aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä Yrittäjämatka Islantiin!
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Miksi naisyrittäjä ei työllistä?

Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on nostaa naisyrittäjien määrä 30 prosentista 40 prosenttiin. Yrittäjänaisten Keskusliitto pitää tavoitetta hyvänä, jos naisten yrittämisen tieltä raivataan pois muutamia esteitä.

Mikäli näin ei tapahdu, yrittäjänaisten mielestä on turha taivastella sitä, mikseivät naiset ryhdy yrittäjiksi. Yhtä turha on silloin myös pohtia, mikseivät naisten yritykset kasva, työllistä ja kansainvälisty nykyistä rivakampaan tahtiin. Toisaalta yrittäjänaiset painottavat, että naisten vetämät yritykset pärjäävät monien tutkimusten mukaan erittäin hyvin. Suomen talous tarvitsee jatkossa yhä enemmän naisten yrittäjyyttä, etenkin kun seuraavan 10 vuoden aikana työmarkkinoilta poistuu noin 350 000 henkilöä eläkkeelle.

Perhevapaakustannukset jarruna

Naisten yrittämisen isoimpana jarruna ovat perhevapaakustannukset. Yksi vauva maksaa äidin työnantajalle vähintään 10 000 euroa ja alle kouluikäisten lasten perheissä äiti jää edelleen isää useammin kotiin hoitamaan sairasta lasta.

Yrittäjänaisten mielestä on selvää, etteivät miehet ja naiset ole tasa-arvoisia työmarkkinoilla niin kauan, kun äidin työnantaja joutuu maksamaan vanhemmuuden kustannukset ja sairaan lapsen hoidosta aiheutuvat poissaolokulut. Vanhemmuuden kustannusten oikeudenmukainen jakaminen yhteisvastuullisesti on ennen muuta tahdon asia.

Nämä kulut voitaisiin jakaa esimerkiksi Ruotsin mallin mukaan siten, että myös valtio osallistuu uusien veronmaksajien kustannuksiin. Tämä jos mikä edistäisi työllistämistä ja nuorten naisten pysyvien työpaikkojen saamista. Esimerkiksi parturi-kampaamot voisivat pestata tuolivuokralaisiksi siirtyneet kampaajat työntekijöikseen. Nyt näiltä käsityövaltaisilta ja naisia työllistäviltä aloilta ovat työpaikat huvenneet merkittävästi.

Yhdenmukainen sosiaaliturva

Kaikkien kansalaisten yhdenmukainen sosiaaliturva on yrittäjyyden elinehto. Kynnys ryhtyä yrittäjäksi on kuitenkin liian korkea, kun sosiaaliturvan heikentyminen lasketaan yrittämisen riskiksi. Yrittäjänaisten Keskusliitto on huolissaan, että ne perheenjäsenet, jotka ovat työskennelleet puolison yrityksessä, jätetään vaille työttömyyskorvausta. Näin siksi, että heidät lasketaan yrittäjiksi, vaikka he eivät todistettavasti ja verotietojen mukaan omista pätkääkään yrityksestä.

Lähes 80 prosentilla naisyrittäjistä on alle 20 000 euron YEL-työtulot ja odotettavissa siis heikko eläke. Yrittäjänaiset paiskivat jo muutama vuosi sitten yli 46 tunnin työviikkoa. Työterveyslaitoksen tuoreen naisyrittäjien työhyvinvointia koskevan tutkimuksen mukaan naisyrittäjien hyvinvointia työssä tukisi parhaiten mahdollisuus työstä irtautumiseen ja lepoon. Parempi eläketurva, mahdollisuus saada apua työhön sekä kuntoutus- ja työterveyshuoltopalvelut toisivat myös osaltaan paukkuja arjessa jaksamiseen.


Julkaistu 08.03.2010 Kommentteja 0 kpl        

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

tukiverkko