Marjatiloilla jonkin verran huomautettavaa ulkomaalaisvalvonnassa
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue on tarkastanut heinäkuussa jokakesäiseen tapaan alueen marjatiloja ja erityisesti ulkomaalaisen työvoiman käyttöä tiloilla.
Enemmistöllä tarkastetuista tiloista työskentelee mansikan poiminta-aikana ulkomaalaisia työntekijöitä muun muassa Virosta, Venäjältä tai Ukrainasta. Sadonkorjuutyössä ei tarvita työntekijän oleskelulupaa silloin, kun työ kestää alle kolme kuukautta. Esimerkiksi venäläisillä ja ukrainalaisilla tulee kuitenkin olla viisumi Suomeen tuloa ja täällä oleskelua varten.
Tarkastuksissa ei havaittu laitonta maassaoloa eikä luvatonta työntekoa. Työntekijöiden palkat olivat pääosin Maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen mukaiset.
Monilla tiloilla työnantaja oli laiminlyönyt työaikakirjanpidon pitämisen ja lakisääteisen työterveyshuollon järjestämisen. Työaikakirjanpitoa tulee pitää myös silloin, kun marjoja poimitaan urakkapalkkauksella. Työterveyshuolto on järjestettävä lain mukaan myös sesonkityöntekijöille.
Ulkomaalaislain mukaan työnantajan on säilytettävä tietoja ulkomaalaisista työntekijöistään työpaikalla, kunnes työsuhteen päättymisestä on kulunut neljä vuotta. Tiedot voidaan säilyttää esimerkiksi passikopioiden muodossa. Tarkastuksissa havaittiin runsaasti puutteita tietojen säilyttämisessä eivätkä kaikki työnantajat olleet ulkomaalaisia työntekijöitä palkatessaan varmistautuneet heidän työnteko-oikeudestaan Suomessa. Työsuojelun vastuualue valvoo tilannetta seurantatarkastuksin.










Kommentit
Ei kommentteja!