Ennakoiva yritys vähentää väkeä
Menestyvätkin yritykset käyvät yt-neuvotteluja tehostaakseen toimintaansa ja turvatakseen kannattavuutensa. Suomen Asiakastieto Oy:n tutkimuksen mukaan sopeuttamistoimet myös onnistuvat varsin hyvin.
Yhteistoimintaneuvottelut nähdään usein merkkinä yrityksen ongelmista. Asiakastiedon tuoreen tutkimuksen mukaan monet 2000-luvulla yt-neuvotteluihin päätyneistä yrityksistä ovat kuitenkin olleet taloudellisesti vahvassa kunnossa. Tästä voidaan päätellä, että väen vähennyksillä yritykset pyrkivät ennakoimaan ongelmat, sopeuttamaan toimintaansa ja turvaamaan kannattavuutensa.
Majakassa 1/2010 julkaistussa Juko Leinon tutkimuksessa todetaan, että varsin usein sopeuttamistoimet ovat myös onnistuneet. Tutkimusotoksessa mukana olleet, yt-neuvotteluja käyneet yritykset kuuluivat keskimääräistä useammin parhaimpiin Rating Alfa –luokkiin AA+ ja AAA. Ennakointitoimenpiteiden tehosta kertoo se, että joka kolmannella (33%) yrityksellä luottoluokitus oli kaksi vuotta yt-neuvotteluiden jälkeen edelleen parantunut. 41 prosentilla luokitus oli pysynyt ennallaan ja vain joka neljännellä (26%) se oli heikentynyt.
Tutkimuksessa tarkasteltiin erikseen niitä yrityksiä, jotka ilmoittivat yt-neuvottelujen pääasialliseksi syyksi taloudelliset ja tuotannolliset syyt tai kysynnän laskun. Näiden syiden vuoksi työntekijöitä irtisanoneista 17 yrityksestä 80 prosenttia kuului luokkaan AA+ tai AAA eli oli vahvassa kunnossa ennen sopeuttamistoimia.
Tuotannollisin ja taloudellisin perustein irtisanoneiden yritysten liikevaihto laski yt-vuonna, mutta nousi nopeasti sen jälkeen. Omavaraisuus laski hieman tarkastelujakson aikana, mutta oli edelleen keskimäärin hyvällä tasolla.
Pääoman tuotto oli irtisanomisia toteuttaneiden yritysten konsernitilinpäätöksissä keskimäärin muiden vastaavankokoisten yritysten pääoman tuottoa heikompaa. Yt-neuvotteluita käydessään yritysten keskimääräinen pääoman tuotto laski, mutta kasvoi jälleen seuraavana vuonna entistä korkeammalle tasolle.
Majakan 1/2010 muissa artikkeleissa Mika Pajarinen ja Petri Rouvinen Etlatieto Oy:stä selvittelevät kasvuyrittämisen ongelmia ja Suvi Nenonen Vectia Oy:stä kuvaa vaihtoehtoja asiakkuuksien liittyvien riskien havaitsemiseen ja hallintaan. Kari Takalan ja Matti Virénin aiheena ovat konkurssit ja yleinen talouskehitys.
Majakka on Suomen Asiakastieto Oy:n tutkimusten ja tilastojen julkaisusarja, jonka aiheet liittyvät luotonantoon, yritystalouteen sekä asiakkuuksien hallintaan.











Kommentit
Ei kommentteja!