aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä Yrittäjämatka Islantiin!
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Pandemiarokotukset turkulaisille vielä maaliskuun ajan

Kaikki turkulaiset voivat käydä hakemassa maksuttoman pandemiarokotteen vielä maaliskuun ajan. Rokotuksen saa ilman ajanvarausta maanantaista perjantaihin Keskustan rokotuspisteestä (Käsityöläiskatu 2). Rokotuksen saa myös torstaisin Kirkkotien terveysasemalta sekä keskiviikkoisin Varissuon terveysasemalta. Alle 18-vuotiaat ja raskaana olevat voivat hakea oman rokotuksensa Kirkkotien neuvolasta keskiviikkoaamuisin.

- Sikainfluenssarokote kannattaa edelleen ottaa, sillä toinen aalto voi tulla Suomeen jo kevään tai viimeistään ensi syksyn aikana. Tarpeeksi suurella rokotuskattavuudella voidaan ennaltaehkäistä uuden aallon syntyä, kertoo Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jane Marttila.

Terveet aikuiset eivät kuulu ensi syksynä annettavien kausi-influenssarokotusten kohderyhmään, joten heille syksyllä annettava rokote on maksullinen.

Sikainfluenssaa esiintyy tällä hetkellä esimerkiksi Kreikassa ja Turkissa sekä trooppisilla alueilla, mm. Kaakkois-Aasiassa. Ottamalla rokotteen, voit välttää tartunnat myös ulkomailla.


Julkaistu 02.03.2010 Kommentteja 0 kpl        

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

tukiverkko