Suomesta matkailun indie-maa
Suomi erottuu jatkossa matkailumaana maailmalla vilpittömällä aitoudella ja rosoisella kauneudella. Uusi indie-tyylinen matkavideo kuvaa Suomen kesää tavalla, jota ei ennen ole nähty. Matkailun edistämiskeskus (MEK) jatkaa fiilisvideolla Suomen matkailumielikuvan uudistamista. Matkakertomuksen aisteja hivelevästä musiikista vastaa suomalainen indie-yhtye Sister Flo. Video on nähtävissä ja matkapuhelimeen ilmaiseksi ladattavissa (operaattorikohtainen datasiirtomaksu) uudistetussa Suomen matkailuportaalissa, osoitteessa www.VisitFinland.com.
Uusi Suomi-filmi poikkeaa matkailumarkkinoinnin kiiltokuvamaisesta valtavirrasta.
- Puhuttelemme fiilisvideolla erityisesti moderneja humanisteja, jotka ovat maailman metropolit jo kertaalleen nähneet, kertoo Brand Manager Mervi Holmén MEKistä.
- He ovat avoimia uusille elämyksille ja itsensä kehittämiselle. He arvostavat ennen kaikkea elämisen laatua ja vastuullisuutta ja tekevät päätökset omien periaatteidensa mukaan perhe ja läheiset huomioiden. Maailman matkailijoista tällaisia ihmisiä arvioidaan olevan noin 15 prosenttia.
Fiilisvideo on osa Suomen matkailumielikuvan kokonaisvaltaista uudistusta, jonka ytimen muodostavat matkailu-Suomen neljä ominaisuutta: luotettava, myönteisesti vastakohtainen, luova ja rento. Viime vuonna uudistettiin maaominaisuuksia heijasteleva Suomi-ilme. Nyt julkaistava video antaa Suomen kesälle fiiliksen ja konkreettisen sisällön. Suomalaisen indie-musiikin yhtye Sister Flo luo videossa äänimaiseman Suomen kesään.
- Indie sopii tyylisuuntana hyvin Suomelle. Haluamme olla vilpittömästi aitoja, elämänmakuisia ja valtavirrasta poikkeavia, sanoo Holmén.











Kommentit
Ei kommentteja!