Koneyrittämisen näkymät valoisat – pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta toimintaedellytyksiin
- Koneyrittämisen näkymät energiatuotannossa, maarakennuksessa ja puunkorjuussa ovat varsin valoisat, mutta toimintaympäristön kehittämiseen kaivataan pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta, totesi Koneyrittäjien liiton toimitusjohtaja Matti Peltola 3.9.2010 FinnMETKO 2010 tapahtuman yhteydessä järjestetyssä Uusyrityskeskusten asiantuntijatapaamisessa Jämsässä.
Uusiutuvien raaka-aineiden käyttöön siirtyminen niin energia- kuin muussakin tuotannossa on positiivinen ajuri koneyritystoiminnalle. Samalla kun eri tukimuodoin ja verotuksen keinoin edistetään uusiutuvien käyttöä, tulee asiassa muistaa kokonaiskoordinaation tarve ja tärkeys. Muutoin helposti toisella kädellä tuetaan ja toisella lyödään korville.
- Esimerkiksi valtiovarainministeriön esittämät polttonesteiden valmisteverokorotukset merkitsisivät työkonekäytölle yli 20 miljoonan euron lisärasitusta, mikä rokottaisi etenkin uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä ja julkisia teiden kunnossapitoa ja hoitoa. Tämä ei vastaa verouudistuksen tavoitteita fossiilisten polttoaineiden lämmityskäytön veron korottamista ja liikennepolttoaineiden tuottoneutraalia polttoaineverotuksen rakennemuutosta. Polttonesteiden valmisteveron korotukset tulee kompensoida koneyrittäjille valmisteveropalautuksina hyödyntäen verotiliä.
Muutoinkin energia- ja liikennepolitiikka kaipaavat pitkäjänteisyyttä, koska suunnittelujänne aloilla on vuosikymmeniä. Määrärahamitoituksessa tulee huomioida veroilla aiheutettavat kustannuslisät, mikäli suoritteista ei haluta tinkiä.
- Liikenneverkostosta huolehtiminen on keskeinen kilpailukykytekijä Suomen koko kansantaloudelle ja nyt on aika siirtää painopistettä verkoston kunnossapitoon yksittäisten kehittämishankkeiden sijaan, totesi Peltola.











Kommentit
Ei kommentteja!