aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä Yrittäjämatka Islantiin!
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Q-Park ja Stockmann laajentavat yhteistyötään

Stockmann ulkoistaa Turun, Tampereen ja Oulun tavaratalojen pysäköintilaitosten operoinnin Q-Park Finland Oy:lle.

Pysäköintilaitoksissa tullaan tekemään parannusmuutoksia, jotta ne palvelevat entistä paremmin Stockmannin asiakkaita. Q-Park aloittaa operoinnin Turussa ja Tampereella toukokuussa ja Oulussa kesäkuussa 2012.

Olemme erittäin tyytyväisiä ja otettuja, että Stockmann antaa meille jälleen mahdollisuuden palvella asiakkaitaan, kommentoi Q-Parkin toimitusjohtaja Juha Sirelius . Uskomme vahvasti Stockmannin johdon päätyneen konseptiimme, koska panostamme aina pysäköintilaitosten laatuun pitkäaikaisella suunnitelmalla.

Pysäköintilaitosten muutostyöt ajoitetaan keväälle 2012 ja niiden on suunniteltu valmistuvan viimeistään kesäkuuhun mennessä. Tavoitteena on muuttaa laitokset Q-Parkin tyylin mukaisiksi sekä ulkonäöltään että palvelutasoltaan, jotta asiakkaiden on entistä mukavampi asioida tavarataloissa.

Q-Park kuuluu Euroopan kolmen suurimman pysäköintiyrityksen joukkoon, ja se omistaa, operoi ja hallinnoi pysäköintilaitoksia kymmenessä maassa. Korkealaatuisista pysäköintilaitoksistaan tunnettu yhtiö operoi noin 900 000 pysäköintiruutua, Alankomaissa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa, Irlannissa, Englannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Suomessa yhtiö vastaa Helsingissä Stockmannin, Erottajan, Kasarmitorin, Vallilan ja Meilahden pysäköintilaitoksista sekä Turussa Julian ja Wiklundin pysäköintilaitoksista.


Julkaistu 24.01.2012 Kommentteja 0 kpl        

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

BBi Finland Oy

BBi Finland Oy

Kielikoulutusta, Käännöstoimistoja, Tulkkeja

tukiverkko