Vuoden 2012 verouudistukset – keppiä vai porkkanaa?
Hallitus on esittänyt yhteisöverokantaa laskettavaksi yhdellä prosenttiyksiköllä nykyisestä 26 %:sta 25 %:iin vuoden 2012 alusta lukien. Pääomatulojen verotusta on tarkoitus kiristää 28 %:sta 30 %:iin ja muuttaa se osin progressiiviseksi. Yli 50 000 euron verotettavan pääomatulon ylittävä osa verotetaan jatkossa 32 %:n verokannalla. Lisäksi henkilöosakkaiden julkisesti noteeraamattomasta osakeyhtiöstä saadun osingon verovapaa enimmäismäärä alennetaan 60 000 euroon aiemmasta 90 000 eurosta. Muutoin tällaisten osinkojen verotusmalli säilyy entisellään, eli osinkojen jako pääoma- ja ansiotulo-osuuksiin määräytyy jatkossakin 9 % mukaan nettovarallisuudesta. Myös perintö- ja lahjaverotusta ollaan kiristämässä, kun yli 200 000 euron suuruisia perintöjä tai lahjoja verotettaisiin jatkossa 16 %:n verokannalla nykyisen ylimmän 13 %:n veroluokan sijaan.
Koska veromuutokset ovat tulossa voimaan jo ensi vuoden alusta, on ne syytä huomioida verosuunnittelussa vielä tämän vuoden aikana. Esimerkiksi mahdolliset lisäosingonjaot, osakkeiden myynnit ja sukupolvenvaihdokset voi olla tapauskohtaisesti edullisempaa toteuttaa vielä tämän vuoden puolella. Lisäosinkojen osalta on syytä huomata, että osingon verovapaa ja veronalainen osuus lasketaan aina edellisen vuoden nettovarallisuudesta, joten edullisimmat osingot on saatettu jo hyödyntää. Vaikkei sukupolvenvaihdoshuojennusta koskeviin säännöksiin esitettykään muutoksia, pääomatuloveron sekä perintö- ja lahjaveron kiristyminen voi hankaloittaa myös sukupolvenvaihdoksen toteutusta. Pääomatuloverokannan nousu puoltaa taas henkilöosakkaan osakkeiden myyntien ajoitusta vielä 2011 puolelle, jolloin luovutusvoittoa verotetaan nykyisellä 28 %:n verokannalla.
Veromuutoksista huolimatta perheyritysten on jatkossakin syytä arvioida yhtiön eri varojenjakotapojen verotehokkuutta ja mahdollisuuksia koko yrittäjäperheen näkökulmasta. Omistuksen hajauttamista perheen kesken voi olla harkinnanarvoista. Myös ylimääräisten pääomien palautus voidaan toteuttaa parhaimmillaan jopa täysin verokustannuksitta.
Toisaalta verokantamuutokset vaikuttavat eri yhtiömuotoihin eri tavoin. Osakeyhtiöiden verotus kevenee 25 %:iin, kun taas toiminimen, avoimen ja kommandiittiyhtiön yhtiömiesten verotukseen yhteisöveron alentuminen ei vaikuta. Pääomatuloverokannan korotus voi kiristää paikoin yrittäjien verotusta, kun toimitaan toiminimenä, avoimena yhtiönä tai kommandiittiyhtiönä. Yritysmuodon muutos voi olla järkevää jo laajempien sopimusmahdollisuuksien takia. Avoimen ja kommandiittiyhtiön yhtiömies voi esimerkiksi vuokrata henkilökohtaisesti omistamiaan tiloja yrityksensä käyttöön sekä maksaa palkkaa perheenjäsenilleen. Näitä mahdollisuuksia toiminimen harjoittajalla ei ole. Toisaalta riski- ja vastuunäkökohdat saattavat puoltaa osakeyhtiömuotoa.
Hallituksen verolinjauksilla on pyritty omalta osaltaan vahvistamaan mm. talouskasvua ja kilpailukykyä. Taloustilanteen kehityksestä riippuen veronkiristyksiä ja leikkauksia voidaan joutua arvioimaan jo piankin uudelleen. Esimerkiksi yritysten korkovähennysoikeutta tarkistetaan jo keväällä 2012, mikä tulee vaikuttamaan etenkin konserniyhtiöiden rahoitusvaihtoehtoihin.
Kirsi Adamsson
Veroasiantuntija, KPMG Oy Ab









Kommentit
Ei kommentteja!