Yritysklinikka auttaa yrittäjiä jaksamaan ja kehittymään
Turkulainen, erityisesti pk-yrityksille suunnattu Yritysklinikka tukee työelämän haasteiden kanssa kamppailevia esimiehiä ja organisaatioita. Yksinkertaistettuna Yritysklinikassa on kyse ongelmien ratkaisusta. Yritysklinikka voi auttaa yrittäjää esimerkiksi silloin, kun myynti ei luista, työyhteisön ilmapiiri on huono tai yrittäjä tuntee olevansa turhautunut tai uupunut.
Yritysklinikan perustajan, Maarit Nenosen, mukaan yrittäjä tarvitsee työssään intohimoa, kestävyyttä ja kykyä uudistua markkinoiden mukana. Turhautumisen tunteisiin ja siihen liittyviin oireisiin on heti reagoitava, myös siksi, että johtajan motivaatio ja jaksaminen vaikuttavat suoraan koko organisaation työtehoon.
- Puhun mielelläni yrittäjien ja johtajien työssä jaksamisen ja kehittymisen puolesta. He kantavat vastuuta työntekijöidensä ja yrityksensä pärjäämisen puolesta. Aika ajoin yrittäjyys ja esimiehenä oleminen on perin yksinäistä puurtamista, toteaa Nenonen.
Nenonen korostaa, etteivät intohimo ja luovuus ole pysyviä tiloja, vaan niitä tulee ruokkia. Uudistushakuisuuden ylläpito on edellytys yrittäjän jaksamiselle.
Yritysklinikka syntyi, kun yrittäjänä toiminut Nenonen huomasi intohimonsa työtään kohtaan kadonneen.
- Totesin, että tämän minä jo osaan, nyt on aika astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja muuttaa elämää, kertoo Nenonen, joka vuonna 2008 käynnisti yrityksensä hallitun alasajon.
Yrityssaneerausta seuranneen sapattivuotensa aikana Nenonen perusti Yritysklinikan tukeakseen muita samojen ongelmien kanssa kamppailevia yrittäjiä.










Kommentit
Ei kommentteja!