Konepajateollisuus suurten muutosten edessä
- Päivittäisten uutisten perusteella Suomen talous on kohentumassa kovaa vauhtia. Lama alkaa tuntua taakse jääneeltä pahalta unelta, josta ollaan nousemassa ilman suurempia ongelmia uuteen kasvuun. Asiat eivät ole kuitenkaan näin hyvällä tolalla. Uusi kasvu on monilla toimialoilla vielä hataralla pohjalla. Metsäteollisuudessa jo koettu rakennemuutos ravistelee nyt omalla tavallaan toista Suomen talouden tukijaloista, konepaja- ja metallituoteteollisuutta, totesi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen 31.8.2010 TrioPlus-hankkeen seminaarissa Helsingissä.
- Osa suurista suomalaisista yrityksistä on kyllä kasvattanut tilauskantojaan runsaastikin Suomessa. Mutta monien investoinnit ja tuotanto keskittyy välttämättä entistä enemmän Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja Itä-Eurooppaan. Tämä on suuri haaste toimialan alihankkijoille, monille pienille ja keskisuurille konepaja- ja metallituoteyrityksille. Suomen ulkopuolelle investoijien alihankintaverkostot vaihtuvat monesti paikallisiin toimittajiin, mikä tietää vaikeuksia suomalaisille alihankkijoille.
- Etenkin useille pienille yrityksille, joiden koko toiminta on rakentunut yhden suuren asiakkaan palvelemiseen, tilanne on erityisen vaikea. Niiden on hankittava joko vanhoille tuotteille uusia asiakkaita tai kyettävä uudistamaan tuotteensa maan ja maailman kysynnän pohjalle. Vaihtoehto voi toki olla myös omien lopputuotteiden valmistus.
- Meneillään on murros, joka vie aikaa. Uuden nousun vauhdittamiseksi Teknologiateollisuus ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat yhdessä alan yritysten ja eräiden muiden toimijoiden kanssa käynnistämässä TrioPlus- ohjelmaa. Siinä tarjotaan sadoille konepaja- ja metallituotealan yrityksille eväitä liiketoimintastrategian muuttamiseksi.
Keskeisiä välineitä ovat panostus tutkimukseen ja kehittämistoimintaan, asiakassuhteiden monipuolistamiseen ja kansainvälistymiseen.










Kommentit
Ei kommentteja!