aquamatic.fi Etsintäkuulutus! Mediamyyjä
turunakk.fi 230 x 60 Yrittäjän kokouspalvelut

Häkämies aikoo viedä Elorannan esityksiä maaliskuun budjettiriiheen

– Vuorineuvos Jorma Eloranta on tehnyt perusteellisen työn ja laatinut mittavan listan konkreettisia ehdotuksia investointien lisäämiseksi, totesi elinkeinoministeri Jyri Häkämies ottaessaan työministeri Lauri Ihalaisen kanssa vastaan selvitysmies Elorannan ehdotuksen strategiaksi ja toimintaohjelmaksi Suomen houkuttelevuuden lisäämiseksi yritysten investointikohteina.

– Erilaisia selvityksiä on usein kritisoitu aiheellisesti siitä, etteivät ne johda mihinkään. Tälle arvokkaalle työlle ei saa käydä niin. Itse olen sitoutunut viemään eteenpäin erityisesti seuraavat ehdotukset jo hallituksen kevään budjettiriihessä: T&K -vähennys yhdistettynä siihen, että Tekesin resurssointi pidetään riittävällä tasolla. Metsävarannon hyödyntämisen tason nostaminen ja biotalouden kehittäminen Ohituskaistan luominen strategisesti tärkeille investoinneille ja erilaisten päällekkäisten lupaprosessien yksinkertaistaminen. Julkisten hankintojen kehittäminen siten, että varsinkin vientiin tähtääville cleantech-innovaatioille saadaan nopeasti kotimarkkinareferenssejä. Palvelinkeskusten määrittely energiaintensiiviseksi teollisuudeksi, jolloin ne pääsevät teollisuuden energiaveroleikkurin piiriin.

– Näitä asioita hallituksen pitää pystyä linjaamaan jo strategia- ja kehysriihessään. Kauppataseen kääntämisen ja kasvun synnyttämisen on näissä oloissa oltava hallituksen ykköshanke, painotti Häkämies.

– Tehtyjä ehdotuksia täytyy nostaa esille politiikkapäätöksiä varten nyt ja tulevina vuosina. Viime kädessä kuitenkin yritykset, sijoittajat ja rahoittajat tekevät investointipäätökset. Meidän on kyettävä vakuuttamaan heidät Suomen erinomaisuudesta investointimaana.


Julkaistu 15.02.2012 Kommentteja 0 kpl        

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

tukiverkko