykymittelöissä ja Suomen kansa nousisi laman syövereistä uuteen ennen kokemattomaan kukoistukseen.

Huolehtimisesta on siis tullut päivittelyä, päivittämistä. Ymmärrä hyvä ystävä tämä.

Päivitelkää toisianne.