Teollisuustuotanto oli tammikuussa vuoden takaisella tasolla
Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2010 tammikuussa samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. Tammikuun tietojen perusteella teollisuustuotanto ei ole vielä lähtenyt kauan odotettuun kasvuun.
Kausitasoitettu tuotanto laski tammikuussa 1,8 prosenttia edelliseen kuukauteen verrattuna. Viime vuoden lopulla alkanut hienoinen kasvu pysähtyi tammikuussa.
Metsäteollisuuden tuotannon vahva kasvu jatkui myös tammikuussa ollen 13,1 prosenttia korkeammalla kuin viime vuoden tammikuussa. Myös kemianteollisuudessa tuotanto kasvoi. Tammikuussa työpäiväkorjattu tuotanto ylitti 4,3 prosentilla vuoden takaisen tason. Sähkön ja lämmön tuotanto kasvoi 12 prosenttia vuoden takaisesta. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto oli lähes vuoden takaisella tasolla. Eniten päätoimialoista laski metalliteollisuus pl. sähkö- ja elektroniikkateollisuus, -11,2 prosenttia. Elintarviketeollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto supistui 2,3 prosenttia.
Teollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli tammikuussa 72,8 prosenttia. Vuotta aiemmin kapasiteetin käyttöaste oli 68 prosenttia. Metsäteollisuuden kapasiteetin käyttöaste nousi tammikuussa 78,1 prosenttiin kun se vuotta aiemmin oli noin 10 prosenttiyksikköä alhaisempi. Metsäteollisuuden kapasiteetin käyttöaste on kuitenkin edelleen noin 7 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin 2000-luvulla keskimäärin. Myös kemianteollisuuden käyttöaste nousi vuotta aiemmasta.










Kommentit
Ei kommentteja!