Turun Myllysilta suljettu liikenteeltä
Viime yön aikana Turun Myllysillan maatuet ovat painuneet ja sillan kansi on keskiosalta notkahtanut. Asiantuntijat selvittävät notkahduksen syytä. Silta pysyy suljettu kaikelta liikenteeltä.
Sillan painumisen huomannut ohikulkija teki havainnostaan ilmoituksen hätäkeskukselle lauantaina klo 6.44. Tämän jälkeen silta suljettiin välittömästi kaikelta liikenteeltä. Asiantuntijat ovat selvitelleet aamusta saakka sillan tilannetta ja alueen liikennejärjestelyjen suunnittelu on käynnissä. Sillan notkahtamisen syystä ei ole vielä tarkempaa tietoa. Sillan vakautta ja mahdollista painumisen jatkumista seurataan mittauksin.
Sillan notkahtamisen ei tiedetä aiheuttaneen henkilövahinkoja tai muita aineellisia vahinkoja sillan vaurioitumisen lisäksi.
Martinsilta ja Myllyahde
Sunnuntain aikana Martinsillalla ja Myllytunnelissa tehdään seuraavat liikennejärjestelyt: Martin sillalla tulee olemaan käytössä kaksi kaistaa pois keskustasta ja yksi kaista keskustaan päin. Myllytunnelissa tulee olemaan vain yksi ajokaista käytössä.
Joukkoliikenne
Hirvensalon suunnasta tulevat bussit tulevat kulkemaan keskustaan Aurasillan kautta.
Sillan sulkeminen vaikuttaa sunnuntain aikana bussilinjoihin 9, 50, 51, 53, 54 sekä yölinjaan 36.
Arkiliikenteeseen vaikuttavista järjestelyistä tiedotetaan myöhemmin lauantai-illan aikana.
Mahdolliset pysäkkimuutokset Kauppatorilla on merkitty pysäkeillä.
Muu ajoneuvoliikenne
Myllysillan sulkeminen ruuhkauttaa kaikkia keskustan siltoja. Autoilijoita pyydetään tämä ottamaan hyvissä ajoin keskustaa lähestyttäessä huomioon ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan muita reittejä.
Kevyt liikenne
Turvallisuussyistä Myllysillan alue on suljettu kaikelta kevyeltä liikenteeltä, myös jalankulkijoilta. Paikan päällä on henkilöitä ohjaamassa kevyttä liikennettä siihen saakka kunnes uudet järjestelyt saadaan osoitettua asianmukaisesti.










Kommentit
Ei kommentteja!