aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä Yrittäjämatka Islantiin!
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Andiamon The K.E.N.K.Ä. 2011 -kisan finalistit valittu

Andiamon, Pirkka-lehden ja The Voice -radiokanavan järjestämä The K.E.N.K.Ä. 2011 -kilpailu on edennyt finaaliin. Tuomaristo valitsi lähes 500 osanottajan joukosta finaaliin kuusi 16 - 35 -vuotiasta suunnittelijaa. Finalisteista kolme on yleisön ja kolme tuomariston suosikkia. Voittajan valitsee yleisö yhdessä tuomariston kanssa. Tuomaristolla on puolet äänivallasta voittajaa valittaessa.

Finaaliin pääsivät turkulaiset Tuuli Taskinen ja Marjaana Nukarinen sekä Heidi Pentikäinen Vantaalta, Teemu Karttunen ja Anni Pitkäjärvi Joensuusta sekä Satu Harjunen Tampereelta.

- Finalistien valinta ei ollut tuomareille helppo, sillä kilpailu osoittautui varsin hyvätasoiseksi. Monet kilpailijoista olivat nähneet paljon vaivaa, ja mukana oli upeita, myös teknistä osaamista vaatineita suunnitelmia, tuomareista The Voicen Vappu Pimiä ja Andiamon tuotepäällikkö Sanna Söderlund kertovat. Valintaperusteina jatkoon olivat mm. ideointikyky ja esitystaito.

The K.E.N.K.Ä. 2011 -kilpailun voittaja saa pääpalkintona matkan Firenzeen Italiaan. Firenzessä voittaja viettää päivän kenkäsuunnittelija ja -opettaja Aki Choklatin kanssa tutustuen mm. paikalliseen alan kouluun, jossa Aki opettaa sekä maailmankuuluun Salvatore Ferragamon kenkämuseoon, Firenzen katumuotiin ja nähtävyyksiin. Lisäksi kenkäkilpailun voittajan suunnittelemat kengät tulevat Andiamon kevään 2011 mallistoon myyntiin.


Julkaistu 09.03.2010 Kommentteja 0 kpl        

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

tukiverkko