Tavarantarkastaja apuun riitatilanteissa
Riita-asioissa ei aina tarvitse mennä käräjille asti, jos riitapuolet haluavat ulkopuolisen ja puolueettoman lausunnon asiastaan. Huomattavasti edullisimmin osapuolet selviävät, mikäli voivat sopia sen verran, että keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja tutkii asian ja että siihen tulokseen sitten tyydytään.
Hyväksyttyjä tavarantarkastajia (HTT) löytyy jo lähes alalta kuin alalta. Varsinais-Suomen alueella uusimpia tarkastajia on tämä vuoden alussa aloittanut Timo Ylipulli, jonka erikoisalaa ovat puurunkotyöt, lämmöneristys, veden- ja kosteudeneristys sekä niihin liittyvät home- ja lahovauriot.
- Kovasti on tullut erilaisia tiedusteluja, vaikka varsinaisia tarkastuskeikkoja ei ole vielä paljon ollut. Päätyössäni vakuutusyhtiön vahinkotarkastajana olen kuitenkin joutunut näitten asioiden kanssa tekemisiin sen verran paljon, että voin olettaa kaikenlaisten vesivahinkojen olevan suurin työllistäjä.
Ylipulli on varsinaiselta koulutukseltaan rakennusinsinööri. Virheellinen rakentaminen on hänen mukaansa valitettavan yleistä.
- Vaikka rakentaminen on todella kallista, pitäisi käyttää ammattimiehiä, eikä säästää väärässä paikassa. Valvontatyö olisi myös tärkeää.
Säästäminen tulee kalliiksi rakennuttajalle, jos jälkeenpäin joudutaan kyselemään, onko tehty oikein ja laatua. Kun selvitetään, ovatko esimerkiksi lattiakallistukset tai laatoitus tehty oikein, on monesti mentävä pintaa syvemmälle, Timo Ylipulli varoittaa.
- Tavarantarkastaja määrittelee, mitä sitten puretaan, mutta asiakkaalle täytyy toki ensin antaa tarkka arvio siitä, mitä se maksaa.
Tarkkaa on myös, miten asiassa edetään. Osapuolet on kutsuttava tarkastustilanteeseen mukaan ja on tarkkaan kirjattava, ketä silloin oli paikalla.
Tavarantarkastajan täytyy myös olla ehdottoman puolueeton, joten esimerkiksi If:llä työskentelevältä Ylipullilta ovat luonnollisesti poissuljettuja ne tarkastukset, joissa hänen työnantajansa edustaa jotakin osapuolta.
- Tavarantarkastaja ei myöskään ota asioihin juridista kantaa, vaan tarkistaa oikeellisuuden. Hän antaa kohteesta oman puolueettoman asiantuntijan lausuntonsa eli tarkastuskertomuksen. Hän voi myös sovitella asiaa, jos molemmat osapuolet sitä pyytävät, mutta se onkin sitten toinen keikka, Timo Ylipulli määrittelee. –ap.












Kommentit
Kaveri on samalla If:n vahinkotarkastaja... Onko ihan laillista tällänen touhu? On vähän hyvän maun rajoilla....
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt