aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä Yrittäjämatka Islantiin!
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Nettihakemistosta tehty lukuisia tutkintapyyntöjä

Useat sadat yrittäjät ympäri Suomea ovat raivostuneet verkossa toimivan yrityshakemistopalvelu Directan toiminnasta, kerrotaan yrittajat.fi -verkkosivuilla. Uutisen mukaan yrittäjät ovat joutuneet Directan asiakkaiksi tahtomattaan. Monet ovat kertomansa mukaan kieltäytyneet myyntipuhelussa ostamasta Directan palvelua, mutta siitä huolimatta heille on lähetetty palvelusopimuksen perustamislasku.

Suomen Yrittäjien lainopillisen asiamiehen, varatuomari Janne Makkulan mukaan näyttää siltä, että joitakin yrittäjiä on harhaanjohtavin ja hyvän tavan vastaisin keinoin pyritty saamaan sidotuksi sopimukseen Directan kanssa, verkkoartikkelissa sanotaan.

Makkula tähdentää, että mikäli asiakas saa perusteettoman laskun, on tehtävä kirjallinen reklamaatio, jossa ilmoittaa, ettei ole tilannut mitään. Näyttötaakka siitä, että sopimus on syntynyt, on laskun lähettäjällä.

- Mikäli erehdyttäminen on ollut tahallista ja sillä on pyritty saamaan oikeudetonta taloudellista hyötyä, on mahdollista, että petoksen tai sen yrityksen tunnusmerkistö täyttyy. Kun olen keskustellut yrittäjien kanssa, monet ovat kokeneet tulleensa huijatuiksi. Yritykset ovat tehneet poliisille lukuisia tutkintapyyntöjä, Makkula sanoo.


Julkaistu 24.06.2008 Kommentteja 0 kpl        

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

tukiverkko