Avanti–Tuulissuo–Littoisen kuljetukset kuntoon
Valonia, Liedon kunta ja Liedon Yrittäjät ry järjestävät Liikuttavan liki -kylätapahtuman Avanti–Tuulissuo–Littoinen-yrityspuiston alueella Liedossa torstaina 2.9.2010 kello 17.30 alkaen. Tapahtuman tarkoituksena on kuulla alueen toimijoiden ajatuksia liikenteellisesti haasteellisen alueen logistiikan ja henkilöliikenteen kehittämisestä.
Esille nousee myös logistiikka- ja työmatkaliikkumiskysely, jonka Valonia toteuttaa alueella tulevana syksynä. Kyselyn tarkoituksena on etsiä kustannustehokkaita ja ekologisia ratkaisuja tavarakuljetuksiin ja työmatkaliikkumiseen niin pienille kuin suurille yrityksille. Ratkaisuja voivat olla yhteiskuljetukset, suuremmat kuormakoot, autojen yhteiskäyttöratkaisut, kevyen liikenteen käytön lisääminen, joukko- ja kutsuliikenne, kimppakyydit ja oman liikkumistarpeen optimointi. Lisäksi kysely on apuna koko alueen kehittämistä suunniteltaessa.
Kylätapahtumassa yritysten ja Liedon kunnan edustajat pääsevät tapaamaan toisiaan ja keskustelemaan rennoissa tunnelmissa ajankohtaisista aiheista. Paikalla ovat mm. Liedon kunnanjohtaja Terhi Isotalo, Liedon kunnan yritysasiamies Jorma Kylänpää sekä Valonian logistiikkaneuvoja Juuso Pulli. Tilaisuuden vetää radiopersoona Lassi Lähteenmäki. Tapahtuman isäntänä on Marine Diesel Finland Oy.










Kommentit
Ei kommentteja!